Elämme poikkeuksellisia aikoja. Näin on alkanut varmaan aika moni kirjoitus, lehdistötilaisuus tai keskustelu naapurin kanssa. Olen pyöritellyt blogia parin viikon ajan ja on tuntunut jotenkin todella turhamaiselta postata juttuja esimerkiksi sisustuksesta, kun maailmassa tapahtuu juuri nyt todella vakavia asioita. Toisaalta sisustaminen ja ne minua itseä voimaannuttavat asiat ovat juuri niitä asioita joita kaipaan ja jotka pitävät minut selväjärkisenä. Ne vievät ajatuksiani jatkuvasta negatiivisesta uutistulvasta jonnekin positiiviseen tulevaisuuteen.
Olen ollut kohta kaksi viikkoa sairaslomalla. Kerron tästä vielä lisää omassa postauksessa, kun olen siihen valmis. Mutta samaan aikaan kun jäin sairaslomalle, alkoi Suomessa tapahtumaan. Olen todella huono uutistenlukija, mutta nyt minulla on ollut aikaa seurata miten tilanteet kehittyvät. Olen myös luonteeltani erittäin herkkä, joten aika äkkiä nämä valloillaan olevat kysymykset, uutiset, pelko ja epävarmuus tulevasta saapuivat myös minun uniin. Olen nukkunut todella huonosti.
Samalla, kun jäin kotiin, työpaikka sai aivan uuden merkityksen. Työpaikallani tapahtui muutoksia. Olen ihmistyyppinä sellainen, että haluan pidellä kaikkia lankoja käsissäni ja muuttuva tilanne hämmensi minua niin paljon, etten voinut olla sekaantumatta työpaikan asioihin. Yleensäkin haluan olla tapahtumien keskipisteessä vaikuttamassa asioihin. Luotan siihen, että muutkin osaavat hoitaa haastavia tilanteita, mutta haluan olla tietoinen mitä tapahtuu. Epävarmuus ei ole minulle mikään itsestään selvä juttu. Varsinkaan kun omaan vielä kärsimättömän, lyhytjänteisen ja impulsiivisen luonteen.
Tiimikaverini olivat varmasti yhtä hämillään kuin minä tästä tilanteesta ja minä tulin vielä sairaslomalta erilaisten sähköisten alustojen kautta häsläämään heitä lisää. Nyt kun tilanne on rauhoittunut ehkä hieman, olen heille ehkä anteeksipyyntökakun velkaa.
Olin etukäteen ajatellut, että sitten kun jään sairaslomalle, aion nauttia täysin rinnoin päivällä hiljaisesta ja tyhjästä kodista. Minulla oli monta projektia mielessä, joita voisin hiljakseen toteuttaa vointini niin salliessa. Myös pitkään listalla olleet näkemättömät elokuvat ja sarjat houkuttelivat käpertymään sohvan nurkkaan. Koska en saanut harrastaa liikuntaa, kevyet ja pienet happihyppelyt olivat to do-listallani myös. Mutta miten kaikki muuttuikin aika altayksikön.
Jo ennen kuin Suomen hallitus teki ratkaisevia päätöksiä, mutta tilanne oli jo epävarmempi, päätimme pitää nuorimmaiset lapset kotona minun sairaslomani ajan. Samaan aikaan myös perheen teini-ikäinen siirtyi etäopetukseen. Itsekkäät suunnitelmani sairaslomani ajaksi menivät täysin uusiksi. Päivät täyttyivät lasten hoitamisesta, ruokkimisesta ja viihdyttämisestä samalla varmistaen, että esikoinen pystyy rauhassa opiskelemaan kotona. Elinpiiri kutistui kotiin neljän seinän sisälle, omalle pihalle ja pikareissuihin lähikauppaan.
Olemme kuitenkin nauttineet hitaista aamuista lastenohjelmia katsellen, pelailleet lautapelejä sekä sählyä ulkona, käynyt luistelemassa lähikentällä, retkeilleet oman kodin läheisyydessä, leiponeet ja ihan vain vain touhunneet yhdessä. Kun mitään erikoista tai mihinkään ei voi lähteä, pienetkin arkiset ja tavalliset asiat tuntuvat erityisiltä. On aikaa kuunnella mitä toisella on sanottavana ja olla läsnä. Eli jos ei tästä pandemiasta mitään hyvää jää jäljelle, niin ainakin tämä yhdessäolo läheisten kanssa on ollut korvaamatonta.
Sairaslomani viimeiset päivät aion nauttia omien lasten kanssa puuhailusta, ulkoilmasta ja kotoilusta. Luulen nimittäin, että loppuviikko on yhtä hullun myllyä fyysisesti kuin henkisestikin, kun palaan töihin. On se sitten konkreettisesti työpaikalla tehtävää työtä tai etätyötä.
Voimia meille kaikille ja pysytään terveenä! Kuvissa kotimme ainoa huone, joka pysyy jonkinlaisessa siisteydessä koko päivän ajan. Muualla on keskeneräisiä leikkejä, vaatteita, pyykkejä...
<3 Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti