tiistai 24. maaliskuuta 2020

Etätyöpiste

Nyt kun ollaan pakostakin kotona paljon, oikeastaan koko ajan, kodin viihtyvyyteen täytyy satsata. Jotta koti näyttäisi kodilta eikä työpaikalta, minunkin oli pakko myöntyä ja kehiteltävä meille pieni työpiste. En mielelläni roudaa töitä kotiin, mutta nyt se on oikeastaan vähän pakon sanelema juttu, jos aion töitä etänä tehdä. Rehellisesti sanottuna tämä oli myös yksi hyvä syy vähän päästä mööbleeraamaan. 

Onneksi kaikki tarvittavat huonekalut löytyivät kotoa eikä mitään tarvinnut lähteä ostamaan. Olin jo pitkään miettinyt, että poikien huoneessa kaksi pöytätasoa on liikaa, koska ainoa joka pöytiä siivoilee olen minä. Toiselle pöydälle kerääntyi legorakennelmat ja toinen pöytä keräsi piirustuksia ja sekalaisia leluja. Tuumasin, että jos tasoja olisi vähemmän, olisi myös vähemmän siivottavaa. Päätin siis, että perintösingerpöytä siirtyy taas alakertaan ja teen siitä meille työpöydän. 

Olohuone kokikin melkoisen myllerryksen, jotta sain kaikki huonekalut oikeille paikoilleen, mutta tykkään kovasti lopputuloksesta. Ainoa huono puoli on, että tv-taso ja itse telkku on vähän huonossa paikassa ja telkun katsominen mistä tahansa sohvaa on ehkä hieman haasteellista. Toisaalta taas en tykkää, että telkku on kovin hallitsevassa osassa olohuonetta, joten nyt se on vähän piilossa. Katsotaan pyörähtääkö huonekalut parin päivän päästä taas uusille paikoille vai mennäänkö tällä järjestyksellä jonkin aikaa. 

Löytyykö teidän kotoa työpistettä tai ihan työhuonetta? Onko sille ollut viime aikloina käyttöä?
-Mari




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti