tiistai 24. heinäkuuta 2018

Laaturuokaa Ravintola Nilistä

Meillä on mieheni kanssa tapana kerran kesässä viettää parisuhdeaikaa hyvän ruoan merkeissä. Ruuhkavuodet verottavat oman osansa kahdenkeskisestä ajasta, mutta jos pääsemme edes kerran kesässä kahdestaan liikkeelle, olemme tyytyväisiä. Rakastamme molemmat hyvää ruokaa ja tavaksi on tullut käydä syömässä Ravintola Nilissä Rovaniemellä.


Nili tarjoilee Lapin ainutlaatuisia herkkuja tunnelmallisessa miljöössä. Vaikka kyse on ns. hienommasta ravintolasta, asiakkaita ei käännytetä ovelta pois, jos ei ole puvuntakkia päällä. Myös lapsia olen nähnyt ravintolassa käyvän. Palvelu on ensiluokkaista. Esimerkiksi pöytävarausta tehdessämme ilmoitimme minun erikoisruokavaliosta. Kokki oli osannut varautua tähän ja listalta löytyi minulle monta herkullista vaihtoehtoa mistä valita.


Menu on sopivan simppeli. Kausittain vaihtuva Rovaniemi menu viidellä ruokalajilla vie makumatkalle tuntureille ja erämaihin. A la carte-listalta voi myös valita itseä miellyttävän kokonaisuuden. Raaka-aineet ovat puhtaita lappilaisia ja suomalaisia makuja. Kaikki ruoat tehdään alusta alkaen itse eikä valmiita aineita käytetä. Annokset ovat näyttäviä taideteoksia, joilla lähtee nälkä. Ei tarvitse kotimatkalla poiketa grillille! Makumatka Niliin on yhtäaikaa tunnelmallinen kokemus suussasulavia makuja ja taivaallisia tuoksuja.


Me otimme tällä kertaa alkuruoaksi Poroisännän palkisilta, jossa oli poron paahtopaistia katajanmarjasalsalla sekä Kitusen jäljillä, joka oli kuksallinen karhulientä ylikypsällä karhunlihalla. Keittiöltä tuli myös alkuun mukavat tervehdykset; karhunlientä minulle ja miehelle kermaista metsäsienikeittoa. Lisäksi saimme nauttia rieskaa ja ruisleipää kirnuvoilla.


Pääruoaksi valitsimme molemmat erikoislistalta Satujen saarelta, joka sisälsi Islannissa vapaasti laiduntavan karitsan kyljystä, puna- ja valkokaalta sekä kynsilaukalla maustettua herkkutattikastiketta. Jälkkäriksi minulle tuotiin puolukkasorbettia ja miehelle Rhabarbarum; raparperi-valkosuklaakakkua, voikukkavaahtoa ja kuusenkerkkäjäätelöä.


Mielestäni tämmöiset ruoat vaativat täydellisen makuelämyksen saavuttamiseksi oikeanlaiset juomat niin otimme jokaiselle ruoalle myös suositellut viinit. Ne oli kyllä kuin piste iin päälle.


Ruoan makua ei voi liikaa kehua. Lyhyesti voisin sanoa, että suolat ja pippurit oli kohdallaan. En malttaisi odottaa seuraavaa kertaa! Kuvat meinasi unohtua ottaa, kun aina oli niin kiire päästä maistelemaan uutta annosta! Suosittelen vilpittömästi käymään Nilissä!


Terkuin,
Mari















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti