lauantai 1. helmikuuta 2020

Flunssan jälkimainingeissa

Meillä on viime viikkojen aikana sairasteltu taas ihan urakalla. Ensin nuorimmainen oli kuumeessa ja kurkunpääntulehduksessa. Sitten oli keskimmäisen ja minun vuoro kuumeilla ja olla kovassa flunssassa. Tällä viikolla nuorimmainen oli taas kuumeessa. Nenä valuu ja kurkkukipua on yhdellä jos toisella. Kyllähän tässä alkaa jo miettimään, että mikä lie ”koronavirus” meidän perheeseen on iskenyt. Onneksi sentään otettiin influenssarokotteet, koska se tauti on myös melko viheliäinen. 

Olin lopulta reilun viikon kotosalla sairastamassa. Minulle ei yleensä nouse kuume, vaan enemmänkin kärsin flunssan aikana alilämmöstä. Kuume on jotenkin iskostunut minun alitajuntaan, että jos on kuumetta niin silloin on oikeasti kipeä ja, jos ei taas ole kuumetta, ei myöskään ole sairas. Minulle iski kova kurkkukipu, jonka seurauksena hävisi melkein ääni, lisänä oli yskä ja nuha. Keuhkot olivat kuin tulessa ja kortisonia ja astmalääkkeitä otin maksimiannoksia. Minulla on todettu muutama vuosi sitten rasitusastma ja aina flunssan aikaan minun keuhkot menevät ihan tukkoon. 

Sairastelusta huolimatta podin koko viikon hirveän huonoa omatuntoa, kun olin pois töistä ja vain makoilin kotona ja katsoin Netflixiä. Paitsi, että myös vastailin puheluihin, viesteihin ja sähköposteihin, ohjeistin sijaista ja olin yhteydessä yhteistyökumppaneihin. Iltapäivällä, kun muu perhe kotiutui päiväkodista, koulusta ja töistä, niin pyytelin anteeksi sitä, etten ollut tehnyt kotitöitä sen enempää kuin pessyt pyykkiä, järjestellyt paikkoja ja siivonnut keittiötä. Mieheni sai kyllästymiseen saakka vakuutella minulle, ettei kukaan olettanut minun tekevän muuta kuin ottaa rauhallisesti, koska olin kipeänä. 

Miksi ihmeessä sitä ei osaa rentoutua? Miksi täytyy suorittaa koko ajan? Ei ihme, että taudit iskevät kovalla kädellä, kun koskaan ei anna itselle lupaa rentoutua kunnolla. Olen aiemminkin pohtinut tätä armollisuutta enkä edelleenkään siihen kykene. Tälläkin hetkellä pää hurisee tekemättömistä kotitöistä ja niiden tekemisestä. Nyt kuitenkin nautitaan viikonlopusta ja tyttären eilen siivoamasta puhtaasta kodista. 

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!
-Mari








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti