tiistai 5. kesäkuuta 2018

Täytekakkua kiitos!

Meillä on suvussa tulossa kaikenlaisia juhlia loppukesästä ja itse olen tuskaillut oman ruokavalioni kanssa, että mitä juhlaherkkua sitä leipoisi. Kun rajoitteena on kananmuna, se väistämättä rajaa myös leipomuksia pois. Munattomat leivonnaiset eivät vain ole yhtä kuohkeita kuin ne, joissa on kananmunaa.


Perheessämme vietettiin pientä juhlaa vastikään ja halusin kokeilla maidotonta ja munatonta mansikkakakkua. Löysin ohjeen täältä.


Minun kakkuni ei todellakaan ollut yhtä herkullisen näköinen ja kaunis kuin ohjeen kakku. Koristelu ei ole vahvuuteni, mutta nyt oli juhlat vain perhepiirissä, joten koristeluihin voin panostaa toisella kertaa. Kookossokeri oli minulle uusi tuttavuus. En ollut ennen käyttänyt sitä. Se varmaan teki pohjasta hieman tummemman värisen, mutta toisaalta kakku ei ollut mitenkään äkkimakea. Pohja oli muutenkin todella helppo tehdä, kun ei tarvinnut kuin sekoittaa ensin kuivat aineet ja sen jälkeen lisätä neste ja öljy. Itse leivonta vei todella vähän aikaa. Yllättävää oli, että pohjaan piti lisätä suolaa. Meillä ei ollut tavallista suolaa, joten jouduin tyytymään hienoon merisuolaan. Yritin laittaa sitä ihan vähäsen, vaikkakin ilmankin olisi varmaan voinut olla. Taikinan teossa ei tarvinnut käyttää sähkövatkainta vaan pelkkä vispilä riitti. 20 minuuttia riitti hyvin pohjan paistamiseen ainakin meidän uunissa. Pohjasta ei kuitenkaan tullut ihan niin korkea ja kuohkea kuin olin toivonut. Sitä oli aika vaikea leikata ohuutensa vuoksi.










Kostutin kakun ohjeen mukaan appelsiinimehulla. Normaalisti käytän vissyvettä. Väliin ja päälle laitoin vaniliinisokerilla maustettua soijavispiä. Mieluummin olisin ostanut kauravispiä, mutta sitä ei meidän kaupassa ollut hyllyssä. Soijavispin käyttö on kyllä helppoa! Se vaahtoutuu tosi nopeasti eikä tarvitse pelätä, että se menee voiksi! Kakun väliin ja päälle laitoin pilkottuja tuoreita mansikoita.








Raadin mielestä kakku oli hyvää. Kostutus oli onnistunut, vaikka täytin sen vasta pari tuntia ennen tarjoilua. Minun mielestäni kakku oli suolainen enkä muutenkaan oikein tykännyt kakun koostumuksesta. Ehkä odotin hiukan enemmän ”tavallisen” kakun oloista makuelämystä. Odotukset olivat siis aika suuret! Jos teen tällä ohjeella vielä täytekakun korvaajaa, aion jättää suolan taikinasta pois. Mutta oli hyvä, että kokeilin! Tiedänpä ainakin, mitä en leivo seuraaviin juhliin!


Seuraavaa kakkukokeilua odotellessa,

Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti