Tässä, kun ollaan oltu nyt enemmän kiinni kotona, olen innostunut pitkästä aikaa liikunnasta. Pakottava tarve liikunnalle alkoi etätyöpäivä nro. 2 kohdalla. Normaalisti työpäivän aikana liikuskelen ympäriinsä ja olen jalkeilla huomattavasti enemmän. Istumista ja koneella olemista on nyt sattuneesta syystä aivan liikaa. Niskat on välillä niin jumissa ja muutenkin huono ryhti on painunut alaspäin useita senttejä. Näiden kahden päivän aikana huomasin myös tekeväni töitä melkein 24/7. Ulos en tainnut nokkaani pistää ja pää oli aamulla yhtä sumua huonosti nukutun yön jäljiltä. Jotain oli tehtävä.
Rehellisesti sanottuna en ole ollut pitkään aikaan tyytyväinen omaan itseeni. Olen totaalisen kyllästynyt jatkuvaan painon kanssa jojoiluun. Se tuottaa minulle itselleni jatkuvaa pahaa oloa, pettymistä itseeni sekä huonoa itsetuntoa. Tiedän, että pitäisi ajatella itsestään hyvää ja olla tunnetusti kehopositiivinen. Pitäisi arvostaa itseään ja enemmänkin silittää itseään myötäkarvaan kuin sättiä ja olla itselleen vihainen. Mutta tiedän, että ennen kuin pystyn olemaan itseeni tyytyväinen, minun on tehtävä se fyysinen muutos mitä korvien välini kaipaavat, ihan jo oman terveyden vuoksi, ei pelkän ulkonäköpaineen vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että voisin esimerkiksi pukeutua niin, miten haluan eikä niin missä joudun peittelemään tiettyjä kehonosia. Haluan, että minulla on fyysisesti ja psyykkisesti hyvä olo niin, että en ole väsynyt ja alakuloinen, vaan energinen ja valoisa. Haluan olla pelkäämättä, että joku pitkästä aikaa minut nähdessään onnittelee minua tulevasta perheenlisäyksestä, jota siis ei ole tulossa.
Olen kuitenkin tajunnut, että yksi sana kuvaa liikunnallisuuttani. Se on mukavuudenhaluisuus. Tykkään kovan hikiliikunnan jälkeisestä euforian ja itsetyytyväisyyden tunteesta, mutta inhoan kipua ja olen myös äärimmäisen kova luovuttaja. Jos pitää jaksaa kyykätä vielä 5 kertaa tai juosta vielä 2 minuuttia, minulla ei ole sitä kuuluisaa henkistä staminaa, jolla puskisin läpi ne viimeisetkin rippeet treenistä. Sohva kutsuu minua myös aika usein päivällisen jälkeen niin kutsuvasti, että siitä nouseminen tuottaa minulle äärimmäistä tuskaa. Olen myös mestari keksimään tekosyitä miksi en lähtisi liikkumaan.
Aloitan monesti liikunnan täysillä tauon jälkeen. Tiukka tahti ja tuloksien näkymisen hitaus tappaa nopeasti motivaation eikä yleensä tarvi tulla kuin muutos aikatauluihin, iskeä laiskuus tai flunssa, niin liikunta jää taas moneksi viikoksi. Lähteminen salille työpäivän jälkeen on minulle haaste jo sinänsä. Onneksi netti on ollut nyt pullollaan erilaisia kotitreenejä, joita on ollut helppo toteuttaa, kun salille ei ole voinut lähteä. Puolen tunnin tehokas lihaskuntojumppa tai kävelylenkki aurinkoisen koleassa kevätsäässä on tehnyt täydellisen stopin päivän työnteolle. Juoksuakin on tullut tälle keväälle kokeiltua, mutta asfaltilla juokseminen on täyttä tuskaa säärilleni. Jään siis vielä odottamaan lumettomia metsäpolkuja.
Tykkään myös syödä. Tykkään syödä rennolla asenteella miettimättä sen koommin mitä suuhuni laitan ja inhoan punnita ruoka-aineita tai kalorimääriä. Minusta ruoka ja ruoanlaitto ei saa olla suorittamista eikä ruuan saa ajatella olevan vain pelkkää polttoainetta. Rakastan hyvää ruokaa olkoonkin se välillä vähän epäterveellistä. Tykkään herkuista, mutta tykkään myös todella hyvistä salaateista. Haluan syödä herkkuleivoksen silloin tällöin tuntematta syyllisyyttä.
Joten miten löytää tasapaino liikkumisen, liikkumattomuuden, syömisen, mielitekojen ja oman pään sisäisten kamppailujen ristitulessa? Miten löytää iloa liikunnasta ja saada se normaaliksi osaksi elämää? Miten saada oma mieli hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on?
Laita jakoon sinun tarinasi; mikä on sinun suhde liikuntaan. Onko se pakollinen paha, normihommia vai nautinto? Onko sinulla ollut paino-ongelmia? Miten selätit ne? Oliko sinulla apuna joku ammattilainen? Tai haluaisitko kenties sinä tai joku tutun tuttusi haastetta työhön ja aloittaisi mukavuudenhaluisen jojoilijan eli minun kanssa julkisen ”Kesäkuntoon vuodeksi xxxx!” - projektin? :)
-Mari
Ps. Kuvituskuvana olkoon vapuksi keksimäni hahmo ”Krizu Pizzis”, joka on oman elämänsä fitnesmalli. Kuinka läheltä omaa suhdettani liikuntaan hahmon keksiminen tänä vuonna menikään!
Kuvissa vilahtelee myös onnellisia liikuntahetkiä tältä keväältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti