torstai 31. joulukuuta 2020

Mennyttä ja tulevaa

Joulu tuli ja meni, ja ainakin meidän perheessä koko joulunaika on ollut erittäin rentouttava ilman suurimpia suorittamisen merkkejä. Joululomalla minuun on iskenyt valtava neuloosi ja minun pitikin käydä hakemassa joulupäivänä kylän ainoasta auki olevasta kaupasta villalankaa ja puikot. Projektiksi valikoitui monien pohdintojen jälkeen peruspipo. Olen haaveillut aloittavani islantilaisneuleen neulomisen, mutta käytännön toteutus on vielä ontunut. Nyt kokeilen kärsivällisyyttäni pipolla ja ehkä jossain vaiheessa uskallan hankkia islantilaisneuleeseen tarvittavat langat ja ohjeet. 


Uutta vuotta ei voi aloittaa ilman, että muistelisi edes vähän vanhaa vuotta. Vuotta 2020 voisi kuvata vain yhdellä sanalla; poikkeuksellinen. Yritin, mutta se ei missään nimessä onnistu, että sivuuttaisin koko koronan tämän vuoden tilinpäätöksestä. Selailin vuoden aikana postaamiani tekstejä ja ensimmäistä kertaa sana ”korona” ilmaantui 1.helmikuuta ”Flunssan jälkimainingeissa” myös teksteihin. 


Vuosi 2020 on ollut muutakin kuin pelkkää koronaa. Oikeastaan koronan ansiosta olen löytänyt kotijumppailun ilot. Pieni jumppa omassa olohuoneessa on kohentanut mieltä ja kuntoa kuin huomaamatta. Liikunta on nykyään enemmän nautinnon hakemista kuin suorittamista. Korona on myös helpottanut tämmöisen semi-antisosiaalisen elämää, kun ei ole tarvinnut potea huonoa omatuntoa etten ole oikein kyläilyihmisiä. Ystäviä ja perhettä on ollut tietysti ikävä ja heitä ollaan jonkun verran nähtykin tämän koko poikkeusajan. Instagramin vuoden top nine muistutti myös monista muistakin kivoista asioista mitä vuoden aikana on tapahtunut. 


Blogin suhteen olen välillä kokenut suurta onnistumista, mutta välillä taas se on jäänyt elämässä aivan toissijaiseksi. Kun tekstiä ei ole oikein syntynyt, olen ollut harmissani ja pettynyt itseeni, kun en voi taata teille lukijoille säännöllisempää postausväliä. Mutta näillä voimavaroilla mennään mitä on annettu ja se on riitettävä myös minulle itelleni. 


Viisi vuoden 2020 aikana eniten luetuinta tekstiäni olivat:


  1. Yksi tissi vähemmän

  2. Pyykkihuoltoa

  3. Kehohäpeä ja kesä

  4. Terassin muodonmuutos

    5. Koheltamista kerrakseen


Olin yllättynyt tästä tilastosta. Olen pitänyt itseäni enemmänkin sisustusbloggaajana, mutta silti tekstien suosituimmuusjärjestys oli hämmentävä. On mukava huomata, että teitä lukijoita kiinnostaa erilaiset jutut. Eipähän tarvitse aina miettiä, että saisiko tuosta tuikkukipon siirtelystä jonkinlaista jutun juurta aikaiseksi.  


Ensi vuodesta sen verran, että maaliskuussa tulen täyttämään 40-vuotta. Kyllä! Olen jo niin vanha! Ennen joulua oli kyllä huojentavaa kuulla työkaveriltani, että hän on luullut minua vasta 35-vuotiaaksi. :) Joten tämä ikäasia tulee varmasti näkymään ainakin alkuvuonna myös täällä blogin puolella. Jotain muutoksen tuulia minulla on myös mietinnän alla, mutta kerron niistä vasta, kun alan saada selkoa niihin ja on jotain oikeasti varmaa kerrottavaa. Muuten tuleva vuosi on varmasti aika tavallinen. Toivon, että tähän maailman tilanteeseen tulee jotakin selkoa ja läheisiä ihmisiä voi nähdä ja halata pelkäämättä. 


Kiitos, että juuri sinä jaksat seurata minua ja lukea näitä postauksia. Jokainen lukukerta ja seuraaja lämmittävät sydäntäni suuresti. Toivottavasti pysyt jatkossakin mukana. <3


Toivon sinulle oikein ihanaa ja ennen kaikkea  terveellistä vuotta 2021! 


-Mari 


Ps. Kuvituskuvina olkoon Instagramin puolelta vuoden 2020 suosituimpia kuviani ilman selittelyjä . :) 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti