Suomessa on vietetty tällä viikolla Kansainvälistä Imetysviikkoa. Tämän vuoden teemana on Imetys - elämän perusta. Tällä viitataan siihen, että imetys halutaan nostaa esiin globaalisti tarkasteltuna eriarvoisuutta, köyhyyttä ja virheellistä ravitsemusta vastaan. Kestävä tulevaisuus tarvitsee onnistuakseen myös imetyksen turvaamisen. (Lähde: Imetyksen tuki ry)
Minä en ala tässä ruotimaan imetystä tästä näkökulmasta, koska minulla ei oma tieto tähän riitä. Haluan kuitenkin tuoda esiin omat imetyskokemukseni, ehkäpä rohkaisuksi muille imettäville äideille. Osa näistä kokemuksista ovat vaikuttaneet myös siihen, että voin nyt rehellisesti tunnustaa olevani taaperoimettäjä. Tätä en olisi muutama vuosi sitten uskonut missään nimessä kokevani.
Tällä kirjoituksella en halua millään tavalla arvostella tai kritisoida äidinmaidonkorvikkeella ruokittuja vauvoja tai vanhempia pullojen takana. Tämä on jokaisen perheen oma asia. Aina imetys ei onnistu, vaikka sitä kuinka haluaisi. Se pitää vain hyväksyä ja ruokkia lapsi sitten toisella tavalla, joka ei millään muotoa ole väärä tapa.
Oma imetystaipaleeni alkoi, kun esikoiseni syntyi eräänä keväisenä yönä. Imetys lähti hyvin käyntiin. Maitoa riitti ja sain sitä pumpattua pakkaseenkiin pieniä äidin arjen irtiottoja varten. Täysimetin vauvaa 3kk, jolloin aloitin neuvolan ohjeen mukaan vauvalle soseet, koska oli huoli vauvan kasvusta. Mitään ohjeistusta siitä miten soseita annetaan pienelle vauvalle en saanut. Tai ohjetta siitä miten imetys turvataan soseiden annon yhteydessä. Maito alkoikin vähitellen ehtyä, kun vauva tottui pulloruokintaan ja soseisiin. 6kk iässä imetys oli lopetettava, kun maitoa ei enää tullut. Tämä harmitti minua suuresti ja se on jäänyt minua vaivaamaan. Miksi en saanut enempää ohjeistusta?! Tai miksei minua opastettu tehostamaan imetystä vaan heti painostettiin aloittamaan soseet, vaikka äidinmaito on tutkitusti rasvaisempaa ja parempaa eliksiiriä kuin esimerkiksi peruna.
Sain uuden mahdollisuuden imetykseen 11 vuotta myöhemmin sekä muutama vuosi vielä senkin jälkeen. Loin itselleni suuret paineet 6 kuukauden onnistuneesta täysimetyksestä. Tietämystä oli enemmän sekä minulla että neuvolassa, mutta myös tietoa ja tukea oli saatavilla enemmän ja helpommin. Facebookin Imetyksen tuen ryhmä on ollut korvaamaton apu, kun vastaan on tullut rintaraivareita, rintalakkoja, suihkutissejä, rintatulehdusta, piimäkokkaretta, vauvan allergiaa, painokontrollia, maidon riittävyyden pohdiskelua… Imetystukiäitien sekä muiden äitien vertaistuki suurten kysymysten äärellä ovat omalta osaltaan auttaneet eteenpäin ja meidän imetyksen jatkumiseen.
Keskimmäistä imetin 11 kuukautta ja kuopuksen imetystaival jatkuu edelleen hänen ollessa kohta 1 vuotta ja 3 kuukautta. Jokaisen lapsen kohdalla on ollut omia haasteita, mutta julki-imetys on ollut yksi suurimmista haasteista kaikkien kohdalla. Muiden ihmisten suhtautuminen ja mielipiteet ovat jännittäneet. Onneksi tähän sain apua P!!LO-rintasuojasta, joka sopivasti peittää kriittisiä paikkoja. P!!LO on suomalaista käsityötä ja erittäin helppo käyttää. Suosittelen jokaista imettävää äitiä kokeilemaan. Ainakin minun julki-imetyksen kynnystä se madalsi.
(Kuvat: P!!LO, www.piilotuote.blogspot.com)
Toinen suuri haaste imetyksen jatkumiselle oli minun töihin paluu elokuussa. Vauva oli silloin täyttänyt vuoden. Tietoa työn ja imetyksen yhdistämisestä oli todella vähän. Syy on varmaankin juuri siinä, että monet kokevat hankalaksi yhdistää nämä kaksi asiaa.
Minulla oli imetyksen jatkamiselle muutama syy; ensinnäkin, vauva on lehmänmaitoallergikko eikä ollut vielä oppinut juomaan muuta maitoa kuin rintamaitoa. Silloin vasta totuttelimme kauramaitoon. Rintamaidosta hän sai muun muassa tarvitsemansa kalsiumin. Toiseksi en halunnut lisää suuria muutoksia pienen elämään, kun päivähoidon aloittaminenkin oli jo aika iso juttu. Kolmanneksi Maailman Terveysjärjestö suosittelee imetystä jatkettavan kahteen ikävuoteen saakka ja ei, rintamaito ei todellakaan muutu ”sokerilitkuksi” lapsen vanhetessa vaan on edelleen hyvää, terveellistä ja ravitsevaa.
Neljänneksi, en voi kiistää vastaan, kun onhan se aivan mahtavaa olla jollekin toiselle maailman tärkein ihan konkreettisesti. Se hetki, kun pitkän päivän ja erossaolon jälkeen pötkähdämme sängylle yhdessä ja pieni nappaa rinnan suuhun, silittää toisella kädellä ja oikein huokuu onnea ja tyytyväisyyttä. En vain voi viedä sitä tunnetta häneltä vielä, vaikka se ehkä kuulostaakin itsekkäältä ja tyhmältä. Se on minun elämässä pieni hetki, mutta hänelle se on enemmän. Tottakai kaipaan jo niin sanotusti kehoani vain itselleni, riippumattomuutta kenestäkään sekä tällä hetkellä minulle ja vauvalle kiellettyjen ruoka-aineiden nauttimista milloin haluan. Mutta vielä vaa’assa painaa imetys enemmän kuin oma vapaus. Katsotaan tilannetta uudestaan muutaman viikon tai kuukauden päästä
Loppuun laitan tämmösen hieman mustaa huumoria sisältävän kuvan, joka aika ajoin leviää somessa ja imetysfoorumeilla. Tämä kuvastaa minusta niin hyvin minun ja esikoiseni imetystaivalta. :)
Ihanaa Imetysviikkoa kaikille!
Terkuin,
Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti