Uusi lookki Rohkista

No nyt! Monen kuukauden jahkailun ja odottamisen jälkeen pääsin viime keskiviikkona takaisin luottokampaajani Riikan hellään huomaan Rohki Loungeen. On siinä vain ero, kellä sitä kruunuaan käy hoitamassa ja huoltamassa. Se, että olen onnistunut löytämään kampaajan, joka tuntee minut, ymmärtää elämäntilanteeni, kuuntelee toiveeni, mutta osaa myös sanoa mielipiteensä on todellinen onni.

Minulla oli keskiviikkona extrapitkä työpäivä ja jaksoin sen sillä ajatuksella, että minua odottaisi vielä loppuillan hemmotteluhetki sekä pieni irtiotto arjesta. Kun astuin tyylikkääseen ja rauhalliseen kampaamoon, minua odotti lämmin vastaanotto. Tiesin tulleeni oikeaan paikkaan ja tiesin, että pitkä odotus palkitaan. Riikka on kiireinen ja haluttu kampaaja, joten täytyy olla aikaa varatessa skarppina. Itselleni kun ei käy kuin ilta-ajat niin tiesin jo aikaa varatessa, että joudun odottamaan hieman pidempään. Mutta hyvää kannattaakin odottaa!

Istuessani peilin eteen ja vastatessani kysymykseen minkälaisia ajatuksia minulla uudesta tyylistä olisi, olin totaalisen pihalla mitä haluaisin. Lähestyvä syntymäpäiväni on aiheuttanut minulle ikäkriisin. Olin monta päivää miettinyt, miltä lähestyvän nelikymppisen kuuluisi näyttää. En haluaisi näyttää liian tädiltä enkä kuitenkaan joltain nuorelta tytönhempukalta. Halusin, että näyttäisin huolitellulta ja juuri minulta. Mieheni kannustikin minua aiemmin viikolla luottamaan kuontaloni ammattilaisen käsiin kuin pohtiessani yksin ammattitaidottomana hiusteni kohtaloa.

Kampaajani on siitä ihana, että hän uskaltaa ottaa langat omiin käsiinsä. Minun ei tarvitse pelätä, että hän alkaisi kokeilemaan jotain omia rajuja leikkaus- tai väriyhdistelmiä. Hän osaa arvostaa luonnollisuutta ja hänen mottonsa onkin, että hän auttaa asiakkaitaan vain päivittämään itsensä juuri tähän päivään.

Päädyimme minun kohdallani pitämään värin vaaleana, joka toteutettiin raidoilla. Lopuksi hiuksiin lisättiin aavistus vaaleanpunaista väriä. Olin jopa itse yllättynyt tästä omasta rohkeudesta. Malli pysyi samana. Latvoista leikattiin vain pari senttiä kuivia pois, jotta hiukset saisi kiireisinä aamuina nopeastikin kiinni. Liian lyhyt hiusmalli ei minulle sovi, koska en yksinkertaisesti ehdi aamuisin laittamaan hiuksiani niin nätisti kuin haluaisin. Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen!

Vai mitä mieltä te olette lopputuloksesta? Onko sinulle hiukset tärkeä osa sinua ja identiteettiäsi vai onko sinulle ihan sama minkälaiset hiuksesi ovat? Muutteletko hiustyyliäsi rohkeasti nopeallakin aikataululla vai oletko yhtä arka kuin minä muutosten edessä?

Terkuin,

Mari

Ps. Kuvat ovat kampaajani Riikan ottamia.

Pakollinen extravapaapäivä kotona

Meillä on ollut kunnon tautipesäke viime viikkojen ajan. Me otettiin vanhasta viisastuneena ennen joulua influenssarokotteet koko perheelle, mutta nyt saatiin uusi tuttavuus, kun nuorimmainen sairastui rs-virukseen. Kesken toipumisen perheeseemme iski myös noro-virus. Yksi toisensa jälkeen sairastuttiin ja näytti yhdessä vaiheessa jopa siltä, että keskimmäinen lapsista sairastui noroon uudelleen. Nyt tuntuu, että meitä aikuisia ja vanhinta lasta vaivaa myös rs-virus, mutta lievemmässä muodossa.

Aina, kun jompikumpi pojista sairastuu, alkaa oman kaulan ympärillä kuristaa. Se tietää jommankumman vanhemman poisjääntiä töistä, koska kipeää lasta ei tietenkään päiväkotiin voi viedä. Kivi-paperi-sakset-pelillä arvottiin kotiin jäävä hoitaja tällä kertaa ja minä hävisin kaksi kolmesta.

Elo puolikuntoisten lasten kanssa kotona  on muuta kuin onnea ja iloa. Toisaalta lapset olivat sen verran hyvässä kunnossa, että jaksoivat leikkiä ja touhuta, mutta ulos tai ihmisten ilmoille heitä ei voinut viedä. Tämä extravapaapäivä antoikin minulle hyvän mahdollisuuden ja syyn siivota pitkästä aikaa kunnolla. Samalla sain itselleni edes hieman paremman omantunnon, kun jouduin taas jäämään kotiin kipeiden lasten kanssa, koska olisin ollut enemmän kuin halukas menemään töihin. On ahdistavaa ilmoittaa esimiehelle, että joutuu jäämään kotia eikä pääse töihin. On itse terve, mutta lapset sairastaa.

Viime keväänä, kun aloin pohtia töihin paluuta vanhempainlomalta, mietin kovasti vaihtoehtoa, jossa olisin jäänyt osittaiselle hoitovapaalle. Käytännössä se olisi tarkoittanut, että olisin tehnyt nelipäiväistä työviikkoa. Silloinen esimieheni tuki minua tässä vaihtoehdossa. Idea kuitenkin kaatui taloudellisesti. Olisimme silti joutuneet maksamaan täyttä hintaa päivähoidosta, joten yhtälö pienempi palkka + täydet hoitomaksut = taloudellinen katastrofi. Toki kaikkea ei voi mitata rahassa, mutta kyllä se vaikuttaa, jos joutuu liikaa kiristelemään taloudellisesti.

Nyt, kun sain jo perjantaina siivottua koko kodin perusteellisesti, eikä lauantaille jäänyt mitään hommaa, olen saanut myös levättyä ja tehtyä muita mukavia juttuja yksin ja perheen kanssa. Olen rehellisesti sanottuna ollut rennompi. Mieleen hiipi uudestaan ajatus, että jos sittenkin kokeilisi ensi vuonna nelipäiväistä työviikkoa. Todennäköisesti se yksi päivä menisi siivoamiseen, mutta jos itse nauttisin siitä ja lasten kanssa yhdessä touhuamisesta, niin tätä kannattaa ehkä vielä harkita uudestaan.

Onko sinulla kokemusta lyhennetystä työviikosta? Kerro ihmeessä kokemuksiasi!

Terkuin,

Mari

Ps. Kerrankin sain jopa kuvattua valoisaan aikaan!

Ystävyydestä

Jos kysyisin sinulta kasvokkain, montako hyvää ystävää sinulla on, mitä vastaisit? Tai kuinka monen ystävän kanssa olet usein, jopa päivittäin tekemisissä?  Vaikeita kysymyksiä, ainakin minulle.

Olen muutaman vuoden ollut rehellisesti sanottuna hieman yksinäinen. Ruuhkavuodet. Tarviiko edes muuta sanoa. Viimeiset viisi vuotta on mennyt kahden raskauden ja vauvavuosien paineessa. Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta olen huomannut, että olen tahtomattani jättänyt ystäviäni huomiotta. Syy tähän on ollut aika usein lapset ja heidän tarpeidensa tyydyttäminen ainakin melkein välittömästi. Olen ehkä huomaamattani ajatellut, että minulla ei ole nyt aikaa ystäville. Olen ehkä ajatellut, että ystävien aika tulee taas sitten, kun lapset ovat isompia eivätkä tarvitse minua enää niin paljon. Kyse on myös monesti ollut rehellisesti sanottuna omasta, puhtaasta laiskuudesta. En ole jaksanut soittaa, lähettää viestiä saatika lähteä tapaamisiin. Olen jollain tavalla kokenut sen todella vaivalloiseksi. Anteeksi!

Toisaalta syy, on myös ehkä ollut se, että en ole kokenut olevani samassa elämäntilanteessa ystävieni kanssa. Kun minä mietin minkälaisen talvihaalarin ostaisin kuopukselle niin toinen miettii, että lähtisikö pienelle viikonloppulomalle toiseen kaupunkiin. On ehkä tuntunut, että meillä ei ole tällä hetkellä mitään yhteistä.

Pitäisi kuitenkin ajatella, että elämä on tässä ja nyt. Ei mikään ihmissuhde odottele niin sanotusti parempia aikoja.

Voisin sanoa, että olen saanut nyt uuden tilaisuuden. Olen saanut kaksi hyvää ystävää takaisin elämääni. Toisen kanssa olemme tunteneet ekaluokasta lähtien ja toinen on opiskelukaverini. Erilaiset elämäntilanteet veivät molemmat heidät kauas pois, mutta nyt asumme vihdoin taas samoilla nurkilla. Aionkin ottaa nyt itseäni niskasta kiinni ja varata kalenteristani ystäväaikaa. Näitä ”uusia” ja vanhoja ystäviä en halua menettää! Tiedoksi vain heillekin! <3

Pidetään huoli ja kiinni ystävistämme! Niitä ei koskaan ole liikaa!

Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Terkuin,

Mari

Kuva: Pinterest

Mikä minusta tulee isona?

Tämä kysymys on tämän talven aikana ollut meidän perheessä top 10-listalla. Esikoiseni päättää peruskoulun tänä keväänä ja jatko-opinnot sekä tulevat uravalinnat ovat mietityttäneet kovasti. Välillä hän on muuttamassa jo toiselle paikkakunnalle haaveilemansa opiskelupaikan perässä. Välillä taas ainakin äidistä tuntuu, että tuleva uravalinta menee niin metsään kuin olla ja voi. Toisaalta en haluaisi sitoa ja painostaa liikaa, koska kyse ei ole minun henkilökohtaisista valinnoista, joten on vain ohjattava hellästi "oikeaan" suuntaan ja luotettava, että elämä kantaa. Onkin hyvä palauttaa mieleen ne omat fiilikset, kun olin tuossa samassa tilanteessa.

Olen Kuusamosta kotoisin ja erittäin ylpeä siitä, mutta jatko-opinnot yläkoulun jälkeen 20 vuotta sitten olivat minunlaiselleni keskitasoisesti koulussa pärjäävälle nuorelle naiselle köykäiset. Muistelen, että laitoin hakupapereihin vaihtoehdoiksi lukion ja ammatilliselta puolelta merkonomikoulutuksen, vaikken tainnut jälkimmäisestä paljon ymmärtää, että mitä koulutus edes sisältäisi tai mikä koulutuksen käyneestä valmistuisi. Lukioon kuitenkin pääsin ja kolme vuotta hujahti nopeasti. Muistan, että ahdistuin kovasti ylioppilasjuhlissani kyselyistä mitä ja minne nyt. Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmani? Minulla oli Rovaniemellä sillä hetkellä työpaikka kahvilassa ja olin ajatellut pitää välivuoden. Muuta en oikeastaan tiennyt tulevaisuuden suunnitelmistani.

Lapsena kerroin kaikille, että minusta tulee isona taitoluistelija ja opettaja. Ennen kuin pääsin Lapin yliopistoon opiskelemaan luokanopettajaksi olin haaveillut muun muassa toimittajan työstä, mainos-ja markkinointialasta, sisustussuunnittelijan työstä, lastentarhanopettajan hommista ja monista muista aloista. Olen aina ollut arka ja turvaudun edelleenkin liikaa tuttuun ja turvalliseen, joten en koskaan ehkä jopa uskaltanut lähteä Rovaniemeä kauemmas opiskelemaan. Tämä harmittaa näin jälkikäteen muistellessa, koska joskus mietin, mitä maailmalla olisi ollutkaan minulle tarjottavana.

Haluankin kaikille nuorille ja ennen kaikkea omalleni sanoa, että kurkotelkaa unelmianne eikä haittaa vielä yhtään, jos et tiedä mikä sinusta tulee isona tai et pääse juuri sinne opiskelemaan mistä juuri nyt unelmoit. Maailma on täysin avoin, joten uskaltakaa seikkailla ja kokeilla! Sitä paitsi nykyään ihmisillä on monia ammatteja ja paljon puhutaan elinikäisestä oppimisesta. Koskaan ei voi olla valmis ja on hyvä haastaa itseään. Ehkä minäkin joskus uskallan hypätä tuntemattomaan ja perustaa haaveilemani kahvilan!

Terkuin,

Mari

Puuterin sävyjä ulkona ja sisällä

Kauniit pakkaspäivät jatkuivat koko viikonlopun ja nyt onkin aika päivittää koti kevättalven asuun. Hennot auringonsäteet tuovat luontoon ihanan hentoja puuterin sävyjä. Samoja sävyjä onkin mukava tuoda myös sisälle sisustukseen.

Vaihdoin jo ennen joulua olohuoneen järjestystä niin sanotusti alkuperäiseen. Nyt sohva tuntuu olevan oikealla paikallaan ja kuin lämmin pesä seinällä olevan hyllyn ansiosta. Kirpparilta löydetylle, mutta minulle uudelle sohvapöydälle on mukava tehdä asetelmia kynttilöistä. Joskus tulee laitettua mukaan myös jotain luonnosta löydettyjä kiviä tai oksia. Meidän taapero on vain kovin innokas niillä leikkimään, joten toivottavasti nämä pysyisivät tuossa edes hetken!

Ihanaa, kun valon määrä lisääntyy! Virtaakin tuntuu olevan enemmän ja jaksan taas innostua sisustamisesta! Meillä onkin tapahtunut sisustusrintamalla paljon, mutta vielä on niin keskeneräistä, että postauksia näistä saatte hetken odottaa. Mukavaa loppuviikkoa!

Terkuin,

Mari