tiistai 21. tammikuuta 2020

Sisustushaaveita

Olen tässä viime aikoina koonnut muistiin muutamia sisustushaaveita. Osa on ihan pieniä silmää hiveleviä asioita, mutta ei kuitenkaan elämiseen vaikuttavia asioita. Osa suuremmista haaveista vaikuttaa taas meidän koko perheeseen. Mikään näistä ei ole välttämätön hankinta ja minä ja muu perhe voimme jatkaa elämäämme ilman näitäkin, mutta haaveita saa olla. 


Näin jossain kuvan, jossa oli tumma seinä, vanerinen sängynpääty ja katossa roikkui Puinen Ilma-valaisin. Tämä kuva piirtyi verkkokalvoilleni ja se on siitä asti ohjannut makuuhuoneemme sisustusta. Valaisin vain puuttuu vielä. En ole koskaan ajatellut valaisimia kovin tärkeäksi osaksi sisustusta enkä myöskään hingu klassikkovalaisimia kotiimme ihan pelkän kovien hintojenkaan vuoksi, mutta Puinen sisustustuotteet ovat sellaisia, joita hankin kotiimme mieluusti. Suomalainen ja laadukas käsityö on lähellä sydäntäni. Haluan omalla panostuksellani tukea suomalaista työtä. Samalla saan myös kotiimme persoonallista ilmettä.

Toinen haaveeni liittyy myös makuuhuoneeseen. Osa meidän lakanoista alkaa olla rispaantuneita ja haluaisin uusia niitä. En kuitenkaan halua hankkia mitä tahansa lakanoita vaan jotain laadukkaampaa. Mieleeni on syöpynyt ajatus pellavalakanoista. Tutkiessani eri merkkien pellavalakanoita tajusin, että hinnat liikkuvat hyvin eri summissa. Haluaisin kerralla hankkia laadukkaat, mutta en haluaisi maksaa niistä itseäni kipeäksi. 

Kolmas haaveeni on uudistaa arkiastiastomme. Ylioppilaslahjaksi sain paljon Pentikin Aino-astioita. Ne ovat edelleen käyttökelpoiset, mutta valkoinen Iittalan Teema-astiasto olisi monikäyttöisempi ja yhdisteltävissä myös meidän parempaan astiastoon. Pentikin Valo-astiastoa katan silloin, kun haluan kattaa kauniisti ja vähän juhlavammin. Keittiöön haluaisin myös hieman kauniimmat suola- ja pippurisirottimet sekä öljypullon. 

Artekin 81B ruokapöytä ja 69 tuolit ovat mieheni lapsuudenkodista kotoisin. Jossain vaiheessa halusin vaihtaa pöydän isompaan, mutta tuohon ruokailutilaan tämä pöytä sopii kokonsa puolesta täydellisesti. Jatkettava versio olisi vielä parempi, jolloin vieraat ja talonväki sopisivat paremmin istumaan pöydän ääreen. Toinen vaihtoehto voisi olla Artekin 91 pöytä pyöreällä kannella. Tiedän, että uutta Artekin pöytää on turha haaveilla, joten tyydyn haaveilemaan kahdesta 69 tuolista. Kohta nuorimmainenkin siirtyy Stokken TripTrap-tuolista aikuisten tuoliin istumaan, joten yhtenäisen ilmeen vuoksi haluaisin 69 tuoleja ruokapöydän ympärille pari kappaletta lisää. Ehkä ensi kesänä nykyiset pöytä ja tuolit saavat hionnan ja uuden lakan päälleen.

Olohuoneeseen haaveilen uutta tv-tasoa ja rahia. Nykyisen tv-tason yksi laatikosto on irronnut liimauksista ja odotan kauhulla, että milloin koko hökötys hajoaa. Vielä ei ole kuitenkaan eteen tullut sitä täydellistä tv-tasoa, mutta jalat siinä on oltava. Uuden sohvan myötä jalat olisi kiva saada nostettua ylös sohvalla istuessa, joten jokin siro rahi olisi siihen sopiva ratkaisu.

Onhan tässä muitakin suunnitelmia tullut tehtyä. Muun muassa nuoren neidin huone kaipaa vaaterekkiä ja seinähyllyjä, mutta niihin palaan vielä uudelleen oman postauksen merkeissä.


Katsotaan minkälaisella vuosiaikataululla saan haaveet toteutettua. Millään näillä asioilla ei ole kiire enkä niitä varten ole vielä tehnyt asianmukaista tutkimusta. Kaikista parasta, jos löydän ainakin isoimmat haaveet kierrätettyinä. Pitää siis laittaa toriin haku päälle ja pitää kirpputoreilla silmät auki.


Onko sinulla jotain sisustushaaveita? 
-Mari








1 kommentti:

  1. Anonyymi1/21/2020

    On, todellakin! Siis sisustushaaveita. En oo ollenkaan tietoinen mistään sisustustyyleistä tms. vaan laitan kodin aina sen näköiseksi mikä omaa silmää miellyttää ja on käytännöllinen lapsiperheessä. Tällä hetkellä raskaus ja lähestyvä kevät on saanut jälleen pesänrakennusvietin heräämään ja sisustushaaveet sitä myötä eloon. Tänään kävin hankkimassa uuden senkin olohuoneeseen. Isompana haaveena on muuttaa vieras- ja työhuoneena toiminut huone esikoisen huoneeksi pikkuhiljaa. Sieltä pitää siis pistää tavaroita kiertoon ja toista tilalle. Mut sillä ei ole kiire. Sitä myöten vapautuisi tilaa nykyisestä lastenhuoneesta haaveilemalleni lukunurkkaukselle. Uusi televisiotaso on meilläkin jossain vaiheessa ajankohtainen. Samoin haaveilen uudesta sohvasta, mutta sekään ei mikään halpa haave ole �� Tämmösiä "pieniä" juttuja ���� Eli et oo ainut.. �� t. Piia T.

    VastaaPoista