maanantai 9. syyskuuta 2019

Olohuoneen virkistys

Olohuoneessamme on tapahtunut viikonloppuna suuri muutos sitten kuusi vuotta sitten tapahtuneen remontin. Meillä on uusi sohva ja samalla tuli vähän kuin pakon sanelemana maalattua yksi seinäkin. 

Tummanharmaa ja meidän olohuoneeseen liian suuri, epäkäytännöllinen ja jo lapsiperheen elämää nähnyt sohva lähti uuteen kotiin. Yhdeksän vuotta sohva palveli meitä hyvin. Meillekään ei kotiutunut aivan ihkauusi sohva, vaan siskon perheen sohva, joka on vielä erinomaisessa kunnossa. He tarvitsivat isomman sohvan ja me tarvittiin uusi tai ainakin jonkinlainen väliaikaisratkaisu, joten pienellä säädöllä ja sukulaisten avustuksella meille kulkeutui heidän vanha, mutta meille uusi sohva. Emme halunneet ostaa uudenkarheaa sohvaa, koska tuntui hullulta ostaa aivan ihkauusi pikkulapsiperheeseen, jossa sotkuilta ei vaan voi välttyä. Ja meidän pojat tuntien, sohva valitettavasti toimii myös ruokapöytänä, trampoliinina, jumppamattona ja majana, vaikka minä kuinka kieltäisin ja yrittäisin sohvaa varjella. 

Kun vanha sohva lähti, takana oleva seinä paljastui aivan kaamean näköiseksi. Lika, pöly ja sohvan tumma väri oli tarttunut valkoiseen seinään eikä se lähtenyt vaikka kuinka hinkkasi seinää. Vaihtoehtona oli ainoastaan seinän maalaus. Isäihmeinenkin totesi tämän ääneen ja samalla kuulemma minun kasvoissani häivähti pieni itsetyytyväinen ilme. Pääsisin siis maalaamaan!

Väriksi valitsin Tikkurilan Laastin. Olin kuullut paljon hyvää tästä sävystä. Se ei kuulemma selkeästi taittaisi ruskeaan tai siniseen ja minusta lopputuloksesta tuli tosi hyvä. Vaalea sohva tulee kivasti esille aavistuksen harmaasta seinästä. Harmaa ei kuitenkaan ole liian tumma, jolloin tunnelma olohuoneessa pysyy edelleen valoisana ja raikkaana. Kuvissa tosin seinä näyttää tummemmalta kuin luonnossa. 

Sohvan vaihdon myötä olohuone sekä keittiö valostui ja tilaa tuntuu olevan enemmän. Mietin myös kehtaanko edes peittää uutta seinää tauluilla. Ehkä hetken nautin pelkästä kauniista seinän väristä. Ainakaan ruuveja ei tähän betoniseinään enää laiteta vaan taulut kiinnitetään muilla keinoilla. 

Maalia jäi vielä rutkasti yli, joten mikähän seinä saa seuraavaksi uutta väriä pintaan. ;)
-Mari





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti