maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kalajoen Hiekkasärkät - pohjoisen rantalomakohde

Olimme kesälomamatkamme alussa pari yötä Kalajoen Hiekkasärkillä. Tuolla paikalla on jotenkin 90-luvun kaiku. Sinne lapsiperheet suuntasivat pienen rantaloman toivossa. Enkä toisaalta ihmettele!


Kun ajeli Rantatietä Kalajoelta päin kohti Hiekkasärkkien keskustaa, tuntui kuin olisi matkustanut lentokoneella jonnekin etelän lomakohteeseen. Pitkä hiekkaranta törmällä törröttävine vaaleine hotelleineen oli kuin kuva jostain matkailumainoksesta. Loma alkoi heti tuntua lomalta.




Olimme varanneet majoituksen Airbnbn kautta. Aivan uusi ja pieni rivitaloasunto, josta oli lyhyt matka joka paikkaan, oli hyvä valinta. Asunto sijaitsi loistavalla paikalla, vesipuiston ja kaupan välissä, ja asunnon varustelu toi helppoutta lomailuun. Asunnossa pystyi oleskelemaan vapaasti, tekemään ruokaa ja syömään oman aikataulun mukaan. Illalla oli mukava istua terassilla nauttimassa ilta-auringosta. Hinta ei todellakaan päätä huimannut, joten rahaa säästyi mukavasti loppulomaa varten. Asunnosta jäin kaipaamaan ainoastaan merinäköalaa ja ilmastointia.




Kalajoen Hiekkasärkiltä löytyy tekemistä moneen makuun ja vuodenaikaan. Vesipuisto ei ollut vielä auki ja sekös lapsia harmitti, mutta lapsuudesta muistan, kuinka haastavaa vesipuistossa on olla, jos sattuu olemaan viileä ja tuulinen ilma. Että ehkä ihan hyvä näin. Meille riittikin kävelyt rannan lankkupoluilla sekä leikit leikkipuistossa. Varpaita piti tietenkin käydä kastelemassa merivedessä ja leikkiä hiekassa, mutta uimaan emme uskaltautuneet.






Äiti sai myös hiukan omaa aikaa ja kulku suuntautuikin uuteen ja puurakenteiseen Ostoskylä Raittiin, josta löytyy suomalaisella desingnilla varustettuja liikkeitä mm. Iittala Outlet ja Pisa Design Lifestyleshop Aito sekä Unelmien putiikki kauniine naisten vaatteineen ja sisustusesineineen. Raitista löytyy myös SuperPark aktiivisille liikkujille.






Hiekkasärkät ovat selkeästi kohentaneet ilmettään ja aikaisemmasta elämästä kielivät lähinnä lomakylän hieman ränsistyneet pienet lomamökit. Näihin meinasimme muutama vuosi sitten jäädä yöksi, mutta kylmyys, kosteus ja siivoton mökki ei lapsiperhettä paljon houkutellut. Vastineeksi saimme yöpyä hotellissa merimaisemalla.


Uusia lomahuoneistoja valmistuu keskustaan rytinällä ja vuonna 2014 järjestettiin Kalajoella loma-asuntomessut, jotka osaltaan ovat varmasti myös vauhdittaneet paikan ilmeen nykyaikaistumista. Uudet, hienot huvilat rannassa tuovat hienostunutta ilmettä ja tunnelmaa. 90-luvun tunnelma alkaa olla historiaa.


Suosittelen käymään Hiekkasärkillä ja me ainakin menemme käymään uudestaan!
-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti