Maanantaina 6.8. alkoi meidän perheen arki. Työt ja päiväkotielämä alkoi ensin ja muutama päivä myöhemmin esikoisella koulu. Ei mennyt kuin viikko niin esikoinen valitteli päänsärkyä, kurkkukipua ja kuumekin nousi. Joutui jäämään koulusta pois muutamaksi päiväksi. Siitä viikko eteenpäin ja minä tulin kipeäksi. En ollut ollut reiluun vuoteen yhtään sairaana, mutta heti töihin paluun kunniaksi iski kunnon flunssa. Ääni hävisi jonnekin ja kuulostin siltä kuin olisin juonut puolet elämästäni viskiä ja polttaisin pari askia röökiä päivässä. Viikko meni kotona pötkötellessä ja tervehtyessä.
Pikkupoikien sairastelu alkoi tyypillisesti myös jo ekalla tarhaviikolla. Molemmilla alkoi nenä vuotamaan ja sitä onkin sitten kestänyt nyt jo puolitoista kuukautta. Välillä vietettiin pari päivää sairaslomaa kotona, käytiin kahteen otteeseen lääkärillä tarkistamassa tilannetta, mutta mitään ei ollut tehtävissä; diagnoosina perusflunssa. Nyt sitten tuli kuopukselle antibioottikuurit korva- ja silmätulehdukseen. Ollaan sitten kuopuksen kanssa oltu viime viikko kotosalla ja näyttää siltä, että taudit alkaa helpottaa.
Kyllähän se tiedettiin, että tämmöstä sairastelua tämä tarhan aloitus nyt vaan on. Flunssaa flunssan perään ja vatsatautiakin odotellessa. Pitää koputtaa puuta… En tiedä vaikuttiko lämmin kesä ja syksy siihen, että nämä flunssat ei häviä. Bakteerit jotenkin jää elämään helpommin kaikille pinnoille. Voisi tietenkin kotisiivousta ja käsien pesuakin hieman tehostaa pöpöjen estämiseksi.
Kyllähän sitä olisi mieluummin jäänyt vielä pidemmäksi aikaa kotiin ja hoitovapaalle, mutta nykyinen kodinhoidontuki ei siihen paljon houkuttele. Käytännössä yhden henkilön palkalla eläminen monta kuukautta ei anna armoa taloudelle, vaikka suurimmat lainat olisivatkin sovittu pankin kanssa lyhennysvapaiksi. Jos yhteiskunta tukisi enemmän alle kolmevuotiaiden kotona hoitamista, meidän lasten tarhakausi olisi alkanut myöhemmin. Samalla lapset eivät kokisi ehkä niin pitkää sairastelukierrettä kuin varhaisessa vaiheessa aloitettu päivähoito aiheuttaa. Näin minä ainakin uskon.
Kun joutuu jäämään töistä pois ja on kotona hoitamassa sairasta lasta, olo on kuin pinnaisi töistä. Riittämättömyyden tunne on valtava. Pitäisi keskittyä lapsen hoitamiseen, mutta pitkin päivää tulee katsottua työsähköpostia ja vastattua puheluihin ja tekstiviesteihin, vaikka ei ole töissä. Työpaikalla on hyvällä tuurilla sijainen, joka saa palkkaa tehdessään minun töitä. Samalla sitä tulee ajatelleeksi, että tämä niin sanottu vapaa-aika pitää käyttää ehdottomasti hyödyksi. Nytkin olen tehnyt tekemättömiä ja pitkään venyneitä kotitöitä, suunnitellut seuraavia projekteja sekä suunnitellut oikeita töitä. Tämä kaikki sairaan lapsen hoidon lomassa. Välillä voisi ottaa hieman rennommin, lopettaa itsesyytökset eikä potea huonoa omaatuntoa lapsi kainalossa nukutuista päikkäreistä, leffan katsomisesta tai kahvikupin kanssa netissä roikkumisesta, koska näitäkin on hyvä tehdä välillä. Työ on kuitenkin vain työtä, perhe on minun elämä.
Terkuin,
Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti