maanantai 6. toukokuuta 2019

Rosemaryn Sekametelisoppa 1-vuotta!




Juhuu! Rosemaryn Sekametelisoppa-blogi täyttää tänään 1-vuotta! On aika juhlistaa blogin vauvavuoden päättymistä ja aloittaa taaperoaika.


Aika lailla tasan vuosi sitten sain idean aloittaa kirjoittamaan blogia. Blogin alkuperäinen idea oli olla lähinnä itselleni jonkinlainen päiväkirja. Seuraajien määrällä ei ollut aluksi väliä, mutta näin vuoden kirjoittelun jälkeen on ollut mahtavaa huomata kuinka monta ihmistä on löytänyt blogini! Olen teistä jokaisesta superonnellinen! Kiitos teille, kun jaksatte lukea ja kommentoida! <3


Olen tyytyväinen, että postausväli ei ole venynyt missään vaiheessa liian pitkäksi. Olen onnistunut pitämään bloggaamisen edelleen harrastuksena ja sitä se tulee jatkossakin olemaan. Välillä on tuntunut, että en millään keksi kirjoitettavaa tai aiheet ovat liian samantapaisia, mutta kyllä niitä aiheita on sitten lopulta aina mieleen pulpahdellut. Suurin osaksi aiheet ovat liittyneet sisustukseen, joka on lähellä sydäntäni, mutta löytyy sieltä muutama kantaa ottava juttukin kuten Ajatuksia brändikiusaamisesta, Imetysviikko, Kotihäpeä ja kotipositiivisuus sekä Metatyö - mitä se on? .


Olen myös päässyt tekemään hieman yhteistyötä muun muassa erilaisten taiteilijoiden ja käsityöläisten kanssa kuten runoilija Pirjo Rantala, handmadeforyou.rovaniemi, Saara Sarparanta sekä muutaman yrityksen kuten P!!lo, Puine, Valkko ja Rohki Lounge. Mikään näistä yhteistöistä ei ole ollut minulle blogin alkuperäinen tavoite vaan enemmänkin positiivinen lisäkannustin.


Mielestäni olen onnistunut olemaan mahdollisimman avoin ja rehellinen teksteissäni. Rehellisyys onkin ollut jatkuva tavoitteeni, koska olen kyllästynyt blogeihin, joissa kuvataan aina tiettyä kohtaa kodista, joka on puunattu ja siloteltu. Onhan elämässä muutakin! Välillä minun kuvissani ovat vilahdelleet vaate- ja lelukasat ja välillä taas harkiten mietitty asetelma. Tietysti ymmärrän, että pelkästään sisustusblogin tehtävä on antaa lukijalle mielikuvia, jolloin sotkuinen koti ei ihan täytä sisustuksellista tavoitetta. Oma blogini keskittyy muuhunkin kuin vain sisustamiseen, vaikka se ehkä suurimmassa osassa teksteissä onkin.


Tavoitteita pitää aina olla ja ihmisen on hyvä kehittää itseään aina eteenpäin, joten jatkossa haluaisin panostaa enemmän kuviin. Tällä hetkellä puhelimeni toimii ainoana kuvauskalustonani. Olisikin aivan huippua omistaa kunnon kamera ja hieman enemmän silmää ja taitoa, jotta kuvat olisivat ensiluokkaisia. Ehkä menenkin ensi syksynä valokuvauskurssille opiskelemaan valokuvausta!


Nyt teillä rakkaat lukijat on mahdollisuus tulla kuulluksi ja kertoa omia ideoitanne, mistä haluaisitte minun kirjoittavan tai mitä muuta haluaisitte nähdä blogissa! Ehdota siis tuossa tekstin alla blogin kommenttikentässä juttuideaa ja samalla pääset osallistumaan synttäreiden kunniaksi arvontaan! Arvon kaikkien vastanneiden kesken kaksi kappaletta ihanan Saara Sarparannan tekemää 42x30 cm kokoista porojulistetta* ! Arvonta päättyy sunnuntaina 19.5.2019 klo 18.00. Voittajan ilmoitan samana iltana blogissa sekä instagramin puolella.


Saara Sarparanta on rovaniemeläinen taiteilija, jonka sielukkaat ja sympaattiset poroaiheiset sisustustuotteet ilostuttavat muun muassa julisteissa, korteissa, tarjottimissa, mukeissa, tyynynpäällisissä sekä keittiötekstiileissä. Saaran tuotteita löytyy ainakin rovaniemeläisistä sisustuskaupoista ja itse taiteilijan löydät myös usein erilaisista myyjäisistä.


Tsemppiä kaikille arvontaan! Odotan mielenkiinnolla juttuideoitanne ja olehan jatkossakin kuulolla! <3


-Mari

Edit. Arvonta on suoritettu!









*julisteet saatu arvontaan blogin kautta

11 kommenttia:

  1. Heippa, mukava olisi lukea lapsiperheen valmistautumisesta kesälomareissuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan! Onneksi olkoon! Sinä voitit toisen Poro-julisteen!

      Poista
  2. Annukka5/06/2019

    Näin entisenä rovaniemeläisenä olisi kiva saada vinkkejä hyvistä kahviloista ja ruokapaikoista tulevaa (kesällä toivottavasti) visiittiä silmälläpitäen. Jotain onkin blogissasi vilahtanut.

    VastaaPoista
  3. Jatka entiseen malliin. �� Jos yhtä ehdottaisin niin siitä olis kiva lukea ja nähdä mitä kotikaupungissa voi lapsiperheenä ja aikuisena ilman lapsia (kun omaa aikaa) tehdä ja kokea. Täällä mahdollisuuksia moneen! ��

    VastaaPoista
  4. Blogi on ihana näin :) Lapsiperheiden reissailusta haluan miekin lukea1

    VastaaPoista
  5. Anonyymi5/14/2019

    Hei! Haluaisin lukea eteisen kaappien säilytysratkaisuista.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi5/14/2019

    Jatka samaan malliin vain! :) Jos jonkin aihealueen valitsen niin erityisesti sisustusjutut kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Onneksi olkoon! Sinä voitit toisen julisteen! Otatko minuun yhteyttä niin saadaan juliste oikeaan osoitteeseen. :)

      Poista
  7. Anonyymi5/18/2019

    Näin lomien kynnyksellä haluaisin kuulla teidän lomasuunnitelmista ja siitä, miten teillä lomareissut suunnitellaan, kun perheessä on monta eri ikäistä lasta ja että kaikille olisin jotakin mielekästä tekemistä reissussa.

    VastaaPoista
  8. Kirjoitat ihanan maanläheisesti. Mukavaa luettavaa ruuhkavuosien keskellä kun mennään. :) Mielenkiintoista olisi lukea aiheesta:
    nopeat ja edulliset, lapsille ja aikuiselle maistuvat arkiruuat.. tai jotain siihen suuntaan.
    #jauhelihanmonetmuodot :D

    VastaaPoista
  9. Kaikki sinun kodin organisointikikat (miten tavaroita säilytetään,kierrätys, ekologiset ratkaisut jne.) ovat näin epäorganisoituneelle arvokkaita vinkkejä! Jatka samaan malliin beibe!😘

    VastaaPoista