Olen jo vuoden ajan etsinyt itselleni pitkää talvitakkia. Sellaista, joka olisi pohkeisiin saakka ja jota voisi käyttää toppahousujen, farkkujen sekä hameiden tai mekkojen kanssa pelkäämättä, että jalat paleltuu jo kotioven ulkopuolella kynnysmatolla. Sellaista takkia, joka on sopivan naisellinen, mutta ei liian hienosteleva. Viime viikonloppuna lopulta löysin unelmien takkini, mutta mitä tunteita se minussa herättikään.
Olen viime vuosina pyrkinyt vähentämään kaikenlaista shoppailua. Aikaisemmin, kun jollakin elämän alueella alkoi ahdistamaan, painuin helposti kaupungille ja ostin halvalla sitä mitä sillä hetkellä sattui haluttamaan. Rahaa paloi halpaketjuihin ja yleensä minulle tuli ostosahdistus jo ennen kotiovea. Toisaalta taas kyttäsin tunnettujen suomalaisten brändien droppeja ja tein spontaaneja ylikalliita hankintoja. Tilanne alkoi olla jo hieman kriittinen ja minun oli lopulta pysähdyttävä ja pohdittava, että mistä käytökseni lopulta johtui.
Olen pitkään rankaissut itseäni holtittomasta rahankäytöstä ja kieltänyt itseltäni kaiken turhan ostamisen. Tuumin kuitenkin tuossa loppusyksystä, että olisipa ihanaa, jos olisi joskus rahaa panostaa myös omaan talvipukeutumiseen. Lapsille tulee kausien vaihtuessa tsekattua tarkastikin, että heiltä löytyy kaikki sen kauden vaatteet ja asusteet. Pyrin ostamaan kirpputoreilta melkeinpä kaikki vaatteet sekä itselle että lapsille, mutta jos jotain en löydä, silloin suostun ostamaan uutena kaupasta tarvitsemani jutun.
Tämä kirppareilta ostaminen omalla kohdallani on ollut myös hieman huono tapa. Helposti tulee ostettua ”vähän sinne päin” -tuotteita muutamalla eurolla ajatuksella ”koska ne nyt on vaan halvempia käytettynä”. Muutaman käyttökerran jälkeen ostamani tuotteet hajoavat, menevät huonoksi tai eivät täytäkään tarkoitustaan ja sitten on aika ostaa taas uutta. Loppupeleissä rahaa kuluu enemmän kuin olisin ostanut heti alkutekijöissä uuden ja laadukkaan tuotteen suoraan kaupasta.
Nyt, kun löysin sattumalta tarvitsemani ja himoitsemani takin, aloin kassalle mennessäni pohtimaan ankarasti voinko tai saanko ostaa itselleni sen takin. Jonossa laitoin viestiä miehelleni ja ystävilleni, että onko ostaminen järkevä päätös. Aikuisena ihmisenä hain selkeää lupaa muilta ostokselleni. Eräs ystäväni linkkasi minulle jutun Naiseuden voima-blogista jossa pureuduttiin vastaanottamisen taitoon. Samaistun blogin sanomaan siitä, että ainakin minusta tuntuu nykyään siltä, että en saa ostaa itselleni mitään, koska en ole ansainnut sitä. Minun olisi pitänyt olla enemmän ”jotakin” tai tehdä jotakin enemmän ja vasta sitten voin palkita tai hemmotella itseäni jollakin haluamallani asialla. Eikä näin tietenkään saisi ajatella. Olen yhtä arvokas saamaan ja vastaanottamaan kivoja asioita kuin kuka muukin.
Takin ostoa seuraavana yönä aloin kuitenkin miettimään tarkemmin ostostani. Minulle tuli ostoskrapula. Tuliko takki tarpeeseen vai ostinko sen vain päähän pistosta? Olisinko pärjännyt ilman sitä? Menikö nyt rahat hukkaan? Joo, joo, joo ja ei. Lopulta perustelin ostopäätöstäni niin, että ehkä ostin takin hieman päähänpistona, mutta olin pitkään halunnut sellaista takkia. Nyt takki oli todella hyvässä alennuksessa, koko oli just minulle sopiva ja siitä löytyi kaikki ne ominaisuudet, mitä olin takille asettanut. Olisin jatkossakin pärjännyt ilman kyseistä takkia, mutta tiedän, että tulen pitämään takkia useamman vuoden.
Ehkä olen oppinut hieman järkevämmäksi shoppailijaksi. Ostan tarpeeseen sekä itselleni että lapsilleni. Nykyään en koe kuin lievää ostoskrapulaa ja vain hetken, kunnes muistutan itseäni miksi kyseisen tuotteen ostin. Käyn kaupungilla tietoisesti harvemmin. En kuljaile kaupoissa ”se ku vain”, vaan yleensä lähden ihan asiasta tehen. Ehkä tässä asiassa on hieman tullut kehityttyä.
Nyt on helppoa nakata ihastukseni niskaan ja lähteä ulkoilemaan lasten kanssa. Tällä takilla ei nimittäin palellu pyllykään! Ihanaa keskiviikkoa kaikille!
-Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti