keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Hieman erilainen synttärikutsu

Vietimme hiljattain keskimmäisen 5-vuotis syntymäpäiväjuhlia. Juhlia vietettiin ensin päiväkotikavereiden kanssa ja myöhemmin illalla vielä sukulaiset ja ystäväperheet tulivat kylään. Tykkään suunnitella lasten synttäreitä ja kutsua myös meidän aikuisten ystäviä silloin kylään, koska nykyään tulee liian harvoin enää kyläiltyä. Sen verran kova hulina oli sen päivän, että seuraava työviikko ja viikonloppu meni juhlista toipuessa. Kummasti minulla jäi juhlaviikonloppuna yöunet vähiin, kun mietin tarjoiluja, niiden riittävyyttä ja ennen kaikkea hieman erilaista kutsua, jonka lähetimme. Mietin, miten tämä kutsu otetaan oikein vastaan.

Viime vuonna taidettiin viettää ensimmäistä kertaa kaverisynttäreitä. Juhlijoita oli paljon ja jokainen toi pienen, mukavan lahjan. Mutta mitä niistä lahjoista jäi jäljelle, mihin ne menivät muutama päivä juhlien jälkeen? Rehellisesti sanottuna en tiedä. En tiedä edes, onko niillä leikitty vai onko ne jo jossain mappi öössä. Paljon tuli kaikkea, sankari oli onnellinen lahjoista, mutta krääsän määrä kasvoi lastenhuoneessa. 

Faktahan on se, että vaikka kuinka kutsuun laittaisi, että lahja ei ole pakollinen, lapset ovat jo pienestä pitäen tottuneet siihen, että syntymäpäivänä saa lahjoja. Aikuiset taas kokevat, että eivät halua aiheuttaa lapselle pahaa mieltä, jos he eivät tuo lahjaa tullessaan. Yritäppä sitten tässä kulutushysteriassa kasvattaa lapsesta sellaista, joka ei niin välittäisi tavarasta. Ei taida oikein onnistua kuin utopistisessa maailmassa.

Tänä vuonna halusimme minimoida turhien lahjojen saamisen ja kutsuun laitoimmekin näin: Tavaralahjan sijaan sankari toivoo lahjaksi rahaa (max 5€), jonka hän saa käyttää itse haluamallaan tavalla. Tämän idean lanseerasi viime kesällä siskoni ja samalla idealla lähdimme toteuttamaan näitä synttäreitä. 

Kovin nuoren lapsen kanssa tämä lahjajärjestely ei välttämättä vielä toimi. Pieni lapsi ei ymmärrä rahan merkitystä, mutta isompi osaa jo vähän hahmottaa, että rahalla voi ostaa haluamiaan tavaroita. Olimmekin jo pitkään poikani kanssa puhuneet siitä, että lahjaksi ei haluta tavaraa. Tämä auttoi häntä ymmärtämään, että vieraat eivät tuo tullessaan tavaralahjaa. Halusin myös ilmaista kutsuun selkeästi toivomuksen ja rahamäärän, jolloin kenenkään ei tarvitse miettiä, että mikä rahamäärä olisi sopiva. 5€ on minusta kohtuullinen toivomus. Perustelin summan määrää myös itselleni sillä, että me olemme usein ostaneet noin 10-15€ lahjan, jolloin tämä summa olisi reilusti vähemmän ja näin ollen se ei välttämättä olisi monelle kynnyskysymys osallistua synttäreille.

Kaikki syntymäpäiville osallistuneet vieraat kunnioittivat lahjatoivomusta ja sankari sai seuraavalla viikolla käydä ostamassa mitä halusi rahoillaan. Kaikkea ei tosin tuhlattu kerralla vaan mukaan lähti muutama legopaketti. Poika oli tyytyväinen näihin ja loput rahat jäivät lahjaksi saatuun lompakkoon odottamaan seuraavaa ostosreissua. Uusilla legoilla on leikitty kovasti ja ne ovat olleet mieluisia. Ja mikä parasta, kaikki vieraat toivat mukanaan toinen toistaan hienompia kortteja, joita on mukava myöhemmin katsella uudestaan ja uudestaan.

Tällä idealla meillä mennään ainakin seuraavat synttärit rahamäärää kasvattamatta! Miltä sinusta kuulostaisi osallistua tällaisille syntymäpäiville vieraana vai aiotko käyttää samaa ideaa myös teidän seuraavilla syntymäpäiväjuhlilla?

Kuvia ei tullut taaskaan synttäreiltä otettua, joten toimikoon kuvituskuvina tänään napatut kuvat meidän ruokailutilasta. Samalla voi miettiä, miten ihmeessä tuon pöydän ääreen saatiin mahtumaan yhdeksän lasta syömään kakkua. :)

-Mari









5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Erinomainen idea! Sopii vieraisiin vauvasta vaariin ja mummoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Eipähän tarvitse miettiä, mitä ostaa. Antaa synttärisankarin itse päättää. ☺️

      Poista
  3. Miten mainitsit tämän 5€ lahjan kutsussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin vain kirjoittaa kutsuun, että ”Tavaralahjan sijaan synttärisankari toivoo rahaa (max 5€), jonka hän käyttää itse valitsemallaan tavalla.” :)

      Poista