sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Tyttöjen viikonloppureissu

Viikko sitten pakkasimme tyttäreni kanssa auton ja suuntasimme kohti Luulajaa viikonlopuksi. Olin jo pitkään halunnut viettää laatuaikaa tyttäreni kanssa. En ainakaan myönnä, että olisin viime vuosina laiminlyönyt esikoistani, mutta kahden pikkupojan ja teinin kanssa yhteiselo on välillä yhtä tasapainoilua. Siinä kun pienemmät kaipaavat vielä päivittäisissä toiminnoissa hoivaa ja apua niin vanhin kaipaakin enemmänkin keskustelukaveria. Päätin siis jo hyvissä ajoin, että tälle reissulle lähdemme kahdestaan. 

Lähdimme Rovaniemeltä perjantaina iltapäivästä ajelemaan kohti Luulajaa. Luulaja valikoitui kohteeksi sillä perusteella, että Oulu ”on jo niin nähty”, mutta halusimme johonkin kaupunkiin kohtuullisen lähelle. Luulajaa on kehuttu, niin päätimme ajella sinne. Matka Rovaniemeltä kesti noin kolme tuntia minun varovaisen reippaalla kaasujalalla. Haaparannalta oli hyvät opasteet, kunhan vain kuski osaa noudattaa niitä… Kiitos minun tarkkaavaiselle kartanlukijalle! 

Olin katsellut muutamia keskustan hotelleja meille yöpaikaksi, mutta päädyin kuitenkin airbnb-majoitukseen keskustan ulkopuolelta. Majapaikka löytyi helposti. Se oli omakotitalon alakerrassa, jossa oli pieni keittiö. Aamupalaa kummempaa emme kokkailleet, joten kahvinkeitin, leivänpaahdin, vedenkeitin, pieni keittolevy ja jääkaappi riitti meille oikein hyvin. Majapaikassa oli aivan uskomaton sauna ja kylpyamme ja siellä olikin ihana tehdä meidän omia pieniä kauneushoitoja molempina iltoina. Kyllä suomalainen vaan osaa arvostaa saunaa!

Lauantaina sää helli meitä ja päätimme autolla lähteä käymään keskustan ulkopuolella Storhedenissä, josta löytyi mm. Rusta -sisustus-ja sekatavarakauppa sekä järjettömän kokoinen Stadiumin outlet-myymälä. Stadiumilta lähtikin vähän vaatetta sekä neitokaiselle uudet kengät mukaan. Hieman jäi itseä yhdet Niken lenkkarit harmittamaan, kun en niitä muka raskinut ostaa, vaikka olivat -50% alessa. 

Storhedeniltä suuntasimme autolla keskustaan. Keskustassa tuntui olevan hyvin parkkihalleja ja isoja parkkialueita eikä meilläkään kestänyt kauan löytää lauantaipäivänä parkkipaikka. Parkkimaksut tuntuivat olevan Suomen hinnoissa. 

Keskustassa oli muutama suurempi kauppakeskus, joissa pääsääntöisesti oli samoja pohjoismaalaisia vaateliikkeitä kuin täällä Rovaniemelläkin. Keskustan poikki kulki kaunis kävelykatu, jonka varrella oli torimyyjiä myymässä sadonkorjuutuotteita. Kävelykadun varrelta löytyi myös Lush- tuoreiden ja käsintehtyjen kosmetiikkatuotteiden kauppa. Tämä kauppa oli kuin karkkikauppa! Kaikki värit, tuoksut ja muodot olivat niin herkullisia! Päädyttiin kuitenkin kokeilemaan kylpypalloa sekä kasvonaamiota ja huulten kuorinta-ainetta. Olisin halunnut ostaa Lushilta vaikka ja mitä, mutta en osannut päättää mitä, joten tuotteiden kokeilu jäi tällä kertaa vähiin. 

Luulajasta löytyy kahviloita moneen makuun ja me päädyttiin shoppailun lomassa Smedjan-kauppakeskuksessa sijaitsevaan Espresso House-kahvilaan. Raadin mielestä täydellinen korvapuusti, kana-chipotlebagel sekä cappuccinot maistuivat kyllä makoisilta. Alkuillaksi varasimme pöydän suositusta CG-ravintolasta, jossa söimme taivaalliset pihvit. Tiedätkö sen tunteen, kun joku ruoka on niin hyvää, että sitä ei malta syödä, kun tietää makuelämyksen loppuvan joskus? Hienon ravintolan tunnelma oli rento ja välitön. Ravintolan vieressä oli myös CG:n baari, josta saa myös pientä syötävää. 

Kun reissua ei suunnittele kovin tarkkaan, ohi voi mennä monta hyvää juttua. Meillä oli tarkoitus tutustua myös Luulajan Gammelstadin kirkkokylään, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Aikataulumme ei lauantaina käynyt yksiin kirkkokylän aukioloaikojen kanssa ja sunnuntaina oli aivan järkyttävä kaatosade, joten kirkkokylässä vierailu jäi seuraavaan kertaan. 

Seuraavalla kerralla haluaisin myös tutkia mitä kaikkea Luulajan keskustan ulkopuolella on. Satama ja ranta-alue on varmasti kaunista seutua ja olisi kiinnostavaa käydä paikallisilla kirpputoreilla. Jälkikäteen majapaikka olisi ollutkin järkevää ottaa keskustan tuntumasta, jolloin olisi ollut helpompi lähteä ihan vain käppäilemään ja tutkimaan kaupunkia ilman suurempia suunnitelmia. 

Yksi kokonainen päivä ei ihan riittänyt kaikkeen ja paluumatkalla piipahdimme myös Ikeassa mutkan, joten lähdimme ajoissa ajelemaan kohti kotia. Kotona odottikin valmis ruoka ja kaksi pientä pojankoltiaista, joilla oli ainakin vähän ollut ikävä äitiä ja äidillä kyllä heitä. Pieni irtiotto teki siis kaikille hyvää!

Suosittelen käymään Luulajassa! Tuntuu, että olisi ollut kauempanakin reissussa!
-Mari















1 kommentti: