tiistai 5. helmikuuta 2019

Puuterin sävyjä ulkona ja sisällä

Kauniit pakkaspäivät jatkuivat koko viikonlopun ja nyt onkin aika päivittää koti kevättalven asuun. Hennot auringonsäteet tuovat luontoon ihanan hentoja puuterin sävyjä. Samoja sävyjä onkin mukava tuoda myös sisälle sisustukseen.






Vaihdoin jo ennen joulua olohuoneen järjestystä niin sanotusti alkuperäiseen. Nyt sohva tuntuu olevan oikealla paikallaan ja kuin lämmin pesä seinällä olevan hyllyn ansiosta. Kirpparilta löydetylle, mutta minulle uudelle sohvapöydälle on mukava tehdä asetelmia kynttilöistä. Joskus tulee laitettua mukaan myös jotain luonnosta löydettyjä kiviä tai oksia. Meidän taapero on vain kovin innokas niillä leikkimään, joten toivottavasti nämä pysyisivät tuossa edes hetken!






Ihanaa, kun valon määrä lisääntyy! Virtaakin tuntuu olevan enemmän ja jaksan taas innostua sisustamisesta! Meillä onkin tapahtunut sisustusrintamalla paljon, mutta vielä on niin keskeneräistä, että postauksia näistä saatte hetken odottaa. Mukavaa loppuviikkoa!


Terkuin,
Mari










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti