maanantai 28. tammikuuta 2019

Pakkaspäivien reseptivinkki

Pakkaset ne vaan jatkuu ja jatkuu. Silloin onkin ihana istahtaa ruokapöytään höyryävän kuuma keitto nokan edessä. Tuore leipä kruunaa makunautinnon.


Tämä Yhteishyvän sivuilta löytynyt ohje on perheemme kaikkien vuodenaikojen suosikkikeitto. Tätä syö mielellään lapset ja aikuiset. Valmistukseen ei mene ihan hirveästi aikaa, joten sen ehtii tehdä vaikka arki-iltanakin. Ohje on neljälle, mutta meidän viisihenkisessä perheessä ohje tehdään ainakin triplana. Purjon sijasta laitetaan tavallista keltasipulia ja valkoviinin tilalla kerran käytettiin valkoviinietikkaa. Sitä ei vaan saa laittaa läheskään niin paljon kuin valkoviiniä. Oikea valkoviini on kuitenkin paremman makuinen, joten suosittelen laittamaan sitä. Me myös tehdään keitto maidottomana Oatlyn kaurakermaan eikä se ole ollenkaan huono vaihtoehto.


Tämmöisessä amerikkalaistyyppisessä sosekeitossa lisukkeet laitetaan jokaisen annoksen päälle erikseen. Olemme syöneet keittoa ilman lisukkeitakin pelkkänä kasviskeittona ja se toimii niinkin, mutta taivaallista se on savustetun lohen ja kapristen kanssa. Seuraavalla kerralla aion kokeilla pororouhetta!


AINEKSET
300 g kypsää lohta (esim. savulohta)
1 kpl purjon valkoinen osa
tai sipulia
2 kpl valkosipulinkynttä
3 - 4 kpl (300 g) perunaa
1 kpl porkkana
1 rkl voita
2 rkl tomaattipyreetä
5 dl vettä
1 dl valkoviiniä
1 1/2 kpl kalaliemikuutiota
tai lihaliemikuutioita, jos teet lihaversion
2 dl ruoka- tai kuohukermaa
1/2 tl suolaa
valkopippuria
1 rkl sitruunamehua

PINNALLE LISÄKSI
1 rkl kapriksia
3 rkl tillisilppua
tummaa saaristolaisleipää tai jotain muuta tosi tummaa leipää


Näin valmistat keiton


Halkaise, huuhtele ja silppua purjo. Viipaloi valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele perunat ja porkkana.
Kuumenna voi kattilassa, lisää kasvikset ja pyree. Kuumenna sekoitellen pari minuuttia. Kaada päälle vesi ja viini. Murenna liemikuutio joukkoon. Anna keiton kiehua 20 minuuttia.
Soseuta keitto ja kaada takaisin kattilaan. Lisää kerma. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Kuumenna.
Ruodi ja paloittele kala. Lisää kalapalat, kaprikset ja silputtu tilli keittoannosten pinnalle. Paahda leivät ja eiku syömään!


Nautinnollisia pakkaspäiviä ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!


Terkuin,
Mari


2 kommenttia: