Joulukuun ensimmäinen

Meillä on ollut käytössä useampana vuonna itse tekemäni joulukalenteri. Tänä vuonnakin kaivoin sen hyvissä ajoin esille, kunnes muistin, että liian pienet lokerot ovat huonot. Niihin ei oikein mahdu mitään ja niistä on hankala kaivaa yllätystä esille. Onneksi joulukoristeiden joukosta löytyi myös yksi toinen joulukalenteri, joten päätimme käyttää sitä tänä jouluna. Järjestelimme keskimmäisen kanssa sydämen- ja tähdenmuotoiset pussukat järjestykseen ja ripustimme joulukalenterin portaikkoon.

Meillä on aiempina vuosina joulukalenterista tullut jotain pieniä leluja (kirpputorilta ostettuja), jouluisia tehtäviä, esikoiselle kauneudenhoitojuttuja ja tietysti aina joku pieni herkku. Näille on tullut yhtäkkiä hintaa aika paljon, varsinkin kun luukun avaajia on kolme.

Tänä vuonna esikoiselle ostettiin suosiolla kaupan Oreo-joulukalenteri ja pikkupojille päätettiin laittaa joulukalenteriin pikkuherkkujen lisäksi Ryhmä Hau-palapelit.  Luukuista löytyy 6-7 palaa kerrallaan ja niistä muodostuu kolme erilaista palapeliä. Kehittävää yhdessä tekemistä, josta on iloa luukkujen avaamisen jälkeenkin. Onhan se aina itsellekin kutkuttavaa seurata lasten ilmeitä ja reaktioita joulukalenterin luukkuja avatessa. Mitäpä sitä ei lasten ilon ja onnen eteen tekisi. 

Äidin joulukuun ensimmäisen päivän perinteisiin puuhiin kuului joulutähtien esille laitto, jonka tein kyllä jo lauantaina. Ihmettelen joka vuosi sitä, miksi jouluvalojen johdot ovat niin lyhyitä, että saa aina miettiä, miten ikkunavalot saa nätisti laitettua esille. Meillä kun ei pistokkeita ikkunoiden yläpuolella ole. Nyt onneksi esille laitto sujui kohtuullisen mutkattomasti ja pistokkeellisilla jatkojohdoilla saan valot helposti sammutettua yöksi ja kytkettyä taas aamulla päälle. Kuvissa kyllä näkyy, että johtovirityksiltä ei ole voinut välttyä. 

Illalla piti tietenkin sytyttää ensimmäinen adventtikynttilä ihanaan Puinen adventtikynttelikköön. Tästä se joulun odotus alkaa! 

-Mari

Väsyttävä arki

Eikös työtä tehdä elämistä varten eikä eletä työtä varten? Vai onko työ sinun koko elämäsi? Ehditkö ja jaksatko arkena tehdä muutakin mielekästä kuin vain töitä? Miten sinun viikonloput sujuvat?

Tällä hetkellä minä elän työni puolesta vuoden toiseksi kiireisintä aikaa. Puhe siitä, että opettajilla olisi lyhyet työpäivät on täyttä puppua. Tällä hetkelläkin, näin sunnuntaipäivänä, takaraivossa tykyttää ensi viikolla tehtävät työt. Pitäisi ja pitäisi… Muista sitten… Tee ja hoida se… Tämä ja tuo palaveri… Huhhuijaa!

Tykkään työstäni, mutta tuntuu, että en ehdi muuta tehdä. Töitä en tietoisesti kotiin tuo, mutta sunnuntaina ajatukset alkavat väkisin kääntyä seuraavan viikon töihin. Viikolla illat menevät perheen kanssa ja arjen pyöritykseen sekä sohvalla reporankana maaten. Harvoin jaksan mitään muuta tehdä. Kun perjantai koittaa, alan stressaamaan kotitöistä. Pitäisi siivota, käydä kaupassa, touhuta jotain kivaa lasten kanssa, ulkoilla, liikkua… Alkaa vapaa-ajan suorittaminen. 

Yksinkertaisesti en vaan jaksa. Siirrän siivousta koko ajan seuraavalle päivälle, kunnes koti alkaa näyttää siltä kuin täällä asuisi Kiljusen herrasväki. Onneksi sentään perheemme isäihminen jaksaa ulkoiluttaa ja touhuta lasten kanssa, kun itse hakeudun sohvalle. Ulkoilua ja liikkumista vastaan kehittelen erilaisia tekosyitä. Samalla omaa saamattomuutta surkuttelen ja huojennan oloani suklaalla. Samantien tulee paha mieli, kun sielujeni silmin näen, kun takapuoli leviää. Argh! Mistä löytää tasapaino tähän kaikkeen?!

Olen kuullut, että vanhempien pitäisi olla itsekkäitä, jotta he jaksavat tässä työn ja perhe-elämän ristiaallokossa. Pitäisi ensisijaisesti pitää huolta itsestä, jotta jaksaa huolehtia muista. Tällä hetkellä tuntuu, että en ehdi palautua työviikosta viikonlopun aikana. Lauantai menee suorittamalla edellisen viikon rästiin jääneet kotityöt. Sunnuntaina puuhastelen jotain kevyttä mistä milloinkin saan mielihyvää. On se sitten leipominen, blogin päivittäminen, sisustaminen tai vain oleilu. Missään muualla kuin kaupassa en oikein jaksa käydä koko viikonlopun aikana. Elämä on neljän seinän sisällä. 

Jotain pitäisi asialle tehdä, mutta mitä? Palkata siivooja? Palkata viikonlopuksi lastenhoitaja? Hakea sairaslomaa? Mennä terapiaan? Aikatauluttaa vapaa-aika tarkemmin? Sulkea silmät kaaokselta? Lähteä reissuun viikonlopuksi? Nukkua paremmin? Syödä terveellisemmin? Aloittaa uusi, mielekäs harrastus? Nukkua päiväunet? Lukea jokin elämänhallintakirja? Itsensä hemmottelu? Varmaan kaikkea tätä, mutta kun aloittaminen ja toimeen ryhtyminen tuntuu tällä hetkellä niin vaikealta. 

Onko sinulla jotain hyvää vinkkiä työn, perhe-elämän ja oman vapaa-ajan tasapainottamiseen? Otan ilomielellä kaikki vinkit vastaan! 

-Mari

Joulu - joulujuhla vai jouluaika?

Meillä on Suomessa onneksemme neljä vuodenaikaa. Oletko huomannut, että viime vuosina syksyn ja talven väliin on ilmestynyt uusi vuodenaika - jouluaika. 

Se, että aiemmin kauppoihin on tullut joulukarkit ja -koristeet myyntiin heti halloweenin jälkeen on ollut vielä ihan ok, mutta se, että joulua tunnutaan juhlittavan jo entistä aiemmin ja aiemmin jo marraskuussa, on minusta surullista ja älytöntäkin. Lähikaupoissa raikaa joululaulut marraskuun alusta lähtien, glögi- ja piparitarjoiluihin törmää tuon tuosta ja sosiaalinen media on täynnä joulukuvia joulukuusineen - marraskuussa. 

Tajusin eilen, että jouluhössötys oli tarttunut myös minuun. Viime viikkoina on postilaatikkoon tipahdellut lelulehtiä ja olen ollut jo hieman hädissäni, että kohta emme ehdi tehdä lasten kanssa lahjalistoja pukille. Pari päivää sitten tuli myös paikallislehden sponsoroima joulukalenteri. Meidän 5-vuotias olisi jo kovasti halunnut avata ensimmäisen luukun. Muistutin hänelle, että nyt on vielä marraskuu ja ensimmäinen luukku avataan vasta parin viikon päästä. Eihän 5-vuotias ymmärrä vielä ajan käsitettä, joten näytin hänelle konkreettisesti kalenterista milloin on joulukuun 1.päivä. Silloin tajusin myös itse, että nyt tosiaan on vasta marraskuun puoliväli eikä meillä ole vielä mitään kiirettä lahjalistan tekemiseen! 

Oikeasti olen todellinen jouluihminen. Minusta joulu on ihana juhla ja koko joulunaika on maailman parasta aikaa. Tykkään laittaa kotiin maltillisesti joulukoristeita, hankkia läheisille lahjoja ja myös puunata kotia joulua varten, vaikka joulu tulee kyllä vaikkei joka paikka kiiltäisikään putipuhtaana ja kaapit pursuaisivat tavaraa. Jouluna saa hyvällä omalla tunnolla ottaa iisisti, syödä vatsansa pullolleen hyvää ruokaa ja ehkä jopa herkkujakin, fiilistellä kiireettömistä aamuista ja nauttia iltaisin hämyisessä kynttilänvalossa kuumaa glögiä. On myös kiva käydä iltaisin kävelyllä ja katsella, kun ihmiset ovat laittaneet valoja pihoille, hikoilla hiihtolenkillä kauniin talvisessa postikorttimaisemassa ja ennen kaikkea viettää aikaa rakkaiden kanssa.

Joulun odotus alkaa meidän perheessä joulukuun ensimmäisenä päivänä, kun avataan joulukalentereista ensimmäiset luukut. Joka adventtisunnuntai kynttelikköön syttyy lisää kynttilöitä. Itsenäisyyspäivänä olen ruukannut leipoa ensimmäiset tortut ja piparit. Joulun odotuksen jännitys kuplii vatsanpohjassa, kunnes lasten odotus huipentuu joulupukin vierailuun jouluaattona. Meidän perheessä valmistaudutaan vähitellen joulun viettoon ja osa näistä perinteistä on lapsuudenkodistani peräisin. Haluan samalla omalta osaltani siirtää myös näitä perinteitä omille lapsilleni. 

Joulukoristeita ei meidän kodissa näy vielä marraskuussa. Hieman olen selaillut Pentikin uutta joulukuvastoa ja se antaakin hyvää inspiraatiota joulun sisustukseen, mutta tällä hetkellä halusin tuoda kotiin vielä pehmeää ja talvista ilmettä vaihtamalla syksynväriset sohvatyynyt neutraalimpiin, lepakkotuoli sai päälleen lampaantaljan ja vaihdoin muutaman kynttilätelineen talvisemman oloisiin. Jossain vaiheessa lisään pattereilla toimivia valosarjoja antamaan valoa pimeään marraskuuhun. Tänä vuonna tosin marraskuu on ollut valoisa auringon pilkahdusten sekä aikaisin tulleen lumen ansiosta. Toisaalta luminen maisema ja pimeys tuo joulumaista tunnelmaa, joka saattaa hämätä ihmisiä luulemaan, että nyt on jo joulukuu.

Minusta joulu on kokenut inflaation ja se on surullista. Tuntuu, että on unohdettu joulun juhlimisen todellinen syy tämän joulufiilistelyn tai paremminkin hössötyksen keskellä. Tähän on myös osasyynä kulutushysteria, jossa kuluttajalle annetaan mielikuva siitä, että onnellista joulua ei tule ilman valtavia määriä tavaralahjoja. Osta, osta osta, kuluta, kuluta, kuluta! kaikuu korvissa väkisinkin. 

Minulla on suoraan sanottuna petetty olo. Yritä tässä nyt sitten suodattaa ja nauttia joulun odotuksesta, sitten kun sen aika on, kun tuntuu, että joulu on mennyt jo aikaa sitten. Olenko yksin ajatusteni kanssa? Onko sinun mielestäsi joulu kokenut inflaation? Mitä mieltä sinä olet? 

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

-Mari

Vaatekaapin siivous

Jossain vaiheessa syksyä törmäsin netissä termiin kapselivaatekaappi. Idea on pääpiirteissään siinä, että lajittelee omat vaatteensa käyttötarkoituksen mukaan. Jokaisessa kapselissa pitäisi olla vain sellaisia vaatteita, jotka sopivat keskenään yhteen. Tämä idea alkoi kiehtomaan minua, koska oma vaatekaappini on ajoittain totaalisen sekasorron vallassa ja sieltä mieluisien vaatteiden löytäminen on hankalaa. 

Lajittelin vaatteet neljään eri kapseliin: työ-/ paremmat arkivaatteet, kotivaatteet, urheiluvaatteet sekä kausivaatteet. Kausivaatteet sisältävät osaksi myös urheiluvaatteita, mutta tällä hetkellä tässä kapselissa on eniten kesävaatteita. Nämä vien varastolle säilöön ja keväällä tuon nämä vaatteet takaisin vaatekaappiin ja vien vastaavasti paksuimmat villapuserot, fleecet, villakerrastot ym. varastoon. Näin vaatekaappi ei pursuile sillä hetkellä käyttämättömiä vaatteita. 

Työni ei vaadi sen kummempia työvaatteita, mutta tykkään pukeutua töihin siististi. Muutamat farkut, paremmat legginssit, neuleet, villatakit, tunikat ja mekot kuuluvat tähän kapseliin. Kotikapselissa on haituvaisemmat legginssit ja jo vähän parhaat päivänsä nähneet paidat, collegehousut ja mekot. En kuitenkaan vielä halua näitä heittää kierrätykseen, joten ne kelpaavat vielä hyvin kotiin ja mökkireissuille. 

Tilaa vaatekaappiin sain pystyviikkaamalla osan vaatteista pieniin kestokasseihin. Siivouksen yhteydessä heitin myös tavoitefarkkuni ja mekot kierrätykseen. En halua, että ne olemassaolollaan muistuttavat minua jatkuvasti tekemättömistä treeneistä. Muistutuksia löytyy muualtakin, joten kaikki turha ja negatiivisen tunteen aiheuttama sai huutia. 

Vaatteiden kapselointi vaati konkreettisen karsimisen lisäksi myös ajatusmaailman muuttamista ja tiedostamista. Esimerkiksi ennen olen viikannut kaikki paidat yhteen kasaan, nyt minulla onkin kotipaitakasa sekä työpaitakasa. Vaatteita näissä kasoissa ei kuitenkaan ole yhteensä yhtään sen enempää kuin ennen, vaan nyt ne on paremmin hallittavissa, kun tiedän mitä missäkin kasassa on.

Nyt, kun vaatekaapissani on vain sellaisia vaatteita, joista tykkään ja jotka saavat minut hyvälle tuulelle, aamun lähdöt nopeutuvat. Minun ei tarvitse joka aamu penkoa kaappia ylösalaisin tai pukea ja riisua montaa eri asuvaihtoehtoa löytääkseni sille päivälle mieluisan asun. Myös reissuun pakkaaminen helpottuu. Oman tyylini hahmottaminen on myös helpompaa, kun näen melkein yhdellä silmäyksellä minkälaista vaatetta omistan. Jos jotain uutta vaatetta haluan jossain vaiheessa hankkia, niin nyt minun on helpompi muistaa mitä kaapista jo löytyy. Näin vältyn hutiostoksilta ja rahan tuhlaukselta. Tällä hetkellä ostoslistalla on mustat siistit housut sekä mekko, joka sopii melkeinpä tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Nyt vaatekaappini on siisti ja toimiva ja nyt jopa odotan, että pääsen omalle vaatekaapille valitsemaan päivän asua! 

-Mari

Hieman erilainen synttärikutsu

Vietimme hiljattain keskimmäisen 5-vuotis syntymäpäiväjuhlia. Juhlia vietettiin ensin päiväkotikavereiden kanssa ja myöhemmin illalla vielä sukulaiset ja ystäväperheet tulivat kylään. Tykkään suunnitella lasten synttäreitä ja kutsua myös meidän aikuisten ystäviä silloin kylään, koska nykyään tulee liian harvoin enää kyläiltyä. Sen verran kova hulina oli sen päivän, että seuraava työviikko ja viikonloppu meni juhlista toipuessa. Kummasti minulla jäi juhlaviikonloppuna yöunet vähiin, kun mietin tarjoiluja, niiden riittävyyttä ja ennen kaikkea hieman erilaista kutsua, jonka lähetimme. Mietin, miten tämä kutsu otetaan oikein vastaan.

Viime vuonna taidettiin viettää ensimmäistä kertaa kaverisynttäreitä. Juhlijoita oli paljon ja jokainen toi pienen, mukavan lahjan. Mutta mitä niistä lahjoista jäi jäljelle, mihin ne menivät muutama päivä juhlien jälkeen? Rehellisesti sanottuna en tiedä. En tiedä edes, onko niillä leikitty vai onko ne jo jossain mappi öössä. Paljon tuli kaikkea, sankari oli onnellinen lahjoista, mutta krääsän määrä kasvoi lastenhuoneessa. 

Faktahan on se, että vaikka kuinka kutsuun laittaisi, että lahja ei ole pakollinen, lapset ovat jo pienestä pitäen tottuneet siihen, että syntymäpäivänä saa lahjoja. Aikuiset taas kokevat, että eivät halua aiheuttaa lapselle pahaa mieltä, jos he eivät tuo lahjaa tullessaan. Yritäppä sitten tässä kulutushysteriassa kasvattaa lapsesta sellaista, joka ei niin välittäisi tavarasta. Ei taida oikein onnistua kuin utopistisessa maailmassa.

Tänä vuonna halusimme minimoida turhien lahjojen saamisen ja kutsuun laitoimmekin näin: Tavaralahjan sijaan sankari toivoo lahjaksi rahaa (max 5€), jonka hän saa käyttää itse haluamallaan tavalla. Tämän idean lanseerasi viime kesällä siskoni ja samalla idealla lähdimme toteuttamaan näitä synttäreitä. 

Kovin nuoren lapsen kanssa tämä lahjajärjestely ei välttämättä vielä toimi. Pieni lapsi ei ymmärrä rahan merkitystä, mutta isompi osaa jo vähän hahmottaa, että rahalla voi ostaa haluamiaan tavaroita. Olimmekin jo pitkään poikani kanssa puhuneet siitä, että lahjaksi ei haluta tavaraa. Tämä auttoi häntä ymmärtämään, että vieraat eivät tuo tullessaan tavaralahjaa. Halusin myös ilmaista kutsuun selkeästi toivomuksen ja rahamäärän, jolloin kenenkään ei tarvitse miettiä, että mikä rahamäärä olisi sopiva. 5€ on minusta kohtuullinen toivomus. Perustelin summan määrää myös itselleni sillä, että me olemme usein ostaneet noin 10-15€ lahjan, jolloin tämä summa olisi reilusti vähemmän ja näin ollen se ei välttämättä olisi monelle kynnyskysymys osallistua synttäreille.

Kaikki syntymäpäiville osallistuneet vieraat kunnioittivat lahjatoivomusta ja sankari sai seuraavalla viikolla käydä ostamassa mitä halusi rahoillaan. Kaikkea ei tosin tuhlattu kerralla vaan mukaan lähti muutama legopaketti. Poika oli tyytyväinen näihin ja loput rahat jäivät lahjaksi saatuun lompakkoon odottamaan seuraavaa ostosreissua. Uusilla legoilla on leikitty kovasti ja ne ovat olleet mieluisia. Ja mikä parasta, kaikki vieraat toivat mukanaan toinen toistaan hienompia kortteja, joita on mukava myöhemmin katsella uudestaan ja uudestaan.

Tällä idealla meillä mennään ainakin seuraavat synttärit rahamäärää kasvattamatta! Miltä sinusta kuulostaisi osallistua tällaisille syntymäpäiville vieraana vai aiotko käyttää samaa ideaa myös teidän seuraavilla syntymäpäiväjuhlilla?

Kuvia ei tullut taaskaan synttäreiltä otettua, joten toimikoon kuvituskuvina tänään napatut kuvat meidän ruokailutilasta. Samalla voi miettiä, miten ihmeessä tuon pöydän ääreen saatiin mahtumaan yhdeksän lasta syömään kakkua. :)

-Mari

Vepsäläisen Sisustamo-ilta

Olen todella huono lähtemään kotoa töiden jälkeen yhtään mihinkään. Töissä on ollut todella raskasta syysloman jälkeen eikä kellojen siirto viime viikonloppuna helpottanut väsymystä yhtään. Väsymys ja kiireen tuntu on näkynyt myös blogin postaustahdissa. Eilen sain kuitenkin otettua itseäni niskasta kiinni ja lähdimme yhdessä ystäväni kanssa käymään Rovaniemen Vepsäläisen Sisustamo-illassa. 

Illan aikana oli mahdollista saada tuntuvia erikoisetuja kaikista Vepsäläisen tuotteista, pystyi osallistumaan design huutokauppaan ja sai nauttia herkullisesta tarjoilusta mm. kuoharista ja rovaniemeläisen Himo-sushibaarin susheista. Paikalla oli myös Vepsäläisen tavarantoimittajia, yhteistyökumppaneita sekä sisustussuunnittelijoita auttamassa löytämään aikaa ja kestäviä tuotteita omaan kotiin. 

Minulle illasta jäi hieman ristiriitainen olo. Vepsäläinen ei rehellisesti sanottuna ole minun kukkarolleni sopiva liike, joten vierailen siellä harvoin. Onhan siellä kauniita esineitä ja huonekaluja, siitä ei käy kiistäminen, mutta minulle tuli jotenkin… ehkä kyllästynyt olo. En halua, että kotimme on kopio sisustuslehdestä ja juuri nyt tuntuu, että tietyt tuotteet löytyvät jokaisesta sisustuslehdestä ja sisustusblogista. Missä on persoonallisuus sisustuksessa? Oli hassua kierrellä myymälässä ja bongailla tuotteita, joita on vilahdellut sosiaalisessa mediassa tai sisustuslehdissä.

En myöskään ymmärrä, miksi maksaisin itseni kipeäksi, jotta saisin jonkun kauniin esineen. Tulisinko oikeasti onnellisemmaksi omistaessani jonkun desinghuonekalun? Haaveita tietysti on minullakin, kuten kuvat kertovat, mutta tyydyn myös vähempään. Olen pyrkinyt karsimaan kotoamme kaikkea sitä, mikä on turhaa eikä tuota iloa, konmaritusta siis parhaimmillaan ja tavaran ostaminen tällä hetkellä ahdistaa suuresti. En tietenkään moralisoi ketään siitä, jos joku ostaa sellaisia tuotteita, jotka tuottavat aidosti iloa ja on haaveillut esimerkiksi jostakin lampusta iäisyyden ja lopulta sen ostaa. Silloin varmasti lamppua osaakin arvostaa ihan eri tavalla, kun siitä on haaveillut ja lopulta haave toteutuu. Mutta kyllä minulla hintakin ratkaisee, kun mietin jonkun huonekalun hankintaa, vaikka toivonkin tuotteelta pitkäikäisyyttä ja kestävyyttä. 

Pohdin myös sanontaa, että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Mutta jos köyhällä ei ole varaa ostaa laadukasta ja kallista, onko se järkevää edes ostaa kulutusluotolla tai velaksi? Vai tuleeko tällöin kateus ”Minäkin haluan kun kaverillakin on.” esiin?

Olisin myös kaivannut, että sisustussuunnittelijat olisivat olleet selkeämmin näkyvillä, jolloin heiltä olisi oikeasti voinut kysyä neuvoa meidänkin sisustuspulmiin. Nyt en nähnyt heitä juurikaan. 

Kuohari oli kuitenkin hyvää ja sushi taivaallista! Ja ehkä illasta sain silti jotain ideoita, joita en ehkä toteuta ihan noilla Vepsäläisen tuotteilla vaan jollain ihan muilla. :)

-Mari