Ystäväni linkkasi minulle joulun jälkeen mielenkiintoisen Kotilieden artikkelin metatyöstä. Olen sen jälkeen palannut artikkeliin ainakin mielessäni monta kertaa ja nyt haluan laittaa myös teitä ajattelemaan asiaa.
Kun ensi kerran luin jutun, minulle tuli fiilis, että tuo artikkelin perheen äiti vain luovutti ja haluaa nyt vain elää kaaoksen keskellä välittämättä pyykkivuorista, tiskipöydän likaisista astioista tai on välittämättä lasten ruokailuista sekä sysää nyt kaiken vastuun miehelleen ja lapsilleen. Asiahan nyt ei ihan niin mennyt vaan hän lopetti kotitöiden etukäteissuunnittelun ja opetti muuta perhettä osallistumaan kotitöiden tekemiseen heidän omilla tavoillaan ja ehdoillaan. Näin jokainen perheenjäsen heräsi vastuuseen. Tämä on se jutun juju!
Itse ainakin syyllistyn juurikin tämän metatyön tekemiseen. Tuntuu, että välillä pitäisi kulkea post it-lappupinon kanssa, jolloin voisin kirjoittaa heti mieleen pulpahtavan ajatuksen ja tehtävän muistiin. To do-listani on loputon! Aamuyön tunnit ovat pahimpia. Jos herään kello kahden ja viiden välillä niin minun on melkein mahdotonta saada unen päästä uudestaan kiinni, koska päässäni alkaa pyöriä kaikki tekemättömät ja tehtävät työt. Tässä pieni esimerkki pelkästä muutaman viikon takaisesta maanantaisesta työmatkastani: muista ilmoittaa lapsi poissaolevaksi päiväkotiin, ilmoita koululle vanhimman hammaslääkäriaika, mitenkähän nuorimmaisen neuvola tänään menee, muistinko nostaa neuvolakortin esille, pitiköhän tänään käydä kaupassa, mitä me syödään tänään vai jäiköhän eilistä ruokaa tarpeeksi, ehtisinkö miettiä illalla poikien huoneen järjestystä uusiksi… Ja kaikki näihin kysymyksiin liittyvät lisäkysymykset ja pohdinnat. Ihme etten ajanut kolaria, kun olin niin ajatuksissani.
Oikeastaan viimeisen parin viikon aikana olen oppinut metatyön vähentämistä. Tästä kiitos perheemme isäihmiselle, joka on viettänyt kotona isyyslomaa. Olen oppinut hieman löysentämään perheemme ohjaksia. Kaikki ovat nukkuneet ihan ok, vaikka pedit ei olekaan olleet pedattuina töistä tullessani tai kukaan ei ole kuollut nälkään, vaikka sen päivän ruoka on suunniteltu what’s up-viestittelyllä työpäiväni jälkeen. Neuvolakorttikin oli löytynyt ja käynti neuvolassa ilman minua oli mennyt hyvin. Edelleen olen tehnyt kotitöitä, mutta teen niitä kun näyttää siltä, että joku asia pitää tehdä.
Toisaalta metatyölakko houkuttelisi, mutta luulen, että tämäkin on jo eteenpäin. Pääasia on ehkä se, että itse tiedostaa mihin tulee käytettyä turhaa energiaa. Itse olen irtisanoutunut monista Facebookin kirppariryhmistä ja sekin on vapauttavaa, kun ei tule niitä turhaa selattua ja tehtyä samalla heräteostoksia. Puhumattakaan niiden suomasta "ihanasta" aikataulujen sovittelemisesta, maksujen kyttäyksistä tililtä, postituksesta ja jännittämisestä saako ostaja tuotetta ollenkaan tai tykkääkö hän tuotteesta.
Artikkelissa luki myös, että kotityöt jakautuvat edelleen epätasaisesti perheen aikuisten kesken. Luulen, että jos me naiset ainakin vähentäisimme metatyön tekemistä kotona, aluksi saattaisi kotona olla sotkuisempaa, mutta pidemmällä tähtäimellä ajateltuna ehkä samalla antaisimme perheiden toisille aikuisille mahdollisuuden tehdä konkreettisia kotitöitä omalla tavallaan. Meidän täytyy vain oppia sietämään sitä, että jokin tehdäänkin eritavoin kuin itse sen tekisi.
Luulen myös, että perheissä joissa on pieniä lapsia, kuten meillä, minun metatyön lopettaminen kuormittaisi liikaa taas perheemme isäihmistä. Perheissä, joissa on isompia lapsia, heidän vastuuttaminen on vain ja ainoastaan opettavaista. Itse en myöskään halua lopettaa täysin metatyön tekemistä, koska haluan edelleen osallistua perheemme päätöksentekoon ja tehtävien organisointiin.
Joten tässäpä pohtimisen aihetta meille jokaiselle. Lähdenpä tästä siis tyhjentämään tiskikonetta ja miettimään huomista ruokapolitiikkaa, mutta ensin nautin kupposen esikoisen valmistamaa lämmintä kaakaota ja hengähdän sekä yritän olla välittämättä kuvien takana olevasta lelukaaoksesta.
Terkuin,
Mari
