Asumisen haaveita

Olen pienestä Pohjois-Pohjanmaan kaupungista kotoisin. Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin turvallisessa lintukodossa. Asuimme omakotitalossa noin 3 kilometrin päässä pienestä keskustasta. Talvella kävelin kouluun ja voimisteluharkkoihin, kesällä pyöräiltiin. Julkinen liikenne käsitti aamulla ja iltapäivällä kulkevat bussit syrjäkyliin. Talvella oli joskus niin kylmä, ettei autotkaan liikkuneet. 

Kesät vietimme enemmän tai vähemmän äitini lapsuuden kodissa 35 kilometrin päässä keskustassa. Heinäpellot, metsät ja järvi olivat aivan vieressä. Joskus aikaisin aamulla isä ja enoni herättivät minut ja serkkuni verkoille ja niin sitä käveltiin jonossa kumppareissa lompsien aamukasteen kastelemaa metsäpolkua pitkin rantaan. Vene työnnettiin tyynelle järvelle hiljaisuuden vallitessa ja me lapset, hypättiin veneen keskelle istumaan. Joka kerta tunnelma oli odottava ja jännittynyt, tulisiko tänään kalaa. 

Jossain vaiheessa nuoruuttani vanhempani rakensivat lähelle äitini lapsuudenkotia oman mökin. Muistan, kun teininä mökille lähteminen oli melkein kuin rangaistus. Kaikki kaverit jäivät kylälle ja minä olin jumissa mökillä. Linnottauduin mökin parvelle Sinä&Minä-lehtien kanssa ja murjotin. Päätin, että en nauti yhtään mökkeilystä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja muutin Rovaniemelle. Oli ihana päästä ”isoon” kaupunkiin. 

Ymmärsin hiljattain, että tällä kaikella on ollut valtava merkitys identiteettini syntymiseen. Toisaalta koen olevani maalaistyttö, joka rakastaa rauhaa ja hiljaisuutta, joka haluaa opetella verkoilla kalastamista, sienestää, marjastaa sekä viljellä omaa kasvimaata. Toisaalta taas tykkään istuskella kahvilassa ja katsella kaupungin vilinää. Käydä elokuvissa ja kierrellä kaupoissa ja kirpputoreilla. 

Identiteettini ristiriitaisuus ja kaksijakoisuus näkyy myös asumisen haaveissani. Toinen haaveeni liittyy maalaismaisemassa asumiseen. Olisi ihanaa remontoida joku vanha kyläkoulu asumiseen. Sisustus henkisi rönsyilevää maalaisromanttista tunnelmaa. Pihalla olisi marjapensaita, kasvimaa ja paljon erilaisia kukkia. Näetkö minut hääräämässä kastelukannu kädessä kukkapenkkien seassa tai keittiössä kädet pullataikinassa, kun samalla leivinuunissa paistuu rieskat tai valmistuu illalliseksi jokin ihana pataruoka?

Toinen asumisen haaveeni liittyy kaupunkiasumiseen. Olen aina haaveillut asuvani vanhassa kerrostalossa, jossa on erkkeri, leveät ikkunalaudat, lautalattia ja korkeat huoneet. Sisustuksessa näkyisi vintagen ja modernin täydellinen yhteensulautuminen. Kodista olisi lyhyt kävelymatka kaupungille. 

Yhteistä molemmissa asuinhaaveissa on se, että molemmista asuinpaikoista löytyisi huone, jossa olisi kirjahylly täynnä kirjoja ja mukava lukunurkkaus sekä työpöytä, jolle olen levitellyt luonnoksia omasta kirjastani. Kummassakin haaveessa näkymä ikkunasta on veden äärelle. Kumpaankaan asuinhaaveeseen ei kuitenkaan liity omat lapset vaan tämä olisi sitä aikaa, kun lapset on jo lentäneet pesästä. 

Pitäisi elää tässä ja nyt. On hullua jättää joitain haaveita ajatukseen ”sitten joskus”. Nyt on kuitenkin otettava realismi käteen ja tämä koti, tämä paikka, on juuri hyvä. Mutta ehkä sitten joskus…

-Mari