Minulle tuli tänä viikonloppuna ainutlaatuinen mahdollisuus olla yksin kotona yötä. Rakastan luonnollisesti perhettäni, mutta aika ajoin meistä jokainen kaipaa hieman omaa aikaa. Aikaa, jolloin voi tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa ilman minkäänlaisia velvoitteita.
Joku aika sitten meillä tuli mieheni kanssa puhetta siitä, miten saada järjestymään molemmille omaa aikaa. Arjessa omien liikuntaharrastusten suorittamiseen ajan järjestäminen onnistuu aika kivuttomasti, mutta pidemmät yön yli kestävät reissut on vaikeampi järjestää. Tai ne ei ole vaikea järjestää, jos toinen jää lasten kanssa kotiin. Silloin omaa aikaa haluavan on lähdettävä jonnekin muualle, mutta kotona oleminen yksin on todella harvinaista herkkua kuten venäläinen kaviaari.
Koen olevani äitinä ja ystävänä epäitsekäs. Laitan muiden tarpeet aina omieni edelle. Pientä itsekkyyttä olen joutunut ihan harjoittelemaan tässä talven aikana, jottei pää hajoa täysin tässä pikkulapsiarjessa. Nyt itsekkyyteni vei kuitenkin voiton, kun sanoin jääväni kotiin yksin enkä lähtisi muun perheen kanssa yhden yön reissulle Leville, vaikka paikan päälle tulisi myös harvinaisia sukulaisia. Mutta se tunnemyrsky mitä koin sisäisesti oli hämmentävä. Koin välillä todella huonoa omatuntoa kotiin jäämisestä ja toisella hetkellä taas riemua.
No, mitä minä sitten tein ja miten vuorokausi sujui ylhäisessä yksinäisyydessä. Koska olin tiennyt yksinolon jo etukäteen, päätin hyvissä ajoin, että se aika ei mene siivoamiseen tai baarissa, joten tein hieman etukäteisvalmisteluita. Perjantaina tein pikasiivouksen ja jääkaappi oli täynnä ruokaa, joten kun lauantaina päivällä muu perhe suuntasi kohti Leviä, minulla oli mahdollisuus tehdä vain minua itseäni kiinnostavia asioita. Okei, sen verran siivosin, että keräsin lastenhuoneen lattialta lelut pois, mutta sitten lähdin hiihtolenkille. Lenkin jälkeen saunoin pitkän kaavan mukaan ja tein itselleni jalkakylvyn ja muita hemmotteluhoitoja. Söin hyvin, kuuntelin musiikkia ja katsoin pari leffaa. Toki illalla tuli myös ikävä perhettä ja tirautin muutamat itkut. Aamulla nukuin pitkään ja tein itselleni herkkuaamiaisen. Pienten kotipuuhasteluiden jälkeen lähdin kävelylle raikkaaseen ulkoilmaan ja sitten esikoinen tulikin leiriltä kotiin.
Perhe-elämä ja parisuhde on jatkuvaa kompromissien tekoa, joten oli ihanaa, kun sain kuunnella sitä musiikkia ja katsoa sellaisia leffoja, jotka minua kiinnostavat. Hiljaisuus oli myös taivaallista. Mitään sellaista en tehnyt, mitä en olisi voinut tehdä, kun muukin perhe on kotona, mutta tällä levolla ja rauhalla jaksan pitkälle. Illalla aion napata muksut kainaloon ja lukea niin monta iltasatua kuin he haluavat. Kyllä heitä ehtikin tulla jo ikävä.
-Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti