Tervettä vappua kaikille!

Olen aina kunnioittanut suuresti kaikkia yksinhuoltajia, jotka joutuvat yksin hoitamaan yksin arkeaan. Pyörii siinä sitten yksi tai useampi lapsi. Raskasta se on silti. Itsekin yksinhuoltajana olleena sen tiedän.

Mieheni kanssa, kun alettiin silloin joskus olemaan, käytiin aluksi tämmönen keskustelu: “Olen vapaalaskettelija ja reissaan.” Johon minä vastasin, että “Ok, minulla on tytär.” Jo siinä, ihan meidän seurustelun alkuminuuteilla määriteltiin meidän suhde ja mitä se kestää. Reissaaminen on vuosien varrella vähentynyt jonkun verran tai sitten se vain tuntuu siltä, koska viime vuosina me olemme päässeet mukaan Pohjois-Ruotsiin, Norjaan, Itävaltaan, Ranskan Alpeille ja jopa Yhdysvaltojen Alaskaan asti. Näihin reissuihin on palanut osa vanhempainlomista ja isyysvapaista, mutta se on ollut meidän perheelle ihan ok valinta. Toki välillä käydään keskusteluja mihin muualle voitaisiin lähteä lomalle, mutta toistaiseksi lumilomat ovat vieneet voiton. Tänä vuonna emme lähteneet mukaan, koska isäihmisen ja kavereiden reissu suuntautui Norjan Huippuvuorille! Kyllä, juurikin sinne jääkarhujen asuinseuduille.

Tässä vaiheessa on myös hyvä sanoa se, kuinka paljon kuulen ihmisten varoitteluja ja huolenpitoa vapaalaskettelijan touhuista. Itse en ole paljoakaan rinteiden ulkopuolella laskenut, mutta minulla on pakko olla totaalinen luotto siihen, että kun mieheni laskukavereineen lähtee vuorille, he kyllä osaavat tunnistaa riskit esimerkiksi lumivyöryjen tai jäärailojen varalta ja heillä on tuohon hommaan kuuluvat varusteet mukana. Ilman onnettomuuksia ja traagisia tapahtumia mekään ei olla selvitty, mutta kun näen toisen ihmisen palon tuota hommaa kohtaan, en voi aikuista ihmistä kieltää menemästä. Jos minä alkaisin rajoittamaan tai kieltämään toisen tekemisiä, niin siitä ei koituisi lopulta muuta kuin katkeruutta.

Meidän isäihminen lähti sitten Huippuvuorille laskuhommiin viime viikon perjantaina. Olen toki lasten kanssa ennenkin viettänyt yksin aikaa, mutta tämä kaksiviikkoinen on pisin aika “yksinhuoltajana” tähän asti. Olen mielestäni aika järjestelmällinen ihminen ja meillä on rutiinit joiden mukaan toimitaan, mutta silti minua on jännittänyt oma jaksaminen tämän kahden viikon aikana. Olen yrittänyt miettiä ennakkoon mahdolliset kompastuskivet, jotta pystyisin välttämään nämä karikot mahdollisimman hyvin.

Jaksamiseen vaikuttaa ehkä kaikkein eniten se, että ei ole toista aikuista, joka heräisi lasten kanssa viikonloppuaamunakin klo 6.30, nousisi yöllä viemään keskimmäisen pissalle tai hakemaan pienempää omasta sängystä viereen, kun paha uni on herättänyt, hoitaisi lasten aamutoimet, veisi tarhaan, hakisi tarhasta, tekisi ruoat, antaisi vettä joka ainoa kerta, kun toinen sitä pyytää jne. Puhumattakaan tavallisten ja pakollisten kotitöiden tekemisestä lasten pyöriessä jaloissa. Se hetki, kun he vihdoin nukahtavat, aah, nyt on minun hetkeni! Ja nukahdan sänkyyn alta puolen tunnin.

Toki minä myös nautin näistä päivistä, kun saan olla lasten kanssa keskenään. Minun roolini on silloin vain olla äiti. Saan niin sanotusti unohtaa hetkeksi vaimon roolin. Minun tarvitsee vain miellyttää lapsiani. Tällöin myös saan tehdä periaatteessa mitä haluan. Jos minulla haluttaa, niin me saatetaan ajella lasten kanssa Haaparannalle Ikeaan tai voidaan syödä kaksi päivää putkeen noutoruokaa, kun en vaan jaksa tehdä ruokaa. On vapaus tehdä mitä haluaa eikä tarvitse sovittaa aikatauluja kenenkään muun kanssa.

Pahin pelkoni kuitenkin kävi toteen tässä yh-arjessa. Keskimmäinen sairastui oksennustautiin, pienin ripuloi ja itse olen kuin nukkuneen rukous vatsanväänteiden kanssa. Sunnuntaina ennakkoon tehty lohikeitto sai kyytiä, kun hajukin vain ällötti. Onneksi kaapista löytyi nuudeleita ja kaurasipsejä, joilla selvitään siihen asti kunnes pelastava enkeli, äitini, saapuu yhdeksi yöksi hoitamaan meitä ja täyttämään jääkaapin.

Mönkään meni siis tämän vapun suunnitelmat. Tänä vappuna meillä ei ole home made-perunasalaattia eikä kaunista kattausta. Vappupallot sentään ostettiin jo viikonloppuna ja koristeltiin muutama lamppu ilmapalloilla ja serpentiineillä. Tämä sakki linnottautuu vapuksi sohvalle katselemaan piirrettyjä. Koko vappupostauskin muuttui aivan täysin, mutta sitähän se elämä lapsiperheessä on, muutoksia ja niihin sopeutumista.

Ei muuta kuin hauskaa vappua kaikille!

-Mari

Elämäni ensimmäinen luettu runokirja

Teimme tilkuista täkin

sopivaksi mitatun

tiheästi tikatun

harsitun parsitun

paljon paikatun

Kursimme kokoon

monenkirjavasta

kevään kirkkaudesta

heleästä heinäpoudasta

syksyn synkkyydestä

kaamoksen hämäryydestä

tähtitaivaan tuikkeista

Niin kauan lämmin liitto

kuin yhteinen peti ja peitto

(Pirjo Rantala, Tilkkuja tien varrelta, 2017)

En ole koskaan oikein osannut lukea runoja. Tai no kyllä niitä tuli nuorena teinityttönä luettua jostain nuorten lehdestä, mutta en ole koskaan päässyt oikein niiden lukemisen jujusta kiinni. Olen ehkä pitänyt itseäni myös hieman tyhmänä tämän asian suhteen. Minulla esimerkiksi ei ole minkäänlaista riimipäätä. Jos joutuisin runoilemaan aivan yllättäen vieläpä julkisesti niin ennemmin ampuisin itseäni jalkaan kuin alkaisin itseäni nolaamaan.

Päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tutustua entisen työkaverini Pirjo Rantalan tuotoksiin. Menin ja ihan jopa ostaa täräytin Pirjon ensimmäisen runokirjan ”Tilkkuja tien varrelta”, josta löytyy myös postauksen alussa oleva runo.  Myöhemmin sain käsiini myös Pirjon muut teokset ”Raitoja räsymatossa” sekä ”Puolivillaista purkulankaa”.

Runoja lukiessani huomasin kuinka läheltä ne omaa elämääni hipaisi. Jäin jälkikäteen pohtimaan ja miettimään lukemaani runoa ja monesti tulin huojentuneena siihen tulokseen, että en olekaan ainoa, joka näin ajattelee. Välillä jopa naurahdin itsekseni, kuinka osuvasti runoilija oli osannut kuvata esimerkiksi viikonloppuun valmistautumista tai muita arkielämän tavallisia toimintoja. Välillä Pirjon runoissa henkii elämänohjeita nuoremmille.

Vaikein asia elämässä

voi tuoda mukanaan

arvaamatonta hyvää

Joutuu ajattelemaan uudella tavalla

keksimään selviytymiskeinoja

jotka osoittautuvat voimavaroiksi

moniin muihinkin tilanteisiin

(Pirjo Rantala, Raitoja räsymatossa, 2018)

Olen myös Pirjon runoja lukiessani ja pohtiessani ymmärtänyt, että runot voivat olla elämän lyhyitä ohikiitäviä hetkiä, pieniä oivalluksia ja joskus jopa lyhyitä tarinoita tai jopa koko elämänmittaisia kokemuksia. Jokainen säkeistö, säe tai jopa sana on niin harkittu, että pienelläkin yksityiskohdalla voi olla runon lukijalle suurikin merkitys.

Pirjon runot ovat kuin aikamatka Samu Sirkan kanssa menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Pirjon runojen parissa olen nauranut ja itkenyt, hymyillyt ja ollut allapäin. Pirjon runot ovat koskettaneet ja vieläpä jostain sieltä syvältä. Nyt voisin ehkä sanoa, että olen hieman oppinut lukemaan runoja. Ei runojen lukeminen olekaan erityinen taiteen laji, vaadi synkkää mielentilaa tai pullollista punaviiniä. Se, mitä ne voivat tehdä, on koskettaa ja laittaa lukijan pohtimaan.

Suosittelen kaikkia tutustumaan ihanan Pirjon elämän makuisiin ja rehellisiin runoihin. Kirjoja saa edullisimmin suoraan Pirjolta itseltään (15 €/kpl), mutta niitä löytyy myös kaikista nettikirjakaupoista sekä Ilopysäkiltä Rovaniemeltä.

-Mari

Kevätpuuhia

On jotenkin hassua lukea sosiaalisesta mediasta ihmisten päivityksiä kevään tulosta. Täällä pohjoisessa lunta on paikoin ainakin yli puoli metriä ja aamuisinkin saa lähteä töihin pakkassäässä. Suomi on todellakin pitkä maa! Valon lisääntynyt määrä ja ainakin päivisin plussan puolelle kivunnut lämpötila kuitenkin kertoo sen, että kevät on totisesti myös täällä pohjoisessa. Kevätpuuhat onkin hyvä aloittaa sisätiloista.

Sunnuntait ovat päiviä, jolloin pyrin olemaan kohtuullisen rauhassa, mutta jotain pientä pitää kuitenkin aina puuhata. Muutama viikko sitten ostin jo kukkamultaa ja ruukkusoraa mullanvaihto-operaatiota varten. Eilen päätin sitten ottaa kukkien lehdistä kiinni ja vaihtaa muutamaan viherkasviin mullat.

Meillä ei jossain vaiheessa ollut yhtään viherkasvia. Ei sillä että en tykkäisi niistä, päinvastoin. Tykkään tosi paljon muun muassa orkideoista, mutta ne kuolee aina minun käsissäni. Tykkään myös leikkokukista, mutta ne ovat niin lyhytikäisiä, että en joka viikko raski ostaa uusia.

Nyt meillä on muutaman vuoden asustellut peikonlehti, joka on viihtynyt niin hyvin, että se alkoi olla jo ihan hyvän kokoinen. Päätinkin jakaa sen nyt muutamaan pienempään ruukkuun ja leikkasin pari oksaa maljakkoon kasvattamaan uusia juuria. Silti suurimmat oksat tarvitsivat tukikepin, joka löytyi sopivasti pikkupojan aarrekeppien joukosta.

Myös pari viikkoa sitten ostettu hortensia sai alkuperäisen muoviruukun sijasta uudet mullat ja uuden ruukun. Se saa vielä hetken odotella, että ilmat lämpenee, ennen kuin vien sen ulos.

Joulukuussa ostettu huonekuusi on ollut tovin hieman nuupallaan ja mietin, että heittäisinkö sen menemään. Toisaalta sen voisi vaihtaa isompaan ruukkuun ja viedä myös ulos kesän ajaksi. Pitää vielä hetki miettiä sen kohtaloa.

Haluaisin myös olohuoneen hyllylle ostaa jonkun roikkuvan kasvin. Viime syksynä siirsin ulkona olleen muratin sisälle, mutta se kuivui ja kuoli aika pian kastelusta huolimatta, joten ehkä joku muu helppohoitoisempi yksilö sopisi meille paremmin.

Onko sinulla jo kovasti kevättä rinnassa? Minkälaisia puuhasteluja kuuluu sinun kevääseen?

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Meillä viikko alkoi taas nuorimmaisen sairastelulla.

-Mari

Seinien uusia värisävyjä

Yläkerrassa on tapahtunut muutoksia tässä talven aikana. Niiden esittely on tässä hieman jäänyt, koska olen jossain määrin perfektionisti ja haluan kaiken olevan täydellistä ennen kuin esittelen huoneita suurelle yleisölle.

Suurin syy viivästymisiin on huoneiden seinät. Ne ovat tällä hetkellä aika karseassa kunnossa, kun hyllyjä ja hyllyköitä on irrotettu seinistä, heivattu roskiin tai kiinnitetty uusiin paikkoihin. Osa vanhojen ruuvien koloista on jo paikattu, mutta seinät odottavat vielä hiomista ja uutta maalipintaa. Olenkin hieman kyllästynyt täysin valkoisiin seiniin ja nyt onkin haettu rautakaupasta kasat näytteitä eri maalisävyistä.

Nuoren neidin huoneessa on ollutkin kotimme ainoa värillinen seinä. Harmaa maalipinta on alkanut rapistumaan ja nyt on mietinnässä maalataanko seinä edelleen harmaalla, mutta hieman vaaleammalla sävyllä vai maalataanko seinä murretulla lilalla. Tällä hetkellä seinä on ihanan laikukas, kun olen jo pakkelia suurimpiin koloihin innostunut levittämään.

Poikien huone on värikäs muutenkin kaikkien värikkäiden lelujen ansiosta, mutta kaipaan silti mustan ja valkoisen lisäksi huoneeseen jotakin yhtenäistä tehosteväriä. Tehosteväri viimeistelisi huoneen ilmeen. Tällä hetkellä suosikkina on jonkunlainen murrettu turkoosi. Turkoosi valikoitui sen vuoksi, että poikien mummin virkkaamissa päiväpeitoissa toistuu mustan, sinisen ja vihreän ohella turkoosi väri. Turkoosi on myös ihanan raikas väri.

Aikuisten makuuhuoneeseen toivoisin pesämäistä tunnelmaa. Nyt täysin valkoiset seinät antavat liian kalsean vaikutelman. Tummansiniset seinät houkuttelevat kovasti, mutta tummuusaste ja sävy on vielä mietinnässä. Koivuvanerinen sängynpääty tulisi myös tummasta seinästä kauniisti esille.

Luulen, että hionnat ja maalaukset menevät joka tapauksessa kesälomalle, joten aikaa sävyn valinnalle on runsaasti. Onneksi maalatun seinän saa kuitenkin kohtuullisen nopeasti vaihdettua, jos valittu sävy ei olekaan mieleen. Silti sävyn valinta aiheuttaa paljonkin pään vaivaa. Katsotaan mihin tulokseen tulemme.

-Mari