Olen aina kunnioittanut suuresti kaikkia yksinhuoltajia, jotka joutuvat yksin hoitamaan yksin arkeaan. Pyörii siinä sitten yksi tai useampi lapsi. Raskasta se on silti. Itsekin yksinhuoltajana olleena sen tiedän.
Mieheni kanssa, kun alettiin silloin joskus olemaan, käytiin aluksi tämmönen keskustelu: “Olen vapaalaskettelija ja reissaan.” Johon minä vastasin, että “Ok, minulla on tytär.” Jo siinä, ihan meidän seurustelun alkuminuuteilla määriteltiin meidän suhde ja mitä se kestää. Reissaaminen on vuosien varrella vähentynyt jonkun verran tai sitten se vain tuntuu siltä, koska viime vuosina me olemme päässeet mukaan Pohjois-Ruotsiin, Norjaan, Itävaltaan, Ranskan Alpeille ja jopa Yhdysvaltojen Alaskaan asti. Näihin reissuihin on palanut osa vanhempainlomista ja isyysvapaista, mutta se on ollut meidän perheelle ihan ok valinta. Toki välillä käydään keskusteluja mihin muualle voitaisiin lähteä lomalle, mutta toistaiseksi lumilomat ovat vieneet voiton. Tänä vuonna emme lähteneet mukaan, koska isäihmisen ja kavereiden reissu suuntautui Norjan Huippuvuorille! Kyllä, juurikin sinne jääkarhujen asuinseuduille.
Tässä vaiheessa on myös hyvä sanoa se, kuinka paljon kuulen ihmisten varoitteluja ja huolenpitoa vapaalaskettelijan touhuista. Itse en ole paljoakaan rinteiden ulkopuolella laskenut, mutta minulla on pakko olla totaalinen luotto siihen, että kun mieheni laskukavereineen lähtee vuorille, he kyllä osaavat tunnistaa riskit esimerkiksi lumivyöryjen tai jäärailojen varalta ja heillä on tuohon hommaan kuuluvat varusteet mukana. Ilman onnettomuuksia ja traagisia tapahtumia mekään ei olla selvitty, mutta kun näen toisen ihmisen palon tuota hommaa kohtaan, en voi aikuista ihmistä kieltää menemästä. Jos minä alkaisin rajoittamaan tai kieltämään toisen tekemisiä, niin siitä ei koituisi lopulta muuta kuin katkeruutta.
Meidän isäihminen lähti sitten Huippuvuorille laskuhommiin viime viikon perjantaina. Olen toki lasten kanssa ennenkin viettänyt yksin aikaa, mutta tämä kaksiviikkoinen on pisin aika “yksinhuoltajana” tähän asti. Olen mielestäni aika järjestelmällinen ihminen ja meillä on rutiinit joiden mukaan toimitaan, mutta silti minua on jännittänyt oma jaksaminen tämän kahden viikon aikana. Olen yrittänyt miettiä ennakkoon mahdolliset kompastuskivet, jotta pystyisin välttämään nämä karikot mahdollisimman hyvin.
Jaksamiseen vaikuttaa ehkä kaikkein eniten se, että ei ole toista aikuista, joka heräisi lasten kanssa viikonloppuaamunakin klo 6.30, nousisi yöllä viemään keskimmäisen pissalle tai hakemaan pienempää omasta sängystä viereen, kun paha uni on herättänyt, hoitaisi lasten aamutoimet, veisi tarhaan, hakisi tarhasta, tekisi ruoat, antaisi vettä joka ainoa kerta, kun toinen sitä pyytää jne. Puhumattakaan tavallisten ja pakollisten kotitöiden tekemisestä lasten pyöriessä jaloissa. Se hetki, kun he vihdoin nukahtavat, aah, nyt on minun hetkeni! Ja nukahdan sänkyyn alta puolen tunnin.
Toki minä myös nautin näistä päivistä, kun saan olla lasten kanssa keskenään. Minun roolini on silloin vain olla äiti. Saan niin sanotusti unohtaa hetkeksi vaimon roolin. Minun tarvitsee vain miellyttää lapsiani. Tällöin myös saan tehdä periaatteessa mitä haluan. Jos minulla haluttaa, niin me saatetaan ajella lasten kanssa Haaparannalle Ikeaan tai voidaan syödä kaksi päivää putkeen noutoruokaa, kun en vaan jaksa tehdä ruokaa. On vapaus tehdä mitä haluaa eikä tarvitse sovittaa aikatauluja kenenkään muun kanssa.
Pahin pelkoni kuitenkin kävi toteen tässä yh-arjessa. Keskimmäinen sairastui oksennustautiin, pienin ripuloi ja itse olen kuin nukkuneen rukous vatsanväänteiden kanssa. Sunnuntaina ennakkoon tehty lohikeitto sai kyytiä, kun hajukin vain ällötti. Onneksi kaapista löytyi nuudeleita ja kaurasipsejä, joilla selvitään siihen asti kunnes pelastava enkeli, äitini, saapuu yhdeksi yöksi hoitamaan meitä ja täyttämään jääkaapin.
Mönkään meni siis tämän vapun suunnitelmat. Tänä vappuna meillä ei ole home made-perunasalaattia eikä kaunista kattausta. Vappupallot sentään ostettiin jo viikonloppuna ja koristeltiin muutama lamppu ilmapalloilla ja serpentiineillä. Tämä sakki linnottautuu vapuksi sohvalle katselemaan piirrettyjä. Koko vappupostauskin muuttui aivan täysin, mutta sitähän se elämä lapsiperheessä on, muutoksia ja niihin sopeutumista.
Ei muuta kuin hauskaa vappua kaikille!
-Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti