Näin ystävänpäivän alla on hyvä miettiä hyviä tekoja ja ystävällisyyttä. Opetamme lapsille toisen huomioonottamista, ystävällisyyttä ja epäitsekkyyttä. Muistaisimmepa itsekin nämä taidot ihan normaalin arjen keskellä.
Keräilin joku aika sitten kodin nurkista, tasoilta ja kaapeista sellaista sisustustavaraa, joita en enää tarvinnut. Olen jossain vaiheessa ollut kovakin tavarahamsteri. Kirpparit olivat pahimpia kohteita, kun sieltä tarttui aina mukaan jos jonkinlaista tavaraa.
Laitoin ylimääräiset huonekalut ja tavarat ensin paikalliselle kirpputoriryhmään myyntiin ja kauppa kävi muutaman päivän ajan ihan mukavasti. Moni tavara vaihtoi omistajaa muutamalla eurolla. Käteeni jäi kuitenkin jotain pikkusälää, joka oli edelleen käyttökelpoista. Päätin roudata kamppeet työpaikan kahvihuoneeseen, jos joku sattuisi kyseisiä tavaroita tarvitsemaan.
Heti tavarat aseteltuani paikalle saapui muutama kollega ja alkoivat tyhjentämään pöytää ansiokkaasti. Ilmoitin heti, että kaikki ovat ilmaista. Kunhan vain vievät pois. Mitään en niistä halua vastineeksi. Minulle riitti, että pääsin itselleni tarpeettomasta eroon, joka tuotti jo itsessään minulle hyvää mieltä ja tavaroiden uudet omistajat saivat uusista tavaroista hyvän mielen.
Kuitenkin maanantaiaamuna töihin tullessani minua odotti työpöydällä punapilkullinen paketti. Paketin oli tuonut ihana työkaveri, joka halusi minua vielä kiittää saamistaan tavaroista. Paketista löytyi aivan ihanat hänen äidin itse tekemät pannulaput! Ja juuri viime viikolla pohdin, että tarvitsisimme uudet, kun vanhat ovat jo niin kuluneet. Vitsi, miten hyvä mieli minulle tuli ja ennen kaikkea kiitollinen. Pitäisi uskoa enemmän siihen, että hyvä tulee aina takaisin ja joskus jopa vielä moninkertaisesti.
Pannulaput pääsivät heti testiin, kun iltapalaksi leivoin kohta vanhaksi menevästä kauramaidosta pannaria. Ja meillä pannari on aina nimensä mukaisesti lätsähtänyttä pannukakkua. Pannulaputkin toimivat loistavasti! <3
-Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti