sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Joulua kohti

Itsenäisyyspäivä on aina minulle ollut jouluvalmisteluissa sellainen tietynlainen rajapyykki. Kun itsenäisyyspäivä on saatu juhlittua arvokkaasti sinisen, hopean ja valkoisen sulosoinnussa, on aika kaivaa joulukoristeet esille ja aloittaa jouluvalmistelut hissukseen. 

Olemme kerran viettäneet joulua kotonamme. Keskimmäisemme oli silloin juuri syntynyt ja olin koko pitkän syksyn tehnyt koristeita, miettinyt kattauksen ja suunnitellut päivän aikataulun. Tarjolla oli jos jonkinmoista herkkua. Halusin kaiken olevan ja menevän täydellisesti. Kun aattoilta oli ohi, muistan miettineeni, että tässäkö tämä nyt oli. Nyt on kaikki ohi ja kuinka hirveän vaivan olin kaiken eteen nähnyt!



Tänä vuonna haluan toimia toisin. Suorittaminen saa jäädä toissijalle ja nyt haluan vaan nauttia jokaisesta hetkestä. Mitään yltiöpäistä painetta en tästä joulusta aio ottaa, vaan menemme sillä mitä ehditään ja jaksetaan tehdä. 

Tässä arjen tuoksinassa olen hieman pohtinut minkälaista tyyliä haluan lähteä hakemaan tämän joulun sisustuksessa ja koristeluissa. Luulen, että tänäkin vuonna päädyn perinteisen punaisen, harmaan ja valkoisen liittoumaan kuitenkaan unohtamatta luonnonsävyjä. Olen selaillut joululehtiä ja Pinterestiä ahkerasti ja uskon, että perinteisyys pienellä minimalistisuudella on minun juttuni. 

Toisaalta lasten tekemät koristeet viehättävät ja tuovat mieleen muistoja, mutta osa niistä alkaa olla jo melko rispaantuneessa kunnossa. Pitää miettiä, mitä näille tekisi. Roskiin en niitä raskisi laittaa. Haluan joulusisustuksessa vaalia myös yhtenäistä ilmettä ja tähän ajatukseen sopii vähemmän on enemmän-periaate paremmin kuin hyvin. 

Mutta ennen koristeita ja joulusisustusta aion pelkistää kotimme täysin kaikesta ylimääräisestä ja sen jälkeen alan katsomaan mitä laitan ja mihin laitan. Kodin täytyy ensin olla kuin taiteilijan puhdas kangas ennen maalien levittämistä. 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Mari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti