Yksi tissi vähemmän

Olen kirjoittanut moneen kertaan muutaman kuukauden aikana tätä tekstiä. Päätin jo olla julkaisematta, mutta silti aina palannut uudestaan ja uudestaan tähän. Asia on henkilökohtainen, mutta kuitenkin ajattelen, että jos minä sain joltakin bloggaajalta apua ja tukea niin ehkä joku saa myös tästä minun tekstistä vertaistukea. Ensiksi täytyykin kiittää Lähiömutsi-blogin Hannea siitä, että hän kertoi avoimesti blogissaan elämästään kolmen tissin kanssa. Hannen kirjoitus ja kokemukset auttoivat myös minua hakemaan apua yleiseen, mutta varsin hiljaiseen ongelmaan. 

Joskus teini-iässä huomasin vasemmassa kainalossani kovan patin. Pattia tutkittiin ultraamalla ja silloin todettiin, että se on vain turvonnut imusolmuke. Kun aloin odottaa esikoistani, patti turposi ja kipeytyi. Esikoisen imetysaikana mainitsin lääkärille asiasta ja patti ultrattiin uudestaan. Minulla todettiinkin olevan kainalossani kolmas rintarauhanen eli kansankielellä kolmas tissi. 

Elämä kolmen tissin naisena jatkui normaalisti enkä usein ajatellut asiaa sen koommin. Alusvaateostoksilla sovituskopissa tiettyyn aikaan kuukaudesta oli kuitenkin hankalaa, kun kainalo pursusi eikä sopivia rintsikoita meinannut löytyä. Kesällä lenkkeillessä hikinen kainalo hiersi ja hihattomissa topeissa ja mekoissa kainalon tursuaminen häiritsi. 

Nyt, kun ikää alkaa olla jo sen verran, että tietoisuus omasta kuolemattomuudesta on hiipinyt tajuntaani kuin harmaa varjo, lähdin viime syksynä selvittämään, mitä tälle minun kolmannelle tissille voisi tehdä. Tutkimukset aloitettiin ultraamalla ja ottamalla mammografia. Pelko persiissä menin tutkimuksiin, koska pelkäsin aivan järkyttävän paljon sitä, että sieltä löytyisi jotain. Illan pimeinä tunteina kirjoitin ajatuksissani läheisilleni jäähyväiskirjeitä, koska olin ihan varma, että minulla olisi rintasyöpä. Tutkimukset olivat kuitenkin puhtaat ja aloin taas saada nukuttua öisin. 

Lääkärin kanssa keskustellessani tuli ilmi, että tämän ylimääräisen rintarauhasen voisi kuitenkin poistaa kirurgisesti. Seuraava etappi oli plastiikkakirurgi. Punnitsin kovasti vaihtoehtoja jättää tai leikata ylimääräinen rintarauhanen, mutta leikkaus vei voiton. Toki leikkauksissa on aina riskinsä sekä mietin tulevaa leikkausarpea ja mahdollisia komplikaatioita paljon. Kuitenkin koin, että leikkauksesta olisi enemmän hyötyä kuin haittaa elämän laadulleni. 

Leikkaus jännitti minua etukäteen todella paljon. Minua ei oltu ennen nukutettu ja se pelotti eniten. Pelkäsin, että tuntisinkin kipua tai en heräisi koko nukutuksesta. Minulla pelotti kaikkien hengitysputkien, maskien ym. laitto. Itse asiassa kaikki meni kuitenkin tosi hyvin. Viimeinen muistikuva ennen leikkausta oli, että mietin millonkahan mie nukahan ja heräämöstä heräsin joskus parin tunnin kuluttua kolmas tissi poistettuna. 

Nukutus aiheutti minulle kuitenkin huonovointisuutta ja heikkoutta, joten jouduin jäämään sairaalaan yöksi. Se ei minua haitannut, olinhan osaavien ja mukavien hoitajien hyvissä käsissä. Kaksi viikkoa olin sairaslomalla, jonka aikana piti varoa venyttäviä liikkeitä. Mutta sen jälkeen olen liikkunut normaaliin tapaan eikä leikkausarvesta ole ollut haittaa. Nyt ei lenkillä kainaloon tule hiertymiä eikä se kipeydy. Muutenkin leikkausarpi on siisti ja varmaan ajan myötä vaalenee. Ehkä joskus vielä kreisibailaan hihattomassa topissa kädet ylhäällä enkä muista koko arpea. 

Kiitos Lapin keskussairaalan hoitajat ja lääkärit sekä Lähiömutsi-Hanne! Kiitos leikkaukseen rohkaisusta! Tänään lähden ostamaan uusia rintsikoita!

-Mari