Apua ja apuja

Toissa viikon lopussa tuli päivitettyä Facebookiin kuinka paljon tässä on sairasteltu tälle syksylle ja kuinka väsyneitä me vanhemmat oikein olemme. Samaan syssyyn meiltä hajosi pyykinpesukone, joten olemme olleet  hieman jännän äärellä viime viikonlopusta lähtien.

Nykyään, kun ei oikein näe muita kuin töissä työkavereita ja kotona perhettä, niin ei tule kellekään kerrottua kasvokkain mitä oikeasti kuuluu. Toki lähimmät työkaverit tietävät poissaolojenkin perusteella, että meidän perheessä sairastetaan. Joillekin tulee purettua sydäntä enemmänkin ja kiitos teille kuuntelusta. <3 Mutta silti omia henkiystäviä tulee nähtyä liian harvoin.

Se, että julkisesti kertoo todellisista vaikeuksista, on kuitenkin vaikeaa. Helposti sitä tulee heitettyä koko homma vitsin puolelle tai sitten loppujen lopuksi vähäteltyä omaa tilannetta. Ja kyllähän sitä mieluummin hehkuttaisi onnea ja iloisia asioita kuin onnettomia kohtaloita.

Mielestäni en ole negatiivinen tyyppi, joka päivittelee somessa omaa pahoinvointiaan, mutta joskus kun oikein ärsyttää, sitä tulee tehtyä. Eikös se pitäisi olla niin, että jos haluaa julkisesti jotain jakaa, niin sekä risut että ruusut.

Nyt sain päivityksen kommentteihin todella paljon tsemppi-kommentteja, jotka lämmittivät hurjasti mieltä. Myös yksi ystävä kuullessaan pyykkiahdingostamme tuli hakemaan meidän pyykit kotiinsa pestäväksi ja toimitti kuivat pyykit viikonlopun aikana meille kotiin asti. Toinen ystävä pyysi minut kahville ja lenkille tuulettamaan päätä neljän seinän sisältä. Eräs sukulainen tuli pitkänkin matkan takaa hoitamaa päiväksi pikkupotilaita ja yksi ihana tuttu toi himosisustajalle kasan vanhoja sisustuslehtiä mielen virkistykseksi. Muitakin avun tarjouksia on tullut. Kiitos näistä!

Jos en olisi julkisesti kertonut meidän tilanteesta, tuskin olisin osannut, kehdannut tai viitsinyt kenellekään asiasta soittaa ja pyytää apua. Miksihän se onkin niin vaikeaa? Miksi emme osaa pyytää apua silloin kun sitä eniten tarvitsemme? No, tänä viikonloppuna jatketaan eloa edellisen viikonlopun malliin; sairastaen ja pyykkivuorta kasvattaen, sillä uusi pesukone saapuu vasta ensi viikolla. Onneksi myös nykyään rahalla saa helpotusta vaikeuksiin. Vein nimittäin yhden satsin pyykkejä suoraan pesulaan! :)

Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

Terkuin,

Mari

Ajatuksia brändikiusaamisesta

Brändikiusaaminen; aihe, joka on kiertänyt mieltäni kuin kissa kuumaa puuroa. Pakko kai tähän on vain tarttua, vaikka tiedän toisaalta sohaisevani muurahaispesää.

Törmäsin brändikiusaamisen käsitteeseen  tänä syksynä. Työpaikan kahvipöydässä tuli puheeksi nuorten muoti. Päivittelimme yhteen ääneen sitä kuinka paljon saa nykyään pistää rahaa nuorten vaatteisiin. Pitää olla Nikeä, Adidasta, Calvin Kleiniä, Ganttia tai muuta vastaavaa. Okei, aina on joku juttu muodissa ja se todennäköisesti maksaa. Minun nuoruudessani oli Levis 501 farkut ja nappiverkkarit. Ne, kellä semmoset oli luokan suosituimpia, koska ajateltiin heillä olevan muutakin kivaa. Ja kyllä muistan, että itellä niihin Leviksen farkkuihin tuli säästettyä kesällä rahaa, jotta sai elokuussa laittaa ne ekana koulupäivänä jalkaan. Voi sitä onnen päivää!

Aina on joku trendi päällä ja jos et halua liikaa erottua massasta noudatat trendiä ja uppoudut muuhun porukkaan. Jos et noudata ja pukeudut hieman muusta porukasta erilaisemmin, voi olla vaarana, että olet kiusaamisen uhri. Varsinkin, jos et ole suosittu ja omaat vähänkään heikomman itsetunnon.

Ylen aamutv:ssä 28.8.2018 tutkija Samil Aledin kertoi, että brändeillä kiusaaminen on nykyään hyvin yleistä. Hän luokittelee kiusaamisen erilaisiin kategorioihin. Yksi näistä on brändi-ignoranssi, jolloin yhtenä päivänä nuori saattaa kuulua porukkaan, kun päällä on jotain ”hyvää merkkiä”, mutta jos päällä onkin ns. markettikamaa, niin silloin ei edes moikata eli ignoorataan hänet täysin. Toinen kiusaamisen muoto liittyy maineenhallintaan. Nuori saattaa kuulla muiden haukkuvan häntä ja hänen perhettään köyhäksi, jos nuorelta ei löydy vaatekaapista tiettyjä merkkejä. Mistä tämä johtuu? Miksi tämä on mennyt näin raadolliseksi?

Netti ja some tuo koko ajan nähtäville suurien superstarbaleiden pukeutumistyylejä ja nuoriso kopioi niitä ahnaasti. Ihan samalla tavalla kuin aikoinaan me vanhukset luettiin Suosikkia ja otettiin roolimalleiksi rokkareita tai menestyviä urheilijoita. Mutta minä uskon, että meillä vanhemmilla on tässä myös osamme.

Nuoret kyttäävät jatkuvasti toisiaan ja toistensa pukeutumista. Jos ja kun nuori bongaa jotain suosittua jonkun kaverinsa tai tuntemattomankin päältä, hän helposti haluaa sen myös itselleen. Se, miten me vanhempina tähän suhtaudutaan on avainasemassa: ”Ai, sä haluut ton Guessin laukun. Joo, tottakai ostetaan se sulle vaikket sä sitä oikeesti edes tarvi!” ”No, ei meillä kyllä nyt tuohon oo varaa, mut hei, äiti hommaa rahat jostain!”  ”Säästäppä kuule ite rahat kesätöistä/ rippirahoista/ kuukausirahoista.” ”Et tarvitse tuota, joten anna olla. Se on rahan tuhlausta. Vähempikin riittäisi.” Mihin toimintamalliin sinä kuulut?

Itse haluaisin opettaa lapsilleni vastuullista rahan käyttöä. Kaikkea ei tarvitse ostaa mitä haluaa. Eikä ainakaan uutena. Käytettykin voi olla aivan priimaa kamaa. Haluaisin myös opettaa ekologista ja eettistä ajattelua. Kuinka paljon maapallo kuormittuu jokaisesta tavarasta tai vaatteesta mikä valmistetaan ja ostetaan.

Nykyään on onneksi jo vastuullisiakin vaatefirmoja, jotka ottavat kantaa maapallon tilanteeseen sekä tuotteiden valmistamiseen. On ihan suomalaisia merkkejä, jotka kantavat hienosti kortensa kekoon huolehtiessaan valmistusprosesseistaan. Mutta sitten on me kuluttajat, jotka eettisyyden ja ekologisuuden nimissä hamstraavat kaapit täyteen tätä suosittua ekologista tuotetta ja samalla maksavat siitä ehkä jopa itsensä kipeiksi. Näin tuottaja huomaa, että jaahas, kysyntää on; hän nostaa tuotantoa ja samalla tuotantokustannuksia ahneuksissaan ja näin noidankehä on valmis! Mutta miten tämä liittyy brändikiusaamiseen?

Lasten ja äitien maailma on raaka. Itsekin vasta äitiyslomalla ollessani sokaistuin ja menin tähän lastenvaatehullutukseen mukaan. Tunsin, että en ole mitään muuta kuin huono äiti, jos puen lapseni ketjuvaatteisiin, jotka saattavat sisältää mitä vain myrkkyä kuin taas suomalaisiin, huolellisesti suunniteltuihin ja valmistettuihin (kalliisiin) vaatteisiin. Eihän sitä kukaan ääneen sanonut, mutta minulle tuli tämmöinen olo. Halusin kuuluvani myös ”hyvien äitien” joukkoon. Samalla huomasin alkavani bongailemaan näitä merkkilastenvaatteita vastaantulevilta lapsilta. ”Ai, tuoltakin löytyy tuota merkkiä. Näyttää uudelta. Niillä täytyy olla hitosti rahaa.” Samalla oma todellisuudentajuni hävisi ja aloin ajattelemaan, että me ollaan ihan rupusakkia, kun meiltä löydy sitä ja tätä merkkiä. Ja näinhän ne nuoretkin ajattelevat! He haluavat kuulua porukkaan, antaa itsestään jonkinlaisen kuvan muille, ehkä jopa ihan päinvastaisen mitä oikeasti ovat ja mitä he asioista ajattelevat.

Järkyttävää on se, että jopa kolmasluokkalaiset tietävät näitä suosittuja brändejä. Jotain oppilasta saatetaan katsella ihaillen, kun häneltä löytyy useammat Adidaksen verkkarit. Joku taas saattaa kysellä toiselta välitunnille lähtiessään, että eikö sulla edes ole Polarn O. Pyretin kuorivaatteita. Lapset oppivat hyvin nopeasti mikä merkki on in ja mikä out. Se on kotoa opittua, jos kotona käytetyistä ja puhutuista merkeistä tehdään numero.

Ratkaisuksi brändikiusaamisen ehkäisyyn tutkija Aledin ehdottaa, että jotta kiusaamista ei tapahtuisi, vanhemmat voisivat ostaa näitä suosittuja merkkejä vaikka käytettyinä, jos/kun uusiin ei ole varaa. Aledin kehoittaa myös nuoria välttämään ääripäitä esimerkiksi pukeutumisessa välttääkseen kiusaamisen. Itse liputan omaperäisen tyylin puolesta, mutta ymmärrän tutkijan pointin. Kiusaaminen ei missään nimessä eikä muodossa ole sallittua, mutta jos nuorelle/lapselle ostetaan vanhanaikaisia, likaisia tai rikkinäisiä vaatteita, joissa hän ei tunne oloaan mukavaksi, hän voi helposti joutua silmätikuksi. Tällöin meillä vanhemmilla on vastuu kiusaamisen ehkäisyssä ja siihen puuttumisessa.

Toivon kovasti, että jokainen nuori ja aikuinen saisivat elää elämäänsä turvallisessa ilmapiirissä, jossa jokainen saisi olla just sellainen kuin itse haluaa ja hänet vieläpä hyväksyttäisiin osaksi yhteiskuntaa omana itsenään.

Kuvassa on Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen kampanjajuliste kiusaamisen ehkäisemiseksi. Kuva on lainattu netistä. Ollaan me kaikki rohkeita!

Terkuin,

Mari

Mattolöytöjä

Viime viikonloppuna, kun oikeat sisustusbloggaajat nauttivat uusista tuulista sisustuksen rintamalla ja loivat kontakteja Habitaressa, amatöörisisustaja nautti kotipaikkakunnan uusista sisustuslöydöistä.

Minulla on ollut jo pidemmän aikaa ollut etsinnässä kotimme muutamaan tilaan uudet matot. Toinen niistä on eteinen. Meillä on pieni tuulikaappi, johon onneksi jää suurin osa ulkoa kantautuvista roskista ja pikkukivistä, mutta valitettavasti tätä moskaa kantautuu myös muualle huusholliin. Eteisen lattialla on kesän ollut kapea polypropyleenimatto, joka on helppo imuroida, mutta pienen kokonsa puolesta ei suojaa eteisen lattiaa tarpeeksi. Vaunujen renkaista kulkeutuvat kivet naarmuttavat ikävästi lattiaa.

Toinen paikka mihin olen haaveillut uutta mattoa on yläkerran aula. Aulassa on ollut työkaverini virkkaama pyöreä matto, joka on aivan ihana, mutta matto ei pysy paikoillaan, kun kersat juoksevat yläkerrassa. Matto on koko ajan rullalla ja lisäksi aulassa kaikuu tosi paljon, joten isompi matto olisi parempi siihenkin tilaan.

Viikko sitten perjantaina eksyin vahingossa Sotkaan ja siellä sattui olemaan matoista hyvä tarjous menossa. Olin onnekseni jossain vaiheessa tallentanut puhelimeen tarvitsemieni mattojen koot, joten kun oikeanlaiset matot löytyivät, ne oli helppo kotiuttaa.

Onhan nämä vähän hassun näköiset kokonsa puolesta, kun ovat seinästä seinään, mutta jos vaihtoehtona on liian pieni tai just eikä melkein sopiva koko, niin ostan mieluummin jälkimmäisen. Itse ainakin tykkään, mutta katsotaan miten ne asettuvat. Ainakaan ne eivät olleet suuressa hinnan kirossa, joten ei niin harmita, jos ne joutuu myymään eteenpäin.

Eteisen matto on nimeltään Rocco ja koko on 133x190. Matto on 100% polypropyleeniä, joten se pysyy hyvin muodossaan ja on helppohoitoinen. Harmaa väri on sopivan anteeksi antava lapsiperheessä.

Yläkerran aulan matto on pehmeä matalanukkainen matto ja nimeltään Luka ja on samankokoinen kuin eteisen matto. Pohja on materiaaliltaan juuttia ja nukka polypropeenia. Muutama vuosi sitten hävitin meiltä kaikki nukkamatot, koska olivat niin pöliseviä. En tajua miten sorruin nyt tuohon mattoon, mutta kuosi ainakin miellyttää silmää ja näin viikon käyttökokemuksen perusteella sanoisin, että aulassa ei nyt kaiu niin paljon kuin ennen ja matto on mukavan pehmeä paljaan jalan alla. Matto pysyy myös hyvin paikoillaan eikä haittaa pienen ihmisenalun kävelemään opetteluharjoituksia. Ainoa huono puoli tuossa yläaulan matossa on, että se vetää kaikki hiukset ja pölyt puoleensa, joten imuroida saa harva se päivä.

Jotain kivaa pitäisi miettiä tuohon oikealle puolelle kaiteen viereen… Mikään penkki tai matala pöytä kaiteen eteen ei käy, koska pelko siitä, että pikkuväki nousee niiden päälle ja kurkotellessaan alas, tipahtaa pää edellä alakertaan saakka. Tämä on yksi painajaisistani. Toisaalta mikään leveä hyllykkökään ei käy, koska se tulisi meidän makuuhuoneen oven eteen. Tulisiko sinulla jotain ideaa mieleen? :)

Mukavaa sunnuntai-iltaa teille kaikille ihanat lukijat!

Terkuin,

Mari

Leikitään ravintolaa!

Viisihenkisen perheen ravintolareissut tuppaavat olla juomineen helposti satasen luokkaa. Varsinkin, jos syödään a la carte-listalta. Yksinkertaisesti meillä ei tähän ylelliseen toimintaan ole usein varaa. Täytyy tyytyä noutoruokaan, joka sekin on aika hintavaa, mutta edullisempaa.

Sain tähän äidiltäni viime kesänä loistavan vinkin; ravintolaleikki. Ideana on, että valitaan joku ravintola ja sen ravintolan listalta joku ruoka ja valmistetaan ruoka itse.

Rakastamme hyvää ruokaa ja mikäs sen mukavampaa, kuin syödä kotona hyvin eikä syödä loppukuuta pelkkää kaurapuuroa ja purkkihernekeittoa. Siitä ei nauti enää kukaan. Okei, ulkona syömisessä on myös se etu, että ruokaa ei tarvitse itse valmistaa eikä siivota jälkiä kokkauksen jäljiltä. Mutta meillä sattuu asumaan tyyppi, joka mielellään laittaa ruokaa, kokeilee ja haluaa oppia uusia ruokia ja tekee vielä jopa erittäin maukasta ruokaa. Itse tekemällä tämmöisessä allergiaperheessä säästytään myös väärien ruokien vahinkoaltistuksilta, kun tiedetään tasan tarkkaan mitä ruoka-aineita valmistuksessa on käytetty.

Ensimmäinen leikkimme sisälsi Martinan listalta Kantarellihärkää, jonka annoshinta on 25,90 €. Siihen tulee naudan ulkofileetä, kantarellikastiketta, juureksia, paahdettua punajuurta ja yrtti-valkosipulivoissa paahdettua perunaa. Sattumoisin Lidlissä oli tarjouksessa naudan sisäfilettä, joka tosin oli brasilialaista, mutta sai kelvata tähän ensimmäiseen leikkiin.

Meidän perjantai-illan ravintolamatka sujui hyvin; naudan sisäfilettä, kantarellikaurakermakastike, paahdetut punajuuret sekä paahdetutu yrtti-valkosipuliperunat maistuivat taivaallisilta. Annos ei ollut täydellinen kopio alkuperäisestä, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Saimme kokea uusia makuelämyksiä ja kokeilla uutta ja erilaista esimerkiksi perunoiden valmistustapaa. Tässä leikissä tulee hauskalla tavalla kokeiltua uusia ruokia. Ja jotta totuus ei unohtuisi, minulle jäi lopuksi keittiön siivous! :)

Katsotaan mihin ravintolaan mennään ensi viikonloppuna syömään!

Terkuin,

Mari

Kun lapsi sairastaa

Maanantaina 6.8. alkoi meidän perheen arki. Työt ja päiväkotielämä alkoi ensin ja muutama päivä myöhemmin esikoisella koulu. Ei mennyt kuin viikko niin esikoinen valitteli päänsärkyä, kurkkukipua ja kuumekin nousi. Joutui jäämään koulusta pois muutamaksi päiväksi. Siitä viikko eteenpäin ja minä tulin kipeäksi. En ollut ollut reiluun vuoteen yhtään sairaana, mutta heti töihin paluun kunniaksi iski kunnon flunssa. Ääni hävisi jonnekin ja kuulostin siltä kuin olisin juonut puolet elämästäni viskiä ja polttaisin pari askia röökiä päivässä. Viikko meni kotona pötkötellessä ja tervehtyessä.

Pikkupoikien sairastelu alkoi tyypillisesti  myös jo ekalla tarhaviikolla. Molemmilla alkoi nenä vuotamaan ja sitä onkin sitten kestänyt nyt jo puolitoista kuukautta. Välillä vietettiin pari päivää sairaslomaa kotona, käytiin kahteen otteeseen lääkärillä tarkistamassa tilannetta, mutta mitään ei ollut tehtävissä; diagnoosina perusflunssa. Nyt sitten tuli kuopukselle antibioottikuurit korva- ja silmätulehdukseen. Ollaan sitten kuopuksen kanssa oltu viime viikko kotosalla ja näyttää siltä, että taudit alkaa helpottaa.

Kyllähän se tiedettiin, että tämmöstä sairastelua tämä tarhan aloitus nyt vaan on. Flunssaa flunssan perään ja vatsatautiakin odotellessa. Pitää koputtaa puuta… En tiedä vaikuttiko lämmin kesä ja syksy siihen, että nämä flunssat ei häviä. Bakteerit jotenkin jää elämään helpommin kaikille pinnoille. Voisi tietenkin kotisiivousta ja käsien pesuakin hieman tehostaa pöpöjen estämiseksi.

Kyllähän sitä olisi mieluummin jäänyt vielä pidemmäksi aikaa kotiin ja hoitovapaalle, mutta nykyinen kodinhoidontuki ei siihen paljon houkuttele. Käytännössä yhden henkilön palkalla eläminen monta kuukautta ei anna armoa taloudelle, vaikka suurimmat lainat olisivatkin sovittu pankin kanssa lyhennysvapaiksi. Jos yhteiskunta tukisi enemmän alle kolmevuotiaiden kotona hoitamista, meidän lasten tarhakausi olisi alkanut myöhemmin. Samalla lapset eivät kokisi ehkä niin pitkää sairastelukierrettä kuin varhaisessa vaiheessa aloitettu päivähoito aiheuttaa. Näin minä ainakin uskon.

Kun joutuu jäämään töistä pois ja on  kotona hoitamassa sairasta lasta, olo on kuin pinnaisi töistä. Riittämättömyyden tunne on valtava. Pitäisi keskittyä lapsen hoitamiseen, mutta pitkin päivää tulee katsottua työsähköpostia ja vastattua puheluihin ja tekstiviesteihin, vaikka ei ole töissä. Työpaikalla on hyvällä tuurilla sijainen, joka saa palkkaa tehdessään minun töitä. Samalla sitä tulee ajatelleeksi, että tämä niin sanottu vapaa-aika pitää käyttää ehdottomasti hyödyksi. Nytkin olen tehnyt tekemättömiä ja pitkään venyneitä kotitöitä, suunnitellut seuraavia projekteja sekä suunnitellut oikeita töitä. Tämä kaikki sairaan lapsen hoidon lomassa. Välillä voisi ottaa hieman rennommin, lopettaa itsesyytökset eikä potea huonoa omaatuntoa lapsi kainalossa nukutuista päikkäreistä, leffan katsomisesta tai kahvikupin kanssa netissä roikkumisesta, koska näitäkin on hyvä tehdä välillä. Työ on kuitenkin vain työtä, perhe on minun elämä.

Terkuin,

Mari

Mikä tekee meidän kodista meidän kodin

Kävin yksi päivä kylässä ihanassa kodissa. Talo oli perinnetyylinen kaksikerroksinen omakotitalo, jossa ruoka tuoksui jo kotiovella, lempiartistiani Anna Puuta lainatakseni. Tämän kodin sisustus oli sekoitus vanhaa ja uutta ja värejä oli käytetty paljon. Värikkäät, mutta hillityt tapetit antoivat mukavaa tunnelmaa eri huoneisiin. Huonekaluja ei ollut paljon, joten olohuoneessakin jäi tilaa lasten leikeille. Huomioni kiinnittyi olohuoneen seinustalla olevaan ihanaan keltaiseen vanhaan lipastoon sekä ikkunoiden alla olevaan vanhaan puutuoliin. Talossa oli ihana ja lämpöinen Huvikumpumainen tunnelma.

Kotiin ajaessani aloin miettimään mikä tekee meidän kodista meidän kodin. Minkälainen tunnelma meillä on ulkopuolisin silmin? Vai onko meidän koti kenties tylsä ja epäviihtyisä paikka?

Jos kerrankin unohdetaan käytännöllisyys ja se, mitä pitäisi saada tehtyä tai mitä me halutaan, niin loppujen lopuksi tykkään tosi paljon meidän kodista. Olemme remontoineet asunnon viimeisen kahdeksan vuoden aikana oikeastaan lattiasta kattoon. Itse remppaamalla asunnon tunnearvo on noussut. Samalla on tullut tehtyä muutamia rakenteellisia muutoksia, mutta sisustus ja viimeistely on kuitenkin ollut pitkälti minun heiniäni.

Jos katsellaan hieman mistä meidän koti koostuu, niin meillä näkyy vahvasti meidän koko perheen rakas harrastus, laskettelu. Vanhat puusukset portaikon kaiteen listoina oli miehen idea. Jo eläkkeelle siirtyneet läskisukset ovat jääneet sisälle vähän vahingossa ja siinä ne ovat nauttineet eläkepäivistään jo monta vuotta. Erilaiset vuorimaisemat tauluissa sekä keittiön välitilassa toistavat omalta osaltaan lasketteluharrastuksen näkymistä. Varsinkin keittiön välitilassa oleva valokuva Alaskan vuorimaisemasta on tärkeä ja rakas, joka tuo mieleen paljon hienoja muistoja.

Osa huonekaluista on saatuja ja sillä tavalla niistä on tullut rakkaita. Esimerkiksi keittiön Artekin ruokailuryhmä on ollut jo 70-luvulla mieheni lapsuudenkodissa. Nyt pöytä ja tuolit kaipaisivat vain hiontaa ja uutta lakkaa päälle, mutta muuten ne sopivat meidän kotiin kuin nenä päähän. Samasta osoitteesta on kantautunut meille myös valkoinen piano, jota joskus jopa soitetaankin.

Musta-valkoinen sisustus on toisaalta hyvin tylsä, mutta väriä sisustukseen tuovat fiiliksen mukaan väriä vaihtavat  sohvatyynyt sekä huoneesta toiseen vaeltavat lasten lelut. Musta-valkoiseen sisustukseen on myös helppo yhdistää mitä tahansa tehosteväriä.

Se, minkälainen tunnelma meillä on ulkopuolisin silmin, sitä on mahdoton tietää. Toivottavasti meille on vieraiden kiva tulla ja toivottavasti he viihtyvät meillä käydessään.

Näiden ajatusten siivittämänä sain tänään kestitä harvinaisia päivällisvieraita. Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille!

Terkuin,

Mari

Mä unelmoin!

Tiedättekö lasten leffan Kaksin karkuteillä? Se, jossa Tähkäpää on teljetty torniin ja hän pakenee pikkurikollisen avustuksella tornista katsomaan leijuvia valoja, joiden näkemisestä hän on unelmoinut koko ikänsä? Leffassa on laulu, jossa Tähkäpää ja erinäiset kelmit laulavat unelmistaan. Jonkun toisen unelma voi olla toisen mielestä hassu tai typerä, mutta unelmoijalle se on tärkeä.

Unelmoinnista kirjoittaminen tuli mieleen, kun esikoiseni pääsi ripille viime viikonloppuna. Olen viime viikot palannut useasti muistoissani esikoiseni lapsuuteen ja muistellut hänen unelmiaan silloin lapsena. Samalla aloin miettimään omia unelmiani.

Lapsena halusin olla taitoluistelija ja ennen kaikkea halusin päästä isoihin luistelukisoihin keräämään jäälle heitettyjä kukkia ja pehmoleluja. No, taitoluistelua pääsin kokeilemaan, kun kuuluin hetken aikaa aikuisten muodostelmaluistelujoukkueeseen. Unelma siis toteutui. Jossain vaiheessa unelmoin aviomiehestä, kolmesta lapsesta ja omasta kodista. Nekin ovat toteutuneet! Mutta mistä haaveilen nyt?

Minulla on muutama salainen haave. Jos minulla olisi rahaa, perustaisin oman kahvilan. Tiedän jo minkä antaisin kahvilalle nimeksi, mitä siellä tarjottaisiin ja minkälainen sisustus ja tunnelma siellä olisi. Lapset voisivat tulla sinne koulun jälkeen tekemään läksyjä ja myöhemmin opetella työntekoa tekemällä muutamia tunteja viikossa töitä. Mutta…

Minusta ei yksinkertaisesti ole yrittäjäksi. En jaksaisi elämää epävarmuudessa ja sitä kaikkea taloudellista stressiä. Muun muassa tämän vuoksi tämä on vain haave.

Toinen salainen haaveeni olisi kunnostaa joku vanha kyläkoulu asumiskuntoon. Kuulen jo nyt isäni sanovan korvaani: hullu! :) Tässäkin on muutama mutta; raha ja toisekseen, siippani ei ole erityisen innostunut omakotitaloasumisesta. Ja kolmanneksi, arvostan avioliittoani ja perhettäni sen verran paljon, että en halua riskeerata heidän ja meidän hyvinvointia minun henkilökohtaisen unelmani vuoksi.

Mielestäni ripille pääsy on myös tietynlainen siirtymäriitti nuorelle. Lapsuus on tietyllä tavalla ohi ja nuoruus alkaa. On aika unelmoida, nostaa unelmat korkealle ja tavoitella niitä. Aikuisena on aikaa olla kyyninen ja realisti. Niin kuin tylsä-minä. Tai sitten pitää vain laskea unelmat saavutettaviksi. Tai edelleen tavoitella niitä korkeampia!

Mikä on sinun salainen haave ja unelmasi?

Lopussa on muutama kattauskuva lauantaina vietetyistä rippijuhlista. Enemmänkin kuvia olisi voinut taas ottaa, mutta kun unohtu! Nämä kuvat löytyivät onneksi meidän perhealbumista. Juhlapaikkana oli Rovaniemen keskustassa sijaitseva Alaruokasen talo, joka on ihana ja vanha peräpohjolaistyylinen rakennus. Täytekakku oli tilattu Kotileipomo Lähtevänojalta ja minunkin oli sitä lusikallinen maistettava ja se oli taivaallista! Lähtevänojalla on loistavaa asiakaspalvelua; he toimittivat kakun suoraan juhlapaikalle eikä sitä tarvinnut erikseen edellisenä päivänä hakea.

Paremmasta huomisesta unelmoiden,

Mari