tiistai 27. elokuuta 2019

Famon pöllöpalashampoot

Viime pääsiäisen aikoihin otin käyttööni Famon hiustenhoitopalatuotteet. Olin paljon kuullut palashampoiden hyvistä käyttökokemuksista ja olin utelias kokeilemaan niitä. 


Famon takana on luonnonkosmetiikkaan hurahtanut suomalainen nainen. Yhden naisen yrityksessä jokainen pala tehdään käsityönä sauvasekoittimella ja pöllömuottia käyttäen. Ainesosat ovat täysin luonnonmukaisia ja ympäristöystävällisiä. Pöllöt pakataan ekologisesti pahvipakkaukseen, jolloin jätettä tulee mahdollisimman vähän. Kylppäreihin ei enää kerry vajaita muovipulloja vaan Famot on helppo käyttää alusta loppuun saakka kokonaan. Famot sopivat puhtaudensa ansiosta loistavasti myös suositun curly girl-metodin tuotteiksi. ;)


Famon pöllöperheessä on sekä saippua- ja shampoopohjaisia paloja. Kokeilin itse ensin vihreäpöllöistä nokkosshampoopalaa, joka oli saippuapohjainen. Hiukset puhdistuivat hyvin, mutta hiukset jäivät varsinkin takaraivolta ja hiusten tyvestä tahmaisiksi. Kahden viikon kokeilun jälkeen meinasin luovuttaa koko palashampoiden suhteen. Myyjä suositteli kuitenkin minulle Famon shampoopohjaista Untuva-shampoota, joka on kehitetty kosteuttamaan hiuksia ja päänahkaa sekä lupaa pehmeät hiukset. Eron huomasi heti! Hiukset jäivät ilmaviksi ja pehmeiksi eikä yhtään tahmaisiksi.


Olen myös ottanut Famon pöllöperheestä käyttöön ensin Pörrö-hoitoainepalan ja myöhemmin Takku-hoitoainepalan. Famo olikin Suomessa ensimmäisiä, joka lanseerasi markkinoille nimenomaan hoitoaineen palan muodossa. Takku on sen verran hoitava sekä myös pesevä, että pesen usein hiukset pelkällä Takulla, jos hiukset eivät ole kovin likaiset tai olen käyttänyt muotoiluaineita. 


Famon pöllöjä käyttämällä olen voinut harventaa hiusten pesuja, koska näitä käyttämällä hiuksiin ei jää mitään ylimääräisiä aineita hiuksia rasvoittamaan. Menen myös illalla usein märällä tukalla nukkumaan enkä jaksa märkää tukkaa myöhään harjailla, mutta Famon pöllöjä käyttäessä ei tarvitse pelätä, että aamulla peilistä katsoisi räjähtänyt pöllö. Hiukset ovat aamullakin helposti kammattavat enkä ole tarvinnut hiuksiin jätettävää hoitosuihketta enää ollenkaan. Hiukseni voivat selkeästi paremmin! Suosittelen kokeilemaan! 
-Mari








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti