lauantai 7. maaliskuuta 2020

Kevään vihreyttä sisustukseen

Täällä on vietelty talvilomaa ihanissa kevättalvisissa keleissä. Aurinko on kivunnut jo päivän aikana sen verran korkealle, että välillä tuntuu jopa ihan keväiseltä, vaikka eletään maaliskuun alkua. Tämä onkin mielestäni talven parasta aikaa! On ollut ihana viettää lomaa ilman remonttihässäköitä ja lomaa onkin vietelty lähinnä lasten ehdoilla. Olemme nauttineet sukulaisten ja perheenjäsenten seurasta, ulkoilleet ja retkeilleet. Sisustuskärpänenkin on käynyt meillä lennollaan, kun kotiin on päivittynyt muutama uusi viherkasvi. Kevät on juurikin valon, raikkauden ja vihreyden aikaa. 

Ajattelin jossain vaiheessa, kun makrameeamppeleita alkoi näkyä sisustuksissa, että meille ei koskaan tule tuommoista naruhässäkkää tuomaan mummolatunnelmaa meidän moderniin kotiin. No, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, eikä meidän koti kyllä niin moderni ole, ettei tänne muutama mummolamainen naruhässäkkä sovi. 

Huutelin paikallisessa äitiryhmässä, että olisiko siellä joku joka osaisi tehdä makrameeamppeleita. Sieltä bongasin Lappinjan, josta tilasin pari mustaa amppelia.  
Lappinjan amppelit ovat siroja ja yksinkertaisia. En uskaltanut laittaa kukkia keraamisiin ruukkuihin, vaan löysin Kodin Terrasta kivat muoviset ruukut. Amppelit sain mukavasti roikkumaan verholaudasta, vaikka itse kiinnityskannake ei mikään kaunis olekaan. Makuuhuoneessa roikkuu hentoinen lankaköynnös ja olohuoneesta löytyy perinteisempi kirjorönsylilja. 

Yläkerran aulan tasolle laitoin kumiviikuksen. Sen selkeä muoto ei vie tilaa pienestä aulatilasta, mutta tuo siihen hieman viihtyisyyttä. Peikonlehden pistokas saa kasvatella oksiaan kumiviikuksen kainalossa. Ehkä aulan tasolle ei nyt kerääntyisi ihan niin paljon puolipitoisia vaatteitakaan, kun kukkia pitää hieman varoa. Katsotaan miten he tuossa viihtyvät. Paikka on loppujen lopuksi aika pimeä. Vielä etsinnässä olisi isompaan ruukkuun sopiva meriheinäkori tai ruskehtavat paperipussit antamaan pehmeyttä aulaan ja sitomaan aulan sisustus muuhun kodin sisustukseen. 

Mitä viherkasveja teidän kodista löytyy? Lisäätkö vihreää väriä sisustukseen kevään edetessä? Joko olet kukkien mullat vaihtanut vai ruukaatko sitä tehdä?

-Mari







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti