keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!

Meillä vietettiin hiljattain kuopuksemme synttärijuhlia. Minusta synttärijuhlat on ihania. Minusta on mukavaa miettiä tarjottavia ja tehdä etukäteisjärjestelyitä. Yleensäkin tykkään juhlien järjestämisestä ja emännöimisestä. Olen kuitenkin huono delegoimaan ja yleensä pinnani on hieman tavallista kireämmällä juhlien alla, mutta luulen, että perheeni on jo tottunut siihen. 


Muumit ovat tällä hetkellä pikkumiehen suosikki numero 1., joten päätin toteuttaa synttärit teeman mukaisesti. Inhoan ilmapalloja ja muutenkin pienten lasten synttäreille koristeet ovat hieman turhia, joten suurempia koristeluota ei tällä kertaa laiteltu. Juhlan tuntua tuli ihanista vieraista, tunnelmasta ja tarjoiluista. 


Sen verran kuitenkin panostin, että nimesin tarjottavat Muumilaakson asukkaiden mukaan. Tarjolla oli: Muumipapan piirakkaa, Pikku Myyn piilonakkeja, Vilijonkan salaattia, Hattivattitikkuja, Niiskuneidin mansikkakakkua, Hemulin kukkavartaita, Muumipeikon herkkukeksejä ja Nipsun naposteltavia. Herkut huuhdottiin kurkusta alas Nuuskamuikkusen kahvilla ja teellä sekä Muumimamman mansikkamehulla. Kaikki tarjottavat onnistuivat hyvin eikä ylimääräistä hirveästi jäänyt, mutta niin kuin aina, kakun teko tuotti päänvaivaa. Minulla on usein käynyt niin, että jompi kumpi onnistuu, maku tai ulkonäkö, ja nyt kärsi ainakin maku. 


Tulikin mieleeni, että onko kakun tekeminen joku somemaailman aiheuttama paine meille äideille. Olet huippu äiti, jos osaat tehdä mahdollisimman luonnollisista ja itse tehdyistä raaka-aineista huikean kakkuluomuksen, joka vielä maistuu taivaalliselta. Joo, ei tule minulta tapahtumaan. Olen muutaman kerran tilannut paikallisilta kakkuleipureilta kakun, mutta ne ovat olleet erityistilanteita. Ovathan ne olleet kaikin puolin loistavia kakkuja, mutta en halua laittaa 80-100€ rahaa kakkuun monta kertaa vuodessa. Synttärikakuksi on kelvattava äidin tekele. 


Nyt päätin tehdä kesäjuhlien kunniaksi perinteisen mansikkakakun, jossa välissä olisi vain sipaisu lemon curdia, tuoreita mansikoita ja vispikermaa. Pohjan tein itse ja niinhän siinä kävi, että ensimmäinen kakkupohja lässähti. Oli pakko tehdä toinen, joka näennäisesti onnistui, mutta pohjaa leikatessa osiin huomasin, että kakku oli jäänyt pohjasta raa’aksi. Päätin kuitenkin yhdistellä pohjia ja vahingossa päällimmäiseksi osaksi jäi ensimmäisen kakun pohjaosa, joka ei siis ollut raaka. Seuraavana päivänä kakkua leikatessa ja maistaessani huomasin, että kakku on päältä kuiva. Ei siis mennyt ihan putkeen tämän kertainen synttärikakku. Muu osa kakusta maistui kyllä ihan hyvältä, mutta hieman harmitti. 


Kakun koristeluun en hirveästi panostanut, vaan tasoitin päälliosan ja sivut pelkällä kermalla half naked-kakun tyyppisesti. Päälle laitoin kasan tuoreita mansikoita ja muumihahmoja teeman mukaisesti. Olen tullut siihen tulokseen, että yksinkertaisuus toimii minun kohdallani ja minun taidoilleni loistavasti. 


Nyt pitäisi löytää seuraaville synttäreille joku hyvä kakkuresepti, joten jos sinulta löytyy takataskusta luottokakkuresepti, jolla onnistut aina saamaan kakkukehut itsellesi, niin laitappa se jakoon. Saatan jopa kokeilla jotakin ehdotetuista! :)


-Mari






3 kommenttia:

  1. Makoisat oli tarjoilut!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi7/27/2019

    Kinuskijuustokakku! Meillä aina synttäreillä tavallisen kakun lisäksi. Varma ja helppo! Voin jakaa ohjeen tai sitten löytyy googletettunakin myös, tais olla jostain blogista alunperin. :) t. Piia

    VastaaPoista