Mennyttä ja tulevaa

Joulu tuli ja meni, ja ainakin meidän perheessä koko joulunaika on ollut erittäin rentouttava ilman suurimpia suorittamisen merkkejä. Joululomalla minuun on iskenyt valtava neuloosi ja minun pitikin käydä hakemassa joulupäivänä kylän ainoasta auki olevasta kaupasta villalankaa ja puikot. Projektiksi valikoitui monien pohdintojen jälkeen peruspipo. Olen haaveillut aloittavani islantilaisneuleen neulomisen, mutta käytännön toteutus on vielä ontunut. Nyt kokeilen kärsivällisyyttäni pipolla ja ehkä jossain vaiheessa uskallan hankkia islantilaisneuleeseen tarvittavat langat ja ohjeet. 

Uutta vuotta ei voi aloittaa ilman, että muistelisi edes vähän vanhaa vuotta. Vuotta 2020 voisi kuvata vain yhdellä sanalla; poikkeuksellinen. Yritin, mutta se ei missään nimessä onnistu, että sivuuttaisin koko koronan tämän vuoden tilinpäätöksestä. Selailin vuoden aikana postaamiani tekstejä ja ensimmäistä kertaa sana ”korona” ilmaantui 1.helmikuuta ”Flunssan jälkimainingeissa” myös teksteihin. 

Vuosi 2020 on ollut muutakin kuin pelkkää koronaa. Oikeastaan koronan ansiosta olen löytänyt kotijumppailun ilot. Pieni jumppa omassa olohuoneessa on kohentanut mieltä ja kuntoa kuin huomaamatta. Liikunta on nykyään enemmän nautinnon hakemista kuin suorittamista. Korona on myös helpottanut tämmöisen semi-antisosiaalisen elämää, kun ei ole tarvinnut potea huonoa omatuntoa etten ole oikein kyläilyihmisiä. Ystäviä ja perhettä on ollut tietysti ikävä ja heitä ollaan jonkun verran nähtykin tämän koko poikkeusajan. Instagramin vuoden top nine muistutti myös monista muistakin kivoista asioista mitä vuoden aikana on tapahtunut. 

Blogin suhteen olen välillä kokenut suurta onnistumista, mutta välillä taas se on jäänyt elämässä aivan toissijaiseksi. Kun tekstiä ei ole oikein syntynyt, olen ollut harmissani ja pettynyt itseeni, kun en voi taata teille lukijoille säännöllisempää postausväliä. Mutta näillä voimavaroilla mennään mitä on annettu ja se on riitettävä myös minulle itelleni. 

Viisi vuoden 2020 aikana eniten luetuinta tekstiäni olivat:

1. Yksi tissi vähemmän

2. Pyykkihuoltoa

3. Kehohäpeä ja kesä

4. Terassin muodonmuutos

   5. Koheltamista kerrakseen

Olin yllättynyt tästä tilastosta. Olen pitänyt itseäni enemmänkin sisustusbloggaajana, mutta silti tekstien suosituimmuusjärjestys oli hämmentävä. On mukava huomata, että teitä lukijoita kiinnostaa erilaiset jutut. Eipähän tarvitse aina miettiä, että saisiko tuosta tuikkukipon siirtelystä jonkinlaista jutun juurta aikaiseksi.  

Ensi vuodesta sen verran, että maaliskuussa tulen täyttämään 40-vuotta. Kyllä! Olen jo niin vanha! Ennen joulua oli kyllä huojentavaa kuulla työkaveriltani, että hän on luullut minua vasta 35-vuotiaaksi. :) Joten tämä ikäasia tulee varmasti näkymään ainakin alkuvuonna myös täällä blogin puolella. Jotain muutoksen tuulia minulla on myös mietinnän alla, mutta kerron niistä vasta, kun alan saada selkoa niihin ja on jotain oikeasti varmaa kerrottavaa. Muuten tuleva vuosi on varmasti aika tavallinen. Toivon, että tähän maailman tilanteeseen tulee jotakin selkoa ja läheisiä ihmisiä voi nähdä ja halata pelkäämättä. 

Kiitos, että juuri sinä jaksat seurata minua ja lukea näitä postauksia. Jokainen lukukerta ja seuraaja lämmittävät sydäntäni suuresti. Toivottavasti pysyt jatkossakin mukana. <3

Toivon sinulle oikein ihanaa ja ennen kaikkea  terveellistä vuotta 2021! 

-Mari 

Ps. Kuvituskuvina olkoon Instagramin puolelta vuoden 2020 suosituimpia kuviani ilman selittelyjä . :) 

Joulutunnelmia

Tänä jouluna olen kotiimme hakenut joulutunnelmaa pienillä jutuilla. En tykkää, että koristeita on hirveästi, mutta jotain pientä extraa on kiva laittaa. 

Joulukuusen laitoimme jo viikonloppuna ja vielä ainakin on neulaset pysyneet kuusessa. Oli ihana laittaa pitkästä aikaa kuusi. Heti tuli jotenkin joulun tunnelma kotiin. Joulukuusi on kyllä ehdottomasti koristeluiden puolesta koko joulun kruunu. Kuuseen päätyi itsetehdyt valkoiset litteät pallot sekä muutama kultainen ja murretun punainen pallo. 15 vuotta sitten ostetut kuusenkynttilät pelittää edelleen ja latvaa koristaa hopeinen tähti. Kuuseen on eksynyt viimeisen viikon aikana myös muutama lasten tekemä koriste. Mielestäni kuusesta tuli ihan nätti. 

Tonttuja en niin välitä tuoda olohuoneen joulusisustukseen, mutta leikkisään lastenhuoneeseen ne sopivat tosi hyvin. Tason päälle sopii hyvin myös kirpparilta löytynyt pieni tekokuusi. Eteisen peiliä koristaa kuivatuista satsumoista, pipareista ja paperitähdistä askarreltu viiri. 

Tänään alkoi vihdoin loma ja nyt voi alkaa vähitellen rauhoittumaan joulun viettoon. Vielä muutamia ruokavalmisteluita pitää tehdä, mutta siinäpä se sitten alkaa olla. Vielä, kun tulisi vähän pakkasta ja hieman lunta sulaneiden tilalle niin olisi täydellistä.  

Rauhallista joulua kaikille!
-Mari

Joulua kohti

Itsenäisyyspäivä on aina minulle ollut jouluvalmisteluissa sellainen tietynlainen rajapyykki. Kun itsenäisyyspäivä on saatu juhlittua arvokkaasti sinisen, hopean ja valkoisen sulosoinnussa, on aika kaivaa joulukoristeet esille ja aloittaa jouluvalmistelut hissukseen. 

Olemme kerran viettäneet joulua kotonamme. Keskimmäisemme oli silloin juuri syntynyt ja olin koko pitkän syksyn tehnyt koristeita, miettinyt kattauksen ja suunnitellut päivän aikataulun. Tarjolla oli jos jonkinmoista herkkua. Halusin kaiken olevan ja menevän täydellisesti. Kun aattoilta oli ohi, muistan miettineeni, että tässäkö tämä nyt oli. Nyt on kaikki ohi ja kuinka hirveän vaivan olin kaiken eteen nähnyt!

Tänä vuonna haluan toimia toisin. Suorittaminen saa jäädä toissijalle ja nyt haluan vaan nauttia jokaisesta hetkestä. Mitään yltiöpäistä painetta en tästä joulusta aio ottaa, vaan menemme sillä mitä ehditään ja jaksetaan tehdä. 

Tässä arjen tuoksinassa olen hieman pohtinut minkälaista tyyliä haluan lähteä hakemaan tämän joulun sisustuksessa ja koristeluissa. Luulen, että tänäkin vuonna päädyn perinteisen punaisen, harmaan ja valkoisen liittoumaan kuitenkaan unohtamatta luonnonsävyjä. Olen selaillut joululehtiä ja Pinterestiä ahkerasti ja uskon, että perinteisyys pienellä minimalistisuudella on minun juttuni. 

Toisaalta lasten tekemät koristeet viehättävät ja tuovat mieleen muistoja, mutta osa niistä alkaa olla jo melko rispaantuneessa kunnossa. Pitää miettiä, mitä näille tekisi. Roskiin en niitä raskisi laittaa. Haluan joulusisustuksessa vaalia myös yhtenäistä ilmettä ja tähän ajatukseen sopii vähemmän on enemmän-periaate paremmin kuin hyvin. 

Mutta ennen koristeita ja joulusisustusta aion pelkistää kotimme täysin kaikesta ylimääräisestä ja sen jälkeen alan katsomaan mitä laitan ja mihin laitan. Kodin täytyy ensin olla kuin taiteilijan puhdas kangas ennen maalien levittämistä. 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Mari

Ihana joulukuu!

Meillä joulukuu alkoi, yllätys yllätys, sairastelun merkeissä. Viikonloppuna piti jo pikkupojat kiikuttaa nuhan vuoksi koronatestiin ja viime yönä minulle iski jäätävä kurkkukipu ja nuha. Ei muuta kuin ilmoitus töihin kotiin jäämisestä ja neljänteen koronatestiin tälle syksylle. Jospa se olisi viimeinen tälle vuodelle. 

Positiivista on kuitenkin se, että tänään on joulukuun ensimmäinen päivä ja lapset saivat avata ensimmäiset luukut joulukalentereistaan. Tänä vuonna tonttu ei ollut duunannut lapsille erityistä joulukalenteria, joten turvauduimme kaupan kalentereihin. Nuorimmaisen alahuuli meni kyllä kaksinkertaiselle rullalle, kun hän ei ymmärtänyt, että saa avata vain yhden luukun kerrallaan. Ehkä joka päivä ymmärrys tästäkin kasvaa.

Viime vuonna minulla oli joulumieli jotenkin kadoksissa. Töissä tämä aika on yksi kiireisemmistä ajoista ja tuntuu, että kotiin ei juurikaan jaksa panostaa. Olemme yleensä olleet reissussa joululoman, joten on tuntunut välillä vähän turhauttavalta miettiä joulukoristeita ja joulusisustusta, kun ei olla itse edes nauttimassa niistä. Tänä vuonna vietämme kuitenkin joulua omassa kodissa oman perheen kesken, joten joulufiilistely tulee nyt enemmän luonnostaan. 

Viime viikonloppuna laitoin perinteisesti joulutähdet ikkunaan, nostin ihanan Puinen adventtikynttelikön olohuoneen sivupöydälle ja Riike Desingnin kauniit paperitähdet arvoiselleen paikalle olohuoneen hyllylle. Kuivakukat saavat vielä hetken olla esillä, kunnes on aika ostaa joulukukkia. Leivoin myös ensimmäiset tortut. Ensimmäiset piparit meillä leivottiin muutama viikko sitten ja ne on jo syöty. Tykkään tehdä ja laittaa joulua vähitellen. Silloin tuntuu, että mennään joulua kohti eikä niin, että joulu olisi jo nyt. Isoja siivouksia en joulua varten tee, mutta uunin ja saunan aion pestä. Uskon, että joulu tulee, vaikkei kaapit olekaan järjestetty tip top-kuntoon. 

Tänä vuonna laitamme myös kuusen, mutta sen aika on vasta korkeintaan viikkoa ennen joulua, jotta ehdimme siitä nauttia hetkisen ennen pientä reissua. Lapsuudenkodissani kuusi kannettiin vasta aattona paikoilleen ja kilpailimme siskoni kanssa siitä, kumpi ehtisi koristelemaan kuusen. Saa nähdä kuka meillä saa olla nyt koristeluvastuussa. Ehkä annan lapsille minun valitsemani koristeet ja he saavat laittaa koristeet paikoilleen. Eikös tämä olisi hyvä järjestely?! ;) 

Tunnelmallista ja rauhallista joulukuuta kaikille! Tämä pötkähtää nyt sohvalle glogimukin kanssa ja ottaa The Crown-sarjamaratonin. 

-Mari

Uusi sohvapöytä

Pitkästä aikaa meillä on tapahtunut jotain uutta sisustusrintamalla. Minulla on ollut haaveena jo jonkin aikaa vaihtaa valkoinen pyöreän muotoinen sohvapöytä puunväriseen ja  suorakaiteen muotoiseen pöytään, jossa olisi sirot jalat. Halusin sohvapöydälle lisää tilaa erilaisia asetelmia varten sekä kummasti siinä viihtyy myös kirjoja, lasten leluja sekä milloin mitäkin elektroniikkaa. Pyöreä pöytä oli auttamatta liian pieni edes viikonloppuherkkujen esille panoa varten. 

Olen kolunnut kirpparisivustoja, toria ja Facebookin roskalavaa sopivan pöydän toivossa. Täydellisiä pöytiä on eteen osunut monta, mutta vintage maksaa kukkarolleni liikaa. Kerran jo luulin Facebookin roskalavalta löytäväni täydellisen yksilön, mutta kotiin tuotaessa pöytä alkoi haista sellaiselle ummehtuneelle hajulle, joten se sai samantien lähtöpassit. En todellakaan halua ottaa riskiä, että koko perhe altistuu homeelle vain sen vuoksi, että minä löysin täydellisen sohvapöydän. 

Mieheni sai sitten idean. Meidän keittiöremontista aikoinaan jäi yli massiivitammitasoa muutama palanen. Kaivoimme palat esiin ja yksi palanen tuntui olevan sopivan suuri pöydän kanneksi. Palanen oli pölyssä ja likainen, joten pesimme sen ensin homeenestoaineella. Sitten mieheni hioi pöydän ja öljysi pöydän pariin otteeseen pellavaöljyllä. Jalat on irrotettu yhdestä vanhasta pöydästä. 

Eilen hain pöydän ja voi vitsi, että tykkään siitä jo nyt hirveän paljon! Massiivitamminen pöydän kansi on painava, joten pöytä ei keikkaa hirveän helposti. Jos pintaan tulee naarmuja tai jälkiä, ne on helppo hioa pois. Vielä mietin, onko pöytä liian korkea ja pitääkö jalkoja lyhentää pari senttiä, mutta käyttökokemus kertoo sen varmasti piakkoin. 

Aluksi kyllä myös mietitytti, että onko hölmön näköistä, kun olohuoneen pöytä ja keittiön tasot ovat samanlaiset, mutta minusta yhdenmukaisuus sitoo tilat kivasti toisiinsa. Toki myös entinen kaikki pitää olla valkoista-sisustusminäni huuteli korvan juuressa ristiriitaisia viestejä, mutta annoin näille huuteluille piut paut. 

Haaveeni on nyt toteutunut ja hintaa uudelle pöydälle tuli pesuaineen verran eli noin 15€. Taloudellista ja raaka-aineen hyödyllistä uusiokäyttöä. Mitäs sinä tykkäät? Oletko sinä enemmän kaupasta hankitaan kaikki-sisustaja vai tykkäätkö tehdä itse? 

-Mari 

Tervetuloa marraskuu!

Edellisestä postauksesta on jo kulunut tovi. Kaikki päivät ja viikot ovat kuluneet melkoista vauhtia ja tuntuu, etten arjen pyörityksen ohella ja lisäksi ole ehtinyt ajatella blogia yhtään. Erilaisia kirjoitusaiheita on kyllä mieleen pälkähdellyt, mutta kaikki on jäänyt ajatuksen tasolle. 

Sentään pieniä sisustuksellisia muutoksia on kotona tapahtunut. Yksi yläkerran makuuhuoneista nimittäin maalattiin syyslomalla. Edellinen maalauskerta oli tehty hieman hutiloiden tai oikeastaan tasoitus oli tehty enemmän vasemmalla kädellä, joten kesällä tytär otti tasotteen kauniisiin kätösiinsä ja paikkasi kolot. Maalaus kuitenkin jäi, koska seinän väriä ei osattu päättää. Välillä seinästä piti tulla hennon laventelin värinen ja toisena päivänä takoraudan musta. Yhtenä päivänä sitten minä päätin, että seinä maalataan edelleen tummansiniseksi. Dominoefektin lailla samaan syssyyn vaihdoimme myös tyttären kanssa huoneita. 

Vaikka meidän makuuhuoneen ei tarvitse iso olla, niin tähän huoneeseen sopii parisänky paremmin. Reunoille jää hieman enemmän tilaa kävellä, kun ei tarvitse miettiä tilaa kaapinovien aukaisulle. Pientä viilausta vielä pitää tehdä, mutta näin on nyt hyvä. 

Eteistä olen myös viilannut toimivammaksi. Talven tultua paksut talvivaatteet vievät enemmän tilaa ja ne pitää saada tarvittaessa kuivumaan. Kengät vievät myös enemmän tilaa. Turhia ja käyttämättömiä ulkovaatteita vietiin kierrätykseen, joten jokaisen asustekoriin tuli hiukan enemmän tilaa. Kun aikaa ei mene siihen, että joutuu keräilemään toisten kamppeita oikeisiin paikkoihin, niin on yllättäen aikaa tehdä muita asioita ja on tilaa hengittää. 

Joten marraskuu, talven ensimmäinen kuukausi, anna vain tulla lunta ja pakkasta. Me olemme valmiita!

-Mari

Asumisen haaveita

Olen pienestä Pohjois-Pohjanmaan kaupungista kotoisin. Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin turvallisessa lintukodossa. Asuimme omakotitalossa noin 3 kilometrin päässä pienestä keskustasta. Talvella kävelin kouluun ja voimisteluharkkoihin, kesällä pyöräiltiin. Julkinen liikenne käsitti aamulla ja iltapäivällä kulkevat bussit syrjäkyliin. Talvella oli joskus niin kylmä, ettei autotkaan liikkuneet. 

Kesät vietimme enemmän tai vähemmän äitini lapsuuden kodissa 35 kilometrin päässä keskustassa. Heinäpellot, metsät ja järvi olivat aivan vieressä. Joskus aikaisin aamulla isä ja enoni herättivät minut ja serkkuni verkoille ja niin sitä käveltiin jonossa kumppareissa lompsien aamukasteen kastelemaa metsäpolkua pitkin rantaan. Vene työnnettiin tyynelle järvelle hiljaisuuden vallitessa ja me lapset, hypättiin veneen keskelle istumaan. Joka kerta tunnelma oli odottava ja jännittynyt, tulisiko tänään kalaa. 

Jossain vaiheessa nuoruuttani vanhempani rakensivat lähelle äitini lapsuudenkotia oman mökin. Muistan, kun teininä mökille lähteminen oli melkein kuin rangaistus. Kaikki kaverit jäivät kylälle ja minä olin jumissa mökillä. Linnottauduin mökin parvelle Sinä&Minä-lehtien kanssa ja murjotin. Päätin, että en nauti yhtään mökkeilystä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja muutin Rovaniemelle. Oli ihana päästä ”isoon” kaupunkiin. 

Ymmärsin hiljattain, että tällä kaikella on ollut valtava merkitys identiteettini syntymiseen. Toisaalta koen olevani maalaistyttö, joka rakastaa rauhaa ja hiljaisuutta, joka haluaa opetella verkoilla kalastamista, sienestää, marjastaa sekä viljellä omaa kasvimaata. Toisaalta taas tykkään istuskella kahvilassa ja katsella kaupungin vilinää. Käydä elokuvissa ja kierrellä kaupoissa ja kirpputoreilla. 

Identiteettini ristiriitaisuus ja kaksijakoisuus näkyy myös asumisen haaveissani. Toinen haaveeni liittyy maalaismaisemassa asumiseen. Olisi ihanaa remontoida joku vanha kyläkoulu asumiseen. Sisustus henkisi rönsyilevää maalaisromanttista tunnelmaa. Pihalla olisi marjapensaita, kasvimaa ja paljon erilaisia kukkia. Näetkö minut hääräämässä kastelukannu kädessä kukkapenkkien seassa tai keittiössä kädet pullataikinassa, kun samalla leivinuunissa paistuu rieskat tai valmistuu illalliseksi jokin ihana pataruoka?

Toinen asumisen haaveeni liittyy kaupunkiasumiseen. Olen aina haaveillut asuvani vanhassa kerrostalossa, jossa on erkkeri, leveät ikkunalaudat, lautalattia ja korkeat huoneet. Sisustuksessa näkyisi vintagen ja modernin täydellinen yhteensulautuminen. Kodista olisi lyhyt kävelymatka kaupungille. 

Yhteistä molemmissa asuinhaaveissa on se, että molemmista asuinpaikoista löytyisi huone, jossa olisi kirjahylly täynnä kirjoja ja mukava lukunurkkaus sekä työpöytä, jolle olen levitellyt luonnoksia omasta kirjastani. Kummassakin haaveessa näkymä ikkunasta on veden äärelle. Kumpaankaan asuinhaaveeseen ei kuitenkaan liity omat lapset vaan tämä olisi sitä aikaa, kun lapset on jo lentäneet pesästä. 

Pitäisi elää tässä ja nyt. On hullua jättää joitain haaveita ajatukseen ”sitten joskus”. Nyt on kuitenkin otettava realismi käteen ja tämä koti, tämä paikka, on juuri hyvä. Mutta ehkä sitten joskus…

-Mari

Treffiweekend

Reilu viikko sitten juhlistimme mieheni kanssa meidän 13-vuotista yhteistä taivalta sekä 9-vuotista hääpäivää. Vaikka ei ollut tasalukujen juhlistamisen aika, halusimme kerrankin ottaa aikaa toisillemme oikein kunnolla. 

Päivä alkoi puolenpäivän tietämillä, kun isovanhemmat saapuivat meille lapsenvahdeiksi. Minua jännitti hieman, miten pojat pärjäisivät kokonaisen vuorokauden ilman meitä. Käymme hyvin harvoin missään kahdestaan ja nyt oli se hetki, kun olisimme molemmat yön yli pois. Huoli kuitenkin haihtui, kun lähtiessämme molemmat pojat heiluttivat hyvän tuulisina meille ja käskivät meidän pitää hauskaa. Ja niinhän me aiottiin pitää. 

Lähdimme aluksi maastopyöräilemään Ounasvaaran poluille Santasportilta vuokraamillamme läskipyörillä. Mieheni on kova maastopyöräilijä ja tuntee Ounasvaaran maastot kuin omat taskunsa. Minulla jännitti viekö hän minut heti aluksi kunnon pöpelikköön, jossa tarvitaan teknistä ajotaitoa. Ei suinkaan vaan ajelimme kohtuullisen helppoja polkuja ristiin rastiin. Välillä toki sain ajella kieli keskellä suuta ja väistellä puita, juuria ja kiviä. Välillä kuului ilon kiljahduksia ja välillä paniikinomaisia kiljahduksia, kun meinasin kaatua. Vähitellen kuitenkin aloin luottamaan omiin taitoihin ja kuntoon sekä myös pyörään, että sillä pääsee melkein mistä vain. 

Innostuin kovasti maastopyöräilystä. Tuntui ihanalta ajella syksyisessä metsässä. Välillä sai lepuuttaa silmiä kauniissa maisemassa ja välillä taas sai keskittyä enemmän polulla pysymiseen. Nyt meillä onkin haaveena ostaa meille yhteinen läskipyörä, jolla voisimme vuorotella työmatkoja talvellakin ja kesällä tehdä yhdessä maastopyörälenkkejä. 

Pyörälenkin jälkeen matka jatkui keskustassa ottamassamme hotellihuoneessa, jossa saatiin valmistautua illalliselle. Teimme ajoissa pöytävarauksen Rovaniemellä vasta avattuun Gustav-ravintolaan. Ravintola ei mainosta itseään fine dining-paikkana, mutta minusta se oli sitä. En menisi esimerkiksi lasten kanssa sinne syömään. Ideana Gustavissa on, että asiakas saa koota kylmistä, lämpimistä ja makeista menuista mieleisensä. Annokset ovat tarkoituksella pieniä, jotta voi maistaa useampaa ruokalajia. 

Aluksi pöytään tuotiin viipaleita Gustavin juureen leivottua hapanleipää kuusisuolalla maustetun kirnuvoin kanssa. Leipä oli kyllä taivaallista! Mieheni söi aluksi hiillostettua siikaa ja minä söin lohi-cevichen. Molemmissa annoksissa kalojen kypsyys oli just niin hyvä kuin vain olla. Ruoka vain suli suuhun! Väliruoaksi valitsimme maa-artisokkakeiton, jonka söimme puoliksi. Tämäkin on Gustavissa mahdollista, että syö seuralaisen kanssa puoleksi annoksen. Niin sanottuna pääruokana molemmat ottivat naudan ulkofilettä punakaalin ja punajuuripyreen kera. Miehen annoksessa oli ikävästi lihaan jäänyt muutamia rötkäleitä, joita joutui suorimaan pois, mutta minulla liha sattui olemaan tosi sileää. Maku oli kyllä kohdallaan tässäkin annoksessa. Illallinen huipentui jälkiruokaan, joka oli kasa minilettuja mansikoilla ja jäätelöllä. Gustavista ei tarvinnut lähteä nälkäisenä kotiin. 

Uni maistui hotellin lakanoissa makealta ja kotiin oli mukava palata runsaan hotelliaamupalan jälkeen. Yö oli mennyt myös kotiväellä hyvin. Katsotaan milloin otamme seuraavan irtioton arjesta. Tämän vuorokauden antimilla jaksaa ainakin hetken. 

-Mari

Henkistä pääomaa

Miten sinä hoidat omaa psyykkistä hyvinvointiasi? Mistä sinä saat arkeen henkistä pääomaa ja voimaa? Onko sinulla jokin oma säännöllinen harrastus? Vai mikä on sinun juttusi?

Olin viime talvena hilkulla, että olisin jäänyt sairaslomalle oman työssä uupumisen vuoksi. Viime vuosi työurallani oli oikeastaan näin jälkikäteen ajateltuna ensimmäinen vuosi, jolloin jouduin konkreettisesti ymmärtämään oman riittämättömyyteni. Eteeni tuli sellaisia tilanteita, joissa olin aivan kädetön enkä osannut toimia. Nämä jäivät pitkäksi aikaa kaihertamaan mieltäni. Samaan aikaan henkilökohtaisessa elämässäni olin uuden asian äärellä, joka kuormitti henkisesti ja fyysisesti. Huoli, väsymys ja uupumuksen tiedostaminen ja ennen kaikkea näiden asioiden ääneen sanominen oli itselleni rankka paikka. 

Mutta syy, miksi en jäänyt sairaslomalle, on mysteeri. Ehkä siihen liittyi vahvasti tunnollisuuden tunne, häpeä tai pärjäämisen tunne. Ehkä en vain halunnut luovuttaa. Onneksi esimiehelle kertominen asiasta helpotti taakkaa, sekä hain ja sain apua työpsykologilta. Minulle riitti muutama kerta juttelua ulkopuoliselle ja tänä syksynä olen ollut valmiimpi. 

Tälle syksylle vähensin tietoisesti työtehtäviäni. En ottanut niin paljon ylimääräistä vaan haluan tehdä ne vähäisetkin hommat kunnolla maaliin saakka. Aina tulee eteen myös jotain yllättävää, jolloin on syytä olla valmiimpi. Tänä syksynä olen aikonut myös panostaa itseeni ja omaan hyvinvointiini enemmän.

 

Minun ymmärrys siitä, että meidän perheessä on kaksi aikuista, jotka ovat tasavertaisia hoitamaan lasten kuskauksia, kaupassa käyntejä sekä kotitöitä, on helpottanut elämääni. Minun ei tarvitse olla aina se, joka hoitaa nämä asiat. Minullakin on oikeus ja jopa ihan velvollisuuskin ottaa välillä omaa aikaa. Ei saa ymmärtää, että puoliso pitäisi minua nyrkin ja hellan välissä tai etteikö hän olisi kannustanut minua huolehtimaan itsestäni tai etteikö hän olisi aiemmin hoitanut osuuttaan perheemme hyvinvoinnista. Päinvastoin. Mutta se, että annan hänenkin hoitaa ja osallistua ruuhkavuosien rumbaan, helpottaa minua ja samalla saan aikaa itselleni. Tämän täytyy mennä fifty-fifty.

 

Viime vuodesta viisastuneena olen jättänyt kalenteriini pari aukkoa, jolloin käyn kuntosalilla. Olen todennut, että liikunta on minun henkinen voimavarani. Olen päättänyt, että siirrän niitä, jos minun on aivan pakko. Minulla on nyt myös mahdollisuus muutaman kerran viikossa hoitaa työmatkat joko pyöräillen tai kävellen. Aion hakea liikunnasta vain hyvää oloa sekä fyysisesti ja psyykkisesti, jolloin tavoiteajattelu saa lentää romukoppaan. Terveempi elämäntapa alkaa kuin itsestään. 

Toiselle henkisen pääoman tavoittelussa riittää metsäkävelyt, laulaminen, soittaminen tai hikiliikunta. Emme voi sanoa, että mikä auttaa itselle, niin se varmasti auttaa toiselle. On kuitenkin tärkeää, että jokaiselle löytyy se oma juttu, josta saa arkeen lisää puhtia ja voimaa. Elämän on oltava muutakin kuin töitä ja suorittamista. 

-Mari