Lapsenko juhlaa, paljonko tuhlaa, siinäkö joulu on?

Tässä runsauden ja yltäkylläisyyden maailmassa on hyvä pysähtyä näin joulun alla pohtimaan niitä perheitä ja lapsia, joilla asiat eivät ole niin hyvin kuin toivoisi olevan. Sydämeni särkyy kuunnellessani kuinka pieniä ja toisaalta myös arkipäiväisiä joulutoiveita vähävaraiset perheet lähettävät eteenpäin. Haluaisin auttaa ja osallistua enemmän, mutta pohjattomat eivät minunkaan taskut ole.

Meidän perhe on useampana vuonna lahjoittanut eteenpäin meille tarpeettomaksi jääneitä leluja. Olemme myös osallistuneet erilaisiin joululahjakeräyksiin. Tänä vuonna pienten lahjapakettien lisäksi organisoin työpaikalle keräyksen, jonka turvin yksi perhe saa perheelleen valmistettua jouluruoan tai ainakin avustusta siihen.

Olen ajatellut, että nämä pienet teot eivät minun tai meidän perheen kukkarolle ole suuria menetyksiä. Meillä on sentään kaksi tervettä työssäkäyvää aikuista ja perustoimeentulo on säännöllistä. Mutta näille ihmisille, joille apu tulee, se tulee myös tarpeeseen. Luulen, ettei kukaan huvikseen puolijulkisesti kehtaa pyytää apua, jos sitä oikeasti ei tarvi. Sitä paitsi uskon karmaan. Jos minulle tai perheelleni tapahtuisi jotain odottamatonta ja joutuisimme oikeasti pulaan ja pyytämään apua, uskon, että meitäkin autettaisiin. Samalla haluan myös lapsiani opettaa välittämään ja huolehtimaan lähimmäisistään sekä tuntemattomistakin ihmisistä.

Blogi ottaa nyt myös lomamoodin päälle ja siirtyy joulutauolle. Katsellaan mitä ensi vuosi tuokaan tullessaan. :) Näiden kuvien myötä rauhallista joulua kaikille teille ihanille! <3

Terkuin,

Mari

Joulunalun miniloma

Vietimme Suomen itsenäisyyspäivää rauhallisissa tunnelmissa kotona. Iltapäivällä saimme herkutella yön yli haudutettua ja vielä päivän mausteliemessä muhinutta hirven routapaistia paahdettujen perunoiden, graavilohen ja punaviinikastikkeen kera. Täydellä vatsalla olikin mukava siirtyä sohvalle seuraamaan Linnan juhlia telkusta. Ja syömään suklaata!

Tämä miniloma tuli kyllä niin tarpeeseen. Töissä alkoi olla aika hektiset tunnelmat ja vielä pitää muutama viikko painaa täysiä ennen kuin virallinen joululoma alkaa. Sanoinkin miehelleni lauantaiaamuna, että eikö tästä voisi jo aloittaa joululoman.

Joulumieltä on tullut viime päivinä haettua päiväkodin joulujuhlasta sekä erinäisistä kotoisista joulupuuhista. Ostoskeskuksesta sitä ei löytynyt ja aionkin ne kiertää seuraavina päivinä visusti kaukaa.

Lahjahankintoja olemme tehneet pitkin syksyä, joten niitä ei tarvitse paniikissa lähteä ostamaan. Päätimme muutenkin vähentää lahjojen määrää ja panostaa enemmän laatuun. Pienet lapset tietenkin toivovat saavansa leluja joululahjaksi, joten niitä ostaessamme olemme satsanneet pitkäikäisyyteen ja jättäneet tahallaan mainos- ja trendituotteet kaupan hyllyille.

Lähipiirin aikuisten kesken arvoimme viime jouluna ensimmäisen kerran kelle kukanenkin ostaa yhden lahjan. Vaikka tykkään kovasti lahjojen antamisesta, minusta on järkevää, että aikuisille ei enää ostella lahjoja. Jos itsekin jotakin tarvitsen tai haluan niin yleensä hankin sen itse jossain vaiheessa. Helposti tulee sorruttua turhuuksien osteluun, vaikka uskon, että velipoika on käyttänyt ostamiani boksereita ihan mielellään.

Jännittävintä on se, että keneltä lahjan saa ja mitä hän on juuri minulle ostanut. Viime jouluna sain isältäni ukkini vanhan sekuntikellon. Ukkini oli opettaja ja hänen vanha sekuntikello oli löytynyt jonkun vanhan koulun jäämistöstä. Olin todella otettu tästä lahjasta.

Mukavaa toista adventtia! Kyllä se joulu sieltä tulee!

Terkuin,

Mari

Joulukalenteri ja ensimmäinen adventti

Joulukuu alkoi niin harmaassa säässä kuin olla ja voi. Aurinkoa ja valoa ei paljon näkynyt. Harmaus ei pieniä joulun odottajia haitannut, koska he saivat avata ensimmäisen luukun joulukalenterista.

Muutama vuosi sitten ompelin vanhasta päiväpeitosta ja mustasta huovasta meidän sisustukseen sopivan joulukalenterin. En tykkää joulunakaan ”sotkea” kotiamme väreihin, joten turvauduin tuttuihin ja turvallisiin mustaan ja valkoiseen. Tänä vuonna tosin ajattelin piristää sisustusta ripauksella punaista.

Kalenteri on ehkä hieman tylsä, mutta enpähän kyllästy. Luukut ovat alkaneet muutaman vuoden aikana hieman repsottaa, joten pitää joulun jälkeen niitä hieman ommella uudestaan kiinni.

Luukkujen takaa löytyy tänä vuonna jokaiselle päivälle jokin jouluvalmisteluihin tai perheen yhteiseen touhuun liittyvä tehtävä. Tehtävät olen valinnut niin, etteivät ne vaadi ylisuorittamista arkenakaan.

Ensimmäisestä luukusta löytyi tehtävä, jossa piti laittaa joulutähdet ikkunaan. Toisen luukun tehtävänä oli tehdä joululahjalista. Se olikin mieluinen juttu! Kolmannen aamun luukusta paljastuu tehtävä, jossa luetaan yhdessä jokin joulusatu. Se meneekin hyvänä iltasatuna.

Toki tehtävän lisäksi tonttu on muistanut perheen pienimpiä myös pienellä herkulla. Rusinat ja kuivatut hedelmäpalat sekä joulupukin suklaakolikko maistuvat hyvin heti aamusta. Vanhinta lasta taas ilahduttaa eniten kalenteri, josta löytyy meikkejä. Aikuisille voisi käydä vielä arpakalenterin ostamassa, jos vaikka sattuisi onni potkaisemaan.

Ensimmäisen adventin kunniaksi laittelin myös jo hieman kotiin joulukoristeita. Joulua emme tänäkään vuonna vietä kotona, joten on mukavaa, kun koristeet ilahduttavat meitä hieman pitempään ja vievät hiljalleen kohti joulun tunnelmaa. Onneksi tänään, joulukuun 2. päivänä, maa on saanut hieman valkoista päälleen eikä ulkona näytä enää yhtään niin synkältä kuin eilen.

Rauhallista adventin aikaa kaikille!

Terkuin,

Mari

Ps. Meidän ihana adventtikynttelikkö löytyy Puinen joulumallistosta!

Hiukset ovat naisen kruunu

Edellisessä postauksessani Synkkä synkempi marraskuu kerroin siitä, kun oma ulkoinen habitus näyttää jo samanlaiselta kuin menossa oleva marraskuu. No, toissa viikolla päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja tehdä omalle kuontalolleni vihdoin jotakin. Toivoin samalla, että saisin jonkinlaisen piristysruiskeen tähän ankeaan marraskuuhun. Ihan ei mennyt tämä toive putkeen.

Olin tilannut edellisenä viikonloppuna hiustenleikkausajan. Hieman lyhyempi malli houkutteli, vaikka muistin, että edellisellä kerralla leikatessani pitkästä pätkä meni totaalisen syveen. Silti itsepintaisesti löysin itseni Pinterestistä selailemasta lyhyempiä hiusmalleja. Olin kasvattanut viimeiset kolme vuotta hiuksiani ja niinhän siinä kävi, että alle viikon harkinnan jälkeen pätkäisin hiukseni polkkatukaksi. Okei, hiukset olilvat hieman huonossa kunnossa raskauden, imetyksen ja jatkuvan kiinnipitämisen vuoksi ja leikkaus teki niille varmasti ihan hyvää, mutta mutta… Rehellisesti sanottuna nyt harmittaa.

Minulla on tyypillinen suomalainen hius; ohut ja hento sekä hiirenharmaanruskea. Pitkän tukan etu on ollut se, että saan sen laitettua näppärästi kiinni, jos aamulla laittaminen ei ole houkutellut. Sotkuinen nuttura on ollut tavaramerkkini. Lyhyempää mallia joudun laittamaan aamuisin ja sekös vasta ärsyttää. Onneksi tämä uusi malli menee myös kiinni, joten kiireisinä aamuina ponkkari sallittakoon.

Väriä ei sillä kertaa kampaamossa laitettu, kun jahkailin myös uuden värin kanssa. Minulla on ollut välillä tummanruskea tukka ja välillä hyvinkin vaalea. Molemmat sopivat mielestäni ihan hyvin, mutta nyt mieleeni oli hiipinyt ajatus hieman punertavasta tukasta. Syy värin vaihtamiseen on varmaan tämä vuodenajan synkkyys, joka ajaa ihmiset hakemaan väriä muualta.

Värjäysaikaa ei siihen hätään saanut, joten hiusten leikkauksen jälkeen kävelin kaupan hiusväriosastolle ja ostaa täräytin kotivärjäyspaketin. VIRHE!  Samana iltana laitoin värin päähän. En ehtinyt uutta väriä nähdä livenä, kun nukahdin pienimmäisen nukutuspuuhissa, mutta näin painajaisia hiusteni vahingoittumisesta. Yhden unitulkinnan mukaan, se tarkoittaisi kielteisiä tunteita omasta itsestämme, henkilökohtaisen voiman menetyksestä sekä katumuksen ja syyllisyyden tunteista. Ja näinhän se omassa elämässäni taitaa juuri nyt olla. Omasta itsestä ei juuri positiivista löydy.

Jotenkin kadehdin ihmisiä, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja ovat löytäneet oman tyylinsä. Minulla ärsyttää, kun itse teen aina impulsiivisia tekoja ja tiedän jo etukäteen, että tulen päätöksiäni katumaan. Samoin kävi nyt. Aamulla, kun heräsin ja kävelin peilin eteen, pillahdin itkuun. Väri ei todellakaan ollut sitä mitä olin ajatellut. Ja tiedän, että harvoin itsevärjäykset onnistuvat toivotun lailla. Nyt sitten odottelen, että saan päätettyä minkäväristä tukkaa lähden hakemaan ja aion tilata ajan suoraan kampaajalleni.

Minun ei missään nimessä kannattaisi tehdä suuria hiuksiin liittyviä päätöksiä raskaus- tai imetyshuuruissa eikä varsinkaan, kun mieli on mollissa. Alakuloisuus ainakin vain pahenee, jos lopputulos ei pidemmällä tähtäimellä miellytäkään omaa silmää. Niin kuin nyt. Edellinen luottokampaajani tunsi minut niin hyvin, että vaati minua pilke silmäkulmassa tekemään suurien muutoksien haaveissa diaesityksen muutoksen hyvistä ja huonoista puolista. Joten ehkä viesti hänelle on nyt paikallaan.

Lopussa näkyy kuvissa hieman mitä tässä on vuosien varrella tehtyä. Olen maailman huonoin ottamaan itsestäni kuvia, joten pitää tyytyä nyt viran puolesta otettuihin virkakuviin. :) Ensimmäisessä kuvassa eräs ihana tyttö piirsi kuvan minusta, jossa on hyvin minulle ominainen hiustyyli, nuttura. Ja niin kuin sanomattakin on selvää, että haikailen nutturan perään nyt kovasti. Viimeisessä kuvassa on sitten tämä nykyinen tyyli ja ilmekin kuvastaa fiilistä aika hyvin. Katsotaan ja kuulostellaan onko tarinalla onnellista loppua.

Terkuin,

Mari

Synkkä synkempi marraskuu

Aamulla, kun lähden töihin on pimeää. Iltapäivällä, kun tulen kotiin on pimeää. Päivällä, kun työpäivän kiireessä ehdin vilkaista ulos, näkyy vain harmaata, sumua, märkää eikä valoa missään. Onko ihme, jos mielikin alkaa olla jo melko mollissa.

Työni on todella hektistä eikä työpäivän aikana hirveästi ehdi lusmuilla. Aamulla, kun astun työpaikan ovesta sisään, se maailma imaisee minut työpäivän ajaksi täysin sisäänsä. Iltapäivällä, kun lapset on haettu hoidosta, kaupassa käyty ja ruoka laitettu ja syöty, sohvan nurkka vetää kummasti puoleensa. En ole jaksanut arki-iltaisin nokkaani ulos pistää. Iltaisin odottelen, että kello tulisi edes kahdeksan, jolloin voisi mennä lasten nukutuspuuhiin ja samalla nukahtaa itsekin yöunille. Viikonloput ovatkin kuin siunaus! Silloin jaksaa käydä harmaudesta huolimatta lenkillä, tehdä itselle voimaannuttavia asioita sekä nauttia hyvästä ruoasta.

Omasta itsestäni huolehtiminen on jäänyt siis aivan retuperälle. Tukka hapsottaa ja harmaa juurikasvu ilmoittaa ilkeästi ja rehellisesti lähestyvästä keski-iästä. Suklaata tuntuu kuluvan huomattavasti enemmän kuin kuukausi sitten. Jotain pitäisi tehdä, mutta ei vaan jaksa. Onko sinulla jotain vinkkejä selättää väsymys ja mielen ankeus näin kaamosaikana?

Omaa mieltä ja olotilaa olen yrittänyt piristää sytyttämällä viikonloppuisin jo aamusta kynttilöitä. Mikä sen mukavampaa kuin juoda rauhassa aamukahvia kynttilän liekki iloisesti lepattaen. Kynttilöiden polttamisessa on kyllä myös seinien harmaantumisen lisäksi toinen huono puoli nimittäin hämäryys. Mitä enemmän sytyttelen kynttilöitä sitä useamman lampun sammutan. Joten tämä on kyllä vähän ojasta allikkoon meininkiä. Sisällä valon määrä ei siis ainakaan lisäänny, päinvastoin.

Ehkäpä tämä synkkä marraskuukin tästä vielä taittuu, kun lunta tulee ja sitten viimeistään mielikin piristyy. Toisaalta, kun katselen näitä viikonlopun lenkkipolun varrelta räpsittyjä kuvia, niin kyllä luonto näinkin on aika karun kaunis. Ihania juttujakin on tiedossa, kun kohta saa valmistautua jouluun. Saa nähdä mitä kivaa tälle joululle keksisi!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Terkuin,

Mari

Isänpäivän aamu ja arvonnan voittaja

Tänä vuonna sai meidän perheen iskä nukkua hieman pidempään. Minä heräsin pienimmäisen kukkujan kanssa aamutuimaan. Isänpäivää oli meillä jännitetty jo viikon verran. Lahjoja kannettu päivähoidosta ja myös supistu salaisuuksista.

Kun iskä tuli vihdoin alakertaan, päästiinkin nauttimaan yhteisestä aamupalasta onnittelulaulujen ja lahjojen antamisen jälkeen. Me ei kannettu aamupalaa iskälle sänkyyn. Mielestäni on mukavampi syödä yhdessä pöydän ääressä. Yllättäen pöydän ääressä oli kuitenkin vain minä, perheen sankari ja nuorimmainen sottapytty. Kummasti teinin pitkään nukkuminen ja neljävuotiaan katsomat lastenohjelmat veivät voiton yhteisestä aamupalasta. Tällä kertaa mentiin aika perusaamiaisella: munia, pekonia, tuoretta leipää, kahvia, tuoremehua ja marjasmoothieta.

Perheen isähahmo kielsi suuret lahjat, joten kunnioitimme sankarin pyyntöä. Lasten päiväkodissa tehdyt kortit ja purkki ”Mitä haluaisin tehdä isän kanssa” tekemisineen olivat hienoja lahjoja. Itse en voinut olla hankkimatta mitään, joten ostin lahjaksi meidän iltasatulukijalle Tatun ja Patun ällistyttävän satukirjan. Se on kyllä huippu!

Nuorimmaisen kortin kanssa kävi hassusti. Pyysin neljävuotiasta piilottamaan kortin isältään ja nyt se on niin hyvässä piilossa, että me ei löydetä sitä! Ollut liian hyvä piilottaja. Saa nähdä mistä ja milloin se esiin pilkahtaa!

Kakkua ei tänä vuonna tehty, koska sankari ei makeasta välitä. Perheen naisten herkkuhammasta kuitenkin kolotti sen verran, että piti käydä iltapäiväteelle hakemassa torttutaikina. Jotta tortut eivät kuitenkaan toisi liikaa joulua vielä mieleen, käytimme omena-kanelihilloa. Olipas ne vain hyviä!

Me ei kummemmin isän- ja äitienpäiviä juhlita, mutta minusta muistaminen ja pieni huomioiminen on tärkeämpää kuin ylitsevuotavat lahjat.

Blogissa alkoi muutama viikko sitten arvonta. Voittajan lupasin arpoa tänään 11.11. klo 21. Voittaja onkin selvinnyt ja hänelle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Olen suuresti otettu ja kiitollinen kaikkien osallistujien ihanista syksyn ja talven toivotuksista. Myös kehut lämmittävät mieltä ja sydäntäni ja niiden voimalla mennäänkin pitkälle. Osallistujia olikin enemmän kuin uskoin! Toivottavasti kaikki uudet ja vanhat seuraajat ja lukijat pääsevät jyvälle Rosemaryn sekametelisopan mausteista.

Olehan jatkossakin kuulolla!

Terkuin,

Mari

Kotihäpeä ja kotipositiivisuus

Sisustusblogeissa on ollut viime aikoina puhetta kotihäpeästä. Itse syyllistyn välillä tähän. Katsotaan tunnistatko sinä itseäsi kuvauksesta.

Selailet sisustusinspiraation saaneena innostuneena Pinterestiä, sisustuslehtiä ja sisustusblogeja. Kuvissa vilahtelee toinen toistaan ihanampia koteja, jotka ovat siistejä ja hillittyjä. Koteja, joissa kaikki tavarat ovat oikeilla paikoillaan. Innostus alkaa vähitellen vaihtua lannistumiseen. Missään ei näy puolipitoisten vaatteiden röykkiöitä, leluja pitkin poikin lattioita, sohvalle kuuluvien sisustustyynyjen muuttumista milloin hyppypaikaksi, majaksi tai kiviksi, joiden päällä tasapainoillaan ja varotaan tippumista laavaan. Missä ovat keittiön tiskit, ruokapöydälle unohtuneet edellisillan iltapalan jämät, pyykistä tulleet puhtaat vaatteet, jotka odottavat viikkausta ja kaappiin laittoa. Lista tuntuu olevan loputon… Epäonnistuneena laitat netin ja lehden kiinni ja alat vain siivoamaan ja järjestelemään sen tuhannen kerran sille päivälle paikkoja. Ehkä sitten joskus… Ehkä keskityt sisustamiseen, kun lapset ovat sen verran isoja, että osaavat olla sotkematta järjestelemiäsi harkittuja asetelmia, viihtyvät omissa huoneissaan ja ennen kaikkea osaavat siivota edes jollain lailla omat jälkensä.

Toinen esimerkki: Olet sopinut, että kaveri tulee kylään ja huomaat, että koti on kaaoksen vallassa. Alat hullun lailla laittamaan paikkoja kuntoon. Majan rakentajat hermostuvat, kun seinät kaatuu ja leikit korjataan pois. Itse olet melkein hermoraunion partaalla, kun jotain pitäisi vielä saada loihdittua kahvipöytään. Kun vieras saapuu, selittelet epäjärjestystä ja vähättelet lopulta lähikaupan pakastealtaasta napattua valmiskakkua. Miksi? Koska haluat antaa vaikutelman, jossa olet täydellinen huushollin pitäjä, jolla on koko ajan kaikki langat käsissä? Kuulostaako yhtään tutulta? Voitko rehellisesti sanoa, että et syyllisty kumpaakaan edellä mainitusta?

Paljon on puhuttu kehopositiivisuudesta. Positiivinen ajattelu pitäisi laajentaa omassa mielessään koskemaan myös omaa kotia. Kodin pitäisi olla sinun turvasatama, jossa saat olla juuri sellainen kuin olet. Siellä ei tarvitse suorittaa tai esittää mitään. Juuri sinun ja teidän perheen koti pitäisi rakentaa juuri sellaisista esineistä ja asioista, jotka tekevät teidät iloiseksi ja onnelliseksi. Jokaisen kodin ei tarvitse näyttää samalta. Jokaisesta kodista ei tarvitse löytyä samoja desing-huonekaluja tai -esineitä, jotta siellä olisi onnellisia asukkaita. Pitäisi muistaa, että netissä ja lehdissä olevien kuvien on tarkoitus luoda katsojalle mielikuvia minkälaista kuvan kodissa olisi asua. Samalla myös ideoita, miten jonkun omassa mielessä olevan ehkä ongelmakohdan voisi omassa kodissa ratkaista. Kun muistaisi tämän myös itsekin.

Näillä lapsiperheen rehellisillä kuvilla haluan toivottaa kaikille nautinnollista sunnuntaita ja leppoisaa ensi viikkoa!

Olethan myös muistanut osallistua arvontaan! Jos et, niin käy kommentoimassa täällä, niin ehdit vielä mukaan. Ensi sunnuntaina arvotaan kuka saa 6 kpl ihania Puinen pyyhemerkkejä!

Terkuin,

Mari

Vastauksia 33 kysymykseen

Törmäsin Pinossa-blogin kautta tällaiseen hauskaan kysymyshaasteeseen. Ensin ajattelin ohittaa sen muina naisina, mutta sitten muutama kysymys jäi kummittelemaan mieltäni ja tässä sitä nyt ollaan! :)

Olkaapas hyvä ja tervetuloa kurkistamaan mieleni sopukoihin - ehkä myös opit tuntemaan minut paremmin!

Avioliittoja: Kyllä yksi. Olemme seilanneet avioliiton aalloissa jo seitsemän vuotta.

Kihloissa: Kihloihin mentiin uutena vuonna 2009. Kosinta tapahtui ruoanlaiton yhteydessä. Okei, olin ehkä toiminnan naisena ottanut asian puheeksi jo hieman aiemmin. Sormuksina toimivat aluksi
miehelläni tussilla piirretty rinkula vasemmassa nimettömässä ja minulla Saariselän Kuukkeli-ruokakaupan purkka-automaatista ostettu ristinmuotoinen muovisormus. Se on minulla edelleen tallessa.

Lapsia: Kolmehan niitä on siunaantunut. <3

Lemmikkejä tällä hetkellä: Ei ole eikä varmaan tulekaan. Koirakuume on kyllä välillä kova. Minulla oli kerran kaksi miljoonakalaa, mutta pikkusiskoni myrkytti ne hengiltä. Hän yritti olla avulias ja
poistaa pienen akvaarioni eli ison lasipurkin pahaa hajua suihkuttamalla veteen deodoranttiani. Kalat oli kuolleet, kun tulin koulusta. Pitkään luulin, että olin syöttänyt ne hengiltä, kunnes siskoni monia, monia vuosia myöhemmin kertoi mitä oli tehnyt. Näitä kaloja muistelemme ajoittain lämmöllä! :)

Leikkauksia: Viisaudenhampaat on leikkauksessa poistettu sekä kaksi kertaa polvi tähystetty.

Tatuointeja: Kaksi lumihiutaletta oikeassa jalkapöydässä, joihin on piilotettu kahden vanhemman lapsen etunimen alkukirjaimet. Kolmas hiutale odottaa vielä itseään. Ne kuvastavat rakkauttani talveen sekä luonnollisesti lapsiani. Muutama muukin on mietinnässä.

Lävistyksiä: Lasketaanko normikorvareiät?

Muuttoja: Lapsuudessani olen muuttanut neljästi ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen muuttokuormani vietiin Rovaniemelle. Rollossa muuttoja onkin tullut… kymmenen!!! Mutta se onkin sitten toinen juttu! :)

Ampunut aseella: En ikinä! Mutta haluaisin kokeilla.

Ottanut lopputilin: Kerran pöljyyksissäni, kun luulin aidan toisella puolen ruohon olevan vihreämpää. No, ei ollut.

Ollut saaressa: Harvemmin. Ne on minusta hieman pelottavia paikkoja, koska niistä ei oikein pääse pois.

Autosi: Tarina kertoo, että sain 16-vuotiaana synttärilahjaksi punaisen ja vanhoilla, mustilla kilvillä olevan Volkswagen kuplan. Mutta siinä ei ollut moottoria. Seuraavana synttärinä sain lahjaksi moottorin ja seuraavana avaimet. Mutta ajoin ajokortin vasta 19-vuotiaana. Auto oli kunnon kesäbiili, mutta se oikkuili tosi paljon. Milloin sammui keskelle valoristeystä tai ei lähtenyt ollenkaan käyntiin. Lopulta se myytiin pois. Joskus ostan kyllä semmosen itelle uudestaan! Muita autoja minulla ei ole koskaan ollutkaan.

Ollut lentokoneessa: Onhan tuota tullut jonkin verran reissattua. Ikimuistoisin reissu oli, kun lähdimme ystäväperheen kanssa kuukaudeksi Alaskaan. Se oli hieno reissu!

Onko joku itkenyt vuoksesi: Luulen niin.

Ollut rakastunut: Joskus olen kuullut, että ihminen rakastuu tulisesti kolme kertaa elämässään. Nyt taitaa olla se kolmas kerta meneillään. Tai sitten olen rakastunut yhä uudelleen samaan henkilöön. :)

Ollut ambulanssissa: En ainakaan potilaana. Kurkkinut sisään kyllä.

Luistellut: Lapsuuden haaveeni oli olla taitoluistelija. Lähelle haaveen toteutumista pääsin, kun aloitin aikuisryhmässä muodostelmaluistelun muutama vuosi sitten. Jouduin raskauden vuoksi lopettamaan, mutta välillä tulee mieleen, että voisin aloittaa sen uudelleen.

Surffannut: En ole, mutta haluaisin kokeilla!
Viime vuosina ulkomaanmatkat on suuntautuneet tuonne Alppimaisemiin.

Ollut risteilyllä: Tukholmassa on lapsena tullut käytyä useastikin ja Tallinnassa kerran.

Ajanut moottoripyörällä: Kerran kaverin pihalla kokeilin mopoa ja ajoin puuhun.

Ratsastanut hevosella: Olen kerran ollut hevosen selässä. Minulla on tosi paha hevosallergia. Aivastan jo nähdessäni kuvan hevosesta. Olisi kyllä hauska kokeilla ratsastusta.

Lähes kuollut: Pienenä söin tuoretta pullaa liikaa ja se tarttui kurkkuuni ja melkein tukehduin. Onneksi pullaklöntti saatiin kaivettua kurkusta pois.

Ollut sairaalassa: Olen nauttinut sairaalan mukavuuksista, kun lapset syntyi. Olen myös miutaman kerran makoillut päivystyksessä jonkun vaivan takia.  

Suosikkihedelmä: Olen tosi monelle hedelmälle allerginen, mutta päärynät ovat herkkuani. Niitäkin pitää muistaa syödä kohtuullisesti.

Aamu vai ilta: Olen ehdottomasti aamuihminen! Minusta tuntuu, että päivä on pilalla, jos nukkuu liian pitkään.

Lempiväri: musta, valkoinen, harmaa ja vaaleanpunainen. Tämä näkyy kyllä sisustuksessakin! :)

Viimeisin puhelu: En edes muista!

Viimeisin viesti: WhatsApp-viesti mieheltäni, että hän lähtee tulemaan töistä kotiin.

Nähnyt jonkun kuolevan: Olen nähnyt kuolemaisillaan olevan, mutta hän ei kuollut läsnäollessani.

Kahvi vai tee: Kahvia aamuisin, mutta nykyään tykkään juoda teetä iltaisin.

Paras piirakka: Kummitätini mustikkapiirakka on kyllä satumaisen hyvää! Ja mieheni tekee taivaallisen hyviä suolaisia piirakoita. Niin ja äidin tekemä poropiirakka ja ja ja... :)

Kissa vai koira: Koira! Kissat ovat pelottavia!

Paras vuodenaika: Tykkään oikeastaan kaikista. Kaikissa vuodenajoissa on sitä jotakin; tammikuun kipakat pakkaset, keväällä lisääntyvä valo, kesän lämpö ja syksyn värikkyys.

Näin tuli 33 kysymystä täyteen!  Kirjoittelehan kommentteihin omia vastauksiasi! Ja käykäähän osallistumassa vielä arvontaan täällä!

Terkuin,

Mari